Auta käännöstyössä!
 Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Abbé Pierren muistoa kunnioittaen

ABBÉ PIERRE 1912-2007

Kansainvälisen Emmaus-liikkeen perustaja Abbé Pierre on kuollut.
Hän nukkui pois maanantaiaamuna 22.1. ranskalaisessa sairaalassa 94-vuotiaana.

Näin Abbé Pierre sanoo kirjassaan Veljeys - ihmiskunnan elinehto:

"Pystymmekö seuraamaan välinpitämättöminä, miten kokonaiset väestönosat köyhtyvät köyhtymistään? Voimmeko jättää sadat tuhannet nuoret työttömyyden kouriin ja sulkea heidät omaan epätoivoonsa vailla tulevaisuutta?
Annammeko vihan, rasismin ja keskinäisen pelon yhä vain kasvaa?

Tänä päivänä, kun maailmasta on tullut yksi yhteinen kylä, meidän on pakko jakaa uudelleen. Se ei koske vain työtä, se koskee myös varallisuuttamme. Meidän on lopultakin opittava elämään yhdessä kaikkine eroavuuksinemme ja meidän on taisteltava kaikin voimin, yksin ja yhdessä, sen puolesta että jokainen meistä voisi elää ihmisarvoista elämää.

En sano kuten Malraux, että 21. vuosisata on uskonnollinen tai sillä ei ole tulevaisuutta. Mutta sanon koko vakaumuksellani että 21. vuosisata on veljeyden vuosisata, tai sillä ei ole tulevaisuutta."

Me allekirjoittaneet muistamme Abbé Pierreä väsymättömänä taistelijana köyhien ja kodittomien puolesta. Abbé Pierren muisto kannustaa myös meitä sitoutumaan taisteluun ihmisarvoisen elämän puolesta kaikenlaista köyhyyttä, riistoa ja syrjintää vastaan.

Ulla Hoyer, Emmaus Helsinki (emmaus.helsinki.ry(miukumauku)welho.com)

Adressin allekirjoittaminen on loppunutSulje
IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ - Vapo on saastuttanut vesistöjämme turvesoiden jätevesipäästöillä jo vuosikymmeniä. Se ei ole noudattanut luvissa vaadittuja jätevesim...
Sotasyyllisyystuomiot purettava - Viime sotien jälkeen maamme merkittävin poliittinen johto tuomittiin eripituisiin vankeusrangaistuksiin "sotaan syyllisinä." Myöhemmin...
pikavipit historiaan - Pikavippifirmat ovat makean elämän katkera suola. Monesti juuri täysi-ikäiseksi tulleet huomaavat taivaan auenneen kun vain tekstiviestillä rahaa tul...
Kannabis lailliseksi - Kannabis (marihuana eli marijuana) eli hamppu on perinteinen viljely- ja rohdoskasvi. Yleisessä kielenkäytössä sanalla kannabis tarkoitetaan hamppukas...