Adressi Hajalan, Pajulan ja Teijon koulujen säilyttämiseksi

Pienissä kyläkoulumaisissa kouluissa vallitseva yhteisöllisyys tukee erinomaisella tavalla lasten ja nuorten kasvua vastuullisiksi ja toiset huomioon ottaviksi aikuisiksi. Pienemmissä kouluissa lasten yksilöllisyys huomioidaan paremmin ja esimerkiksi erilaisiin oppimisen haasteisiin pystytään puuttumaan varhemmin. Turvallinen ympäristö tukee sekä oppimista että hyvinvointia. Oppimisympäristön merkityksestä lapsen kehitykselle on olemassa paljon tutkittua tietoa ja niissä korostuu yhteisöllisyys, ympäristön tuttuus ja turvallisuus, yhteistyö, toisten auttaminen, suvaitsevaisuus ja kannustavan ja turvallisen ilmapiirin merkitys. Nämä ovat tärkeitä arvoja edistää myös tulevaisuuden kouluverkkoa suunniteltaessa. Panostamalla yhdessä rohkeasti oikeisiin asioihin tiedämme, että tuotos tulee olemaan positiivinen. Näiden koulujen säilyttäminen on järkevää ja hyödyllistä, ne ovat omalta osaltaan varmasti edesauttamassa houkuttelemaan uusia veronmaksajia Saloon. Lakkauttamalla kolme toimivaa ja kauniilla paikalla olevaa kulttuurihistoriallisestikin arvokasta alakoulua, saadaan aikaan muuttoliikettä kaupungista pois ja näin ollen kaupungin verotulot pienenevät entisestään. Nyt on aika lopettaa leikkaaminen ja kehittää Salosta entistä vetovoimaisempi kaupunki, yhdessä rakentaen.


Pia Nummila-Väkiparta    Ota yhteyttä adressin tekijään