Haminan Aholaisenkulman säilyttäminen
Haminan torimiljöössä sijaitseva perinteikäs ja kaunis puutalo on vaarassa joutua rahan murskaamaksi. Haminan Osuuspankin omistaman kiinteistön paikalle kaavaillaan uudistaloa, joka toisi asianosaisille nopeaa taloudellista voittoa.
Haminan kaupungin rakennuslautakunta antoi keväällä 2006 talolle purkuluvan äänin, 3 purkamista vastaan ja 4 purkamisen puolesta. Tämänhetkiset asiaa seuraavan, ulkopuolisen tahon tutkimukset asiassa, ovat tuoneet esiin mielenkiintoisia epäselvyyksiä Haminan kaupungin tavassa hoitaa asiaa. Edellä mainittuihin seikkoihin liitttyvät tutkimukset jatkuvat.
Kaakkois-Suomen ympäristökeskus asetti 14.7.2006 rakennuksen toimenpidekieltoon.
Mm. Kymenlaakson maakuntamuseon asiantuntijalausunnossa todetaan, että rakennus on merkittävä osa Haminan puukaupunkihistoriaa ja on sisällyttänyt sen suojeltavien rakennusten joukkoon.
Lyyli Aholainen oli aikoinaan Haminan keskeisimpiä henkilöitä. Hän loi kaupunkiin täysin omaa luokkaansa olevan, virkeän leipomo- ja kahvilatoiminnan ja hän oli myös legendaksi muodostuneen "Varvaran" auttaja ja ystävä. Tämä hieno tarinakaari elää vieläkin Aholaisenkulmalla. Tämän laatuista aarretta tulee vaalia ja suojella. Ota osaa ja allekirjoita adressi.
Lehtiartikkeleita asiasta: Kymen sanomat 10.2.2006, 13.6.2006, 16.6.2006, 8.7.2006, 13.7.2006, 14.7.2006, 19.7.2006
Lyyli Aholaisen haastatteluja ääninauhoina Haminan kirjastossa
Marita Mäkelä (avautuva(miukumauku)luukku.com)
|
Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjouksetTarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.
Muut mainokset
|