Aseet pois hulluilta
Kouluammuskeluissa Suomi on maailman ykkönen, vaikka lukumääräisesti
enempi olisikin kuollut asukasluvultaan suuremmissa maissa - täällä on
eniten asukaslukuun suhteutettuna.
Kuitenkin hyvin helppoa nuo olisi estää.
Ensinnäkin aseluvat tulisi poistaa hulluilta.
Mielialalääkkeiden määräämiset ovat lisääntyneet viime vuosina.
Koska niitä eivät kaikki kestä, olisi parempi katsoa kokonaisuutta ja ottaa pois aseenkantoluvat sekä ajokortit heiltä joille sellaisia on määrätty. Määräyksestä vähintään vuosi pois siitä alkaen lupa uudelleen hakemuksesta kun resepti loppuu ja päälle vuoden syöneiltä lopullisesti pois. Erityisesti ammateissa joissa kannetaan asetta tai ajetaan autoa tämä olisi tärkeää toteuttaa kiireellisesti.
Kouluille ja työpaikoille on tiedotettava ketkä mielialalääkkeitä käyttävät ja jokaisella työntekijällä ja oppilaalla tulee olla lupa nähdä lista omasta koulustaan tai työpaikastaan jotta tietää ketä kannattaa erityisesti varoa esimerkiksi juhlien yhteydessä, lääkkeet ja alkoholi ovat usein tuhoisa yhdistelmä.
Toisekseen voisi lopettaa sen alistamisen
johon suomalaiset joutuvat kouluissa.
Kiusaaminen on institutionalisoitu ja suurinta kiusaamista on pakkoruotsi. Pakkoruotsilla osoitetaan paikkaa, kaikki eivät siitä aiheutuvaa valtion ylhäältä määräämää kiusaamisen kierrettä kestä kun teeveestä jatkuvasti tulee amerikkalaista ohjelmaa ja vapautta ylistävää propagandaa. Kun oppilaita kiusataan, myös oppilaat kiusaavat. Pienissä kunnissa voi olla myös ahdistavaa kiusaamista kunnissa vallalla oleviin uskontokuntiin kuulumattomia kohtaan ja erityistä huomiota tulisikin siihen kiinnittää. Jostain syystä tietyntapaista musiikkia kovasti innokkaasti kuuntelevat erityisesti uskonnollisista perheistä kotoisin olevat.
Pitää kieltää teevee ja internet jotta voidaan jatkaa samalla alistamisen linjalla. Tai lopettaa alistaminen.
Vastuullinen vanhempi äänestää puolueita jotka ovat alistamista vastaan (liberaalit, perussuomalaiset, kommunistit) vaaleissa - ja vallanvaihtoa odotellessa antaa päälle 12-vuotiaille lapsilleen kouluun mukaan aseen jotta jos joku alkaa ammuskelemaan, ei tarvitse kuolla turhaan. Kun on alistamisen kulttuurin lopettaminen saatua alkuun, seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, voi sitten äänestää ketä tahansa muutakin. Nyt kuitenkin jo kuntavaaleissa on hyvä antaa alistamisen vastustajille mahdollisimman suuri valta. Jo kuntatasolla on paljon tehtävissä ja uudet valitukset toivon mukaan tulevat
ehdokkaat tarvitsevat kokemusta politiikasta.
Hallitus on tietoinen syistä miksi kouluissa ei viihdytä, pakkoruotsi
viihtymättömyyden aiheuttajista on ensimmäisenä. Korruption takia se
ei tee sille mitään ja keksii selittelyjä ja tekosyitä.
Valitettavasti Suomesta puuttuu, rahojen mennessä pakkoruotsin sekä kielifasistien etuoikeuksien ja maataloustukien ylläpitoon, eurooppalaistyylinen sosiaaliturva. Siksi olisi hyvä ensi alkuun, kunnes sellainen saadaan aikaan, myös pitää kouluja auki vuoden jokaisena päivänä halukkaille.
Saisivat kaikki ruokaa ja voisivat halukkaat opiskella. Jos joku puolessa ajassa valmistuisikin, ei se suurempi ongelma olisi. Nythän koulut ovat auki vain puolet vuodesta.
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää perusteltua syytä henkilötietojen säilyttämiselle sekä sitä, että tietoja säilytetään mahdollisimman lyhyen aikaa. 52 |