Elintärkeät asiat kuntoon

Tämän adressin allekirjoittajat vaativat valtiovaltaa, hallitusta ja eduskuntaa korjaamaan valtakunnan politiikan suuntaa sellaiseksi, että

1) yhteiskunta alkaa huolehtia täysipainoisesti kaikista sellaisista asioista, jotka ovat kansalaisille elintärkeitä

- näitä ovat muun muassa vanhusten hoito, lasten hoito, peruskoulutus, terveydenhoito, taloudellinen perusturva, yleinen turvallisuus, katurakennus, kirjastolaitos ja maanpuolustus

ja

2) alkaa välittömästi kokonaan karsia pois yhteisillä varoilla hoidettavien joukosta sellaisia asioita, jotka eivät ole elintärkeitä

- näitä ovat esimerkiksi tuet taiteelle ja kulttuurille (myös taideopetukselle), tuet poliittisille järjestöille (myös piilotuet), tuet lehdistölle, tuet urheilulle, pakolaispolitiikkaan käytetyt varat, kehitysapuun käytetyt varat, keinotekoiseen koko maan kaksikielisyyteen käytetyt varat, hallinnon moniportaisuuteen ja päällekkäisyyteen käytetyt varat, eduskunnan viimeaikaiseen kehittämiseen käytetyt varat, maataloustuet, telakkatuet, useimmat vientituet, valtakunnan keinotekoinen asuttuna pitäminen kaikilta osin yms.

Tarkoitus on, että yhteiskunta hoitaisi sosialismiin verrattavin ottein (ns. osa-aluesosialismi) elintärkeät asiat (palvelut saa toki silti ostaa yksityisiltä tuottajilta), ja jättäisi kaiken ei-elintärkeän kapitalismin temmellyskentäksi. Tämä johtaisi veroasteen laskuun, ja siihen, että ihmiset tuntisivat olonsa turvalliseksi, ja voisivat ylijääneillä varoillaan vapaasti valita, minkälaista maailmaa haluavat pyörittää.

Joka haluaa oopperaa, perustakoon oopperayhdistyksen. Joka haluaa teatteria, rahoittakoon sitä omasta pussistaan. Jonka sydän sykkii pakolaisille, majoittakoon ja muonittakoon niin monta kuin kykenee. Ja niin edelleen. Mutta yhteiset varat pantakoon vain sellaisiin asioihin, joilla turvataan henki, elämä, terveys ja turvallisuus kaikille suomalaisille. Turha olkoon turhaa, eikä sellaista tule yhteisin varoin enää rahoittaa.

Se, että Suomessa ja Pohjoismaissa yhteiskunta on ottanut vastuulleen niinkin laajan kirjon asioita ja palveluita, johtuu historiasta. Tarkoitus on ollut hyvä, mutta lopputulos on sairas, kun mitään kerran perustettua ei muka voida lopettaa. Me allekirjoittaneet vaadimme palaamista peruskysymykseen: miksi yhteiskunta on olemassa? Tuskinpa vain esim. oopperan pyörittämistä varten.


LISÄYS 17.11.2006:

Pyydän ystävällisesti adressin allekirjoittaneita levittämään tietoa tästä adressista eteenpäin. Samaten pyydän, että jos asia kiinnostaa ja voitte käsityksiini yhtyä, levittäisitte samalla eteenpäin myös alla seuraavaa artikkelia aiheesta, joka laajemmin kertoo, mistä tässä on kysymys.

Kun nimiä on riittävästi, annan asian medioille.

Kiitollisin terveisin yhteisen asiamme puolesta

Richard Järnefelt


Elintärkeät asiat kuntoon

Oma käsitykseni on jo vuosia ollut, että hyvä yhteiskunta olisi sellainen, joka takaisi kansalaisille terveyden, turvallisuuden, peruskoulutuksen ja perusturvan, mutta jättäisi muun, ei-elintärkeän, täysin kansalaisten oman aktiivisuuden ja kiinnostuksen varaan. Elintärkeitä asioita ovat mielestäni siis muun muassa vanhusten hoito, lasten hoito, peruskoulutus, terveydenhoito, taloudellinen perusturva, yleinen turvallisuus, katurakennus, kirjastolaitos, pieni määrä julkisia liikuntatiloja (pururadat, uimahallit) ja maanpuolustus. Ei-elintärkeitä sitten kaikki muut.

Pois karsittaviksi yhteiseltä kukkarolta tulisivat tällöin muun muassa tuet taiteelle ja kulttuurille (myös taideopetukselle), tuet poliittisille järjestöille (myös piilotuet), useimmat tuet urheilulle, pakolaispolitiikkaan käytetyt varat, kehitysapuun käytetyt varat, lähialueyhteistyöhön käytetyt (=Venäjälle turhaan lahjoitetut) varat, keinotekoiseen koko maan kaksikielisyyteen käytetyt varat, hallinnon moniportaisuuteen ja päällekkäisyyteen käytetyt varat, eduskunnan viimeaikaiseen kehittämiseen käytetyt varat, maataloustuet, telakkatuet, useimmat vientituet, valtakunnan keinotekoinen asuttuna pitäminen kaikilta osin jne. Karsittavaa olisi hyvin paljon.

Ei terveydenhuoltoa ilman taidetta?

Johtuneeko verovaroilla mellastavien taitavasta propagandasta, mutta monella kansalaisella tuntuu ennen asian tarkempaa pohtimista olevan sellainen käsitys, että nuo elintärkeät ja ei-elintärkeät asiat jotenkin liittyisivät yhteen. Että jos yhteiskunta ei rahoitakaan nykytaiteilijan kummallisia vänkyröitä, samalla menee myös terveydenhoito. Ajatus on järjetön, sillä nykytaiteilijan vänkyrät rahoitetaan samasta pussista mistä terveydenhoitokin. Jos siitä pussista ottajia on vähemmän, tärkeisiin asioihin riittää enemmän.

Samanlaista puupääajattelua edustavat myös ne, jotka yhä puhuvat hallinnonalojen momenteista. Että ei voi ottaa kulttuurilta ja antaa terveydenhuollolle, kun ne ovat eri ministeriölle budjetoituja jne. Tuollaista kuullessa ei tiedä, itkeäkö vaiko nauraa. Veronmaksaja ei ole saanut valita, mille momentille hänen hiellä ja vaivalla ansaitsemansa senttiset työnnetään. Jos veronmaksaja saisi ruksata veroilmoituksessa (joita ei enää ole) sen, mihin haluaa rahansa käytettävän, asia olisi toinen. Kovin montaa raksia ei tulisi turhille asioille. Ihmiset ovat viisaita, poliitikot ja verovaroilla mellastavat syöttiläät eivät.

Pelottava Amerikan malli

Verorahoilla mellastavat pelottelevat usein myös ns. Amerikan mallilla. Yhdysvaltojen yhteiskunta on kuitenkin rakentunut historiansa vuoksi erilaiseksi kuin Eurooppa. Amerikkaa perustamaan lähti joukko ihmisiä, joille silloinen eurooppalainen valtio oli kauhistus. Sen ajan Euroopan hallitsijat olivat itsevaltiaita, jotka puuttuivat kaikkeen kansalaistensa elämässä. Siksi Yhdysvalloissa ajatellaan, että yhteiskunnan tehtävä on vain turvata kansalaisille oman elämänsä hyvän onnistumisen mahdollisuudet, ei muuta. Siksi monen amerikkalaisen mielestä on täysin loogista lähettää sotavoimia ympäri maailmaa, koska sillä turvataan Amerikan olemassaolo. Julkista terveydenhoitoa ei taas tarvita, koska se on ihmisten itse järjestettävä, mutta sitä ei voi järjestää itse, jos maan olemassaolo on uhattuna. Ajatus on looginen, vaikka eurooppalaisille vieras. Amerikkalaisten ajattelu on kyllä hiljalleen muuttumassa.

Tämä elintärkeät – ei-elintärkeät jakomalli ei siis veisi meitä Amerikan malliin. Tämä veisi tilanteeseen, jossa yhteisten, elintärkeiden asioiden hoidossa voisi puhua jopa sosialismista (ns. osa-aluesosialismi), mutta kaikki ei-elintärkeä jäisi kapitalismin vapaaksi temmellyskentäksi.

Se ehkä auttaisi ihmisiä myös paremmin tajuamaan, mikä elämässä on lopulta tärkeää ja mikä ei. Kapitalismi, jolla ei ole vaikutusmahdollisuuksia henkeen ja elämään, on lopulta vain mitätön Monopoli-peli. Se voi olla hyvinkin hauska, viihdyttävä ja haastava, mutta elämän ja kuoleman kysymyksissä sitä ei tarvita.

Esim. terveyspalvelujen ei silti tarvitsisi olla julkisen sektorin tuottamia, vaan ne voisi myös kilpailuttaa ja ostaa yksityisiltä. Tärkeää on vain se, että kaikille kansalaisille taattaisiin erinomaiset terveyspalvelut nykyisten jonojen ja eriarvoisuuksien sijaan. Tämä onnistuu, kun ymmärretään, että Kiasma, eduskunnan lisärakennus, Musiikkitalo ja monet sen sellaiset asiat eivät ole elintärkeitä, mutta elämä on.

Esimerkkejä ei-elintärkeistä

Edellä luetellut ei-elintärkeät asiat ovat vasta pintaraapaisu. Suomen valtion ja kuntajärjestelmän olemassaolon aikana on yhteiskunnan vastattavaksi laitettu lukematon määrä toimintoja, joilla ei ole mitään tekemistä kansalaisten elämä peruskysymysten kanssa, mutta joita ei ole voitu lopettaakaan. Nyt olisi aika tarkistaa tätä ajattelua.

Kulttuurilaitokset ovat näkyvä osa tällaista virheajattelua. Teatterit ja oopperat ovat syntyneet usein siten, että joukko aktiivisia kansalaisia on halunnut nauttia näistä asioista, ja he ovat perustaneet yhdistyksen. He ovat tehneet kovasti töitä saadakseen itselleen tämän ilon. Asia voisi yhä olla niin, ja vähävaraiset maksaisivat lippunsa vapaaehtoistyöllä. Ei ole mitään mieltä rahoittaa yhteisistä varoista pienen joukon harrastusta, jolla ei ole mitään tekemistä elintärkeiden asioiden kanssa.

Tähän liittyy mielestäni myös se, että julkisin varoin tuotettua taidekoulutusta ei myöskään tarvita. Taiteilija-apurahoja ei tarvita missään tapauksessa. Hyvä taide myy itse itsensä, ja jos taide ei kiinnosta yleisöä, se on arvotonta. Ei ole mitään mieltä siinä, että yhteiskunta ylläpitää joukkoa ihmisiä, jotka ovat olevinaan taiteilijoita, mutta joiden työt eivät ketään kiinnosta, tai jotka jopa inhottavat ihmisiä. Esim. Kiasma on täynnä teoksia, joihin ei olisi pitänyt verorahaa laittaa.

Eräs suunnaton kuluerä, joka on ei-elintärkeä, on maamme kaksikielisyys, sisältäen pakkoruotsin opetuksen. Maamme kaksikielisyys ei ole mikään fakta, vaan se on surkuhupaisa jäänne menneisyydestä, ja poliittisten valintojen luoma vääristymä. Myös siitä olisi pystyttävä luopumaan. Ruotsinkielinen väestö saakoon vähemmistöaseman, ei muuta, ja kouluttakoon se itse keskuudestaan itselleen julkisten palvelujen työntekijät. Ei ole suomenkielisen suomalaisen velvollisuus opiskella palvelemaan ruotsiksi niitä kahta ummikkoruotsalaista mummoa, jotka kohta enää jäljellä ovat.

Jonka sydän sykkii pakolaisille, majoittakoon ja muonittakoon itse niin monta pakolaista kuin kykenee. Jota huolestuttaa Venäjän kehitys, vieköön sinne omat rahansa ja tavaransa (vain huomatakseen, ettei Venäjä silti minnekään kehittynyt). Mutta yhteiset verovarat pitää panna vain sellaisiin asioihin, joilla turvataan henki, elämä, terveys ja turvallisuus kaikille suomalaisille.

Seuraava hallitusohjelma?

Myös maamme poliittinen kartta on muinaisjäänne. Esimerkiksi SDP teki aikanaan paljon hyvää, ja edisti kansamme vähäosaisten asiaa. Mutta kun se oli tehty, puoluetta ei suinkaan lakkautettu, vaan jäätiin yhteiskunnallistamaan uusia ja taas uusia asioita. On pitkälti poliittisen vasemmistomme syytä, että joka niemessä, notkossa ja saarelmassa nyt on esim. veronmaksajien rahoja tyhjiin imevä, tarpeeton kulttuurilaitos.

Vasemmiston ajattelu on kuitenkin muuttumassa, ja käsittääkseni juuri SDP:ssä ymmärretään jo osa-aluesosialismi.

Kaupunkilaisen oikeiston lienee helpoin ajatella kanssani samoin. Ainoat, jotka ehkä vastustavat tätä elintärkeiden asioiden painottamista, ovat ns. wanna-be-porvarit, joiden oma viitseliäisyys ei oikeasti riitä elämänsä hienostelujen pyörittämiseen, mutta silti se kaikki pitäisi julkisin varoin saada. Näitä wanna-be-porvareita istuu teatterissa ja oopperassa ihastelemassa asioita, joita he tuskin edes tajuavat.

Nykyisellä poliittisella kartallamme on kaksi puoluetta, joita ei tulisi enää päästää hallitusvastuuseen: Suomen keskusta ja RKP. Näin sen vuoksi, että ne ovat selkeästi etujärjestöjä, eivät yhteisten asioiden ajamiseen kelvollisia puolueita. Keskustapuolueen päätehtävä on lypsää rahaa maanviljelijöille ja maaseudun ihmisille, mikä ei voi olla oikein, koska kaiken kannattamattoman turha tukeminen on suoraan poissa elintärkeiden asioiden kunnolla hoitamisen mahdollisuuksista. Maanviljelystä ei nykyisessä maailmassa enää mielestäni tarvita maissa, joissa se huonosti kannattaa. Euroopan Unionin vilja-aitat ovat muualla kuin Suomessa.

RKP taas on jo nimestään alkaen suuri petos maata ja kansaa kohtaan. Ruotsinkielinen väestö on kahminut itselleen etuja, jotka ovat loukkaus suomenkielistä enemmistöä kohtaan. Olisi aika laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin, ja se tarkoittaisi sitä, että poliittiselta kartaltamme viimein katoaisi ”ruotsalainen” kansanpuolue ja kaikki sen synnyttämät tulonsiirtomekanismit ruotsinkielisen väestön suuntaan.

Oma kantani on, että seuraavan hallituksen tulisi olla sinipunahallitus, jonka hallitusohjelman rungon voisi muodostaa juuri tämä ”elintärkeät asiat kuntoon” – ajattelu. Mitä mieltä olette, puheenjohtajat Heinäluoma ja Katainen?

Richard Järnefelt
tutkija, pianisti

Richard Järnefelt    Ota yhteyttä adressin tekijään