AVOIN VETOOMUS VENLANTUVAN PUOLESTA

TIEDOTE ADRESSIN ALLEKIRJOITTAJILLE 

Nimien keräys Tampereen Hervantalaiset ry:n ja Venlantuvan puolesta loppui tänään, 23.8.2016, koska apulaispormestari Mikko Aaltonen vieraili Venlantuvalla Etelä-Hervannassa, Tampereella, ja tällöin saimme tilaisuuden selvittää asukasyhdistyksen ja Venlantuvan tilannetta hänelle, ja luovutimme adressin, johon saatiin kuukaudessa kerättyä 250 nimeä, kun lasketaan yhteen paperiversioiden nimet, ja verkkoversiosta saadut nimet. Tilaisuudessa kävi myös Hervannan Sanomien toimittaja kuvaamassa ja kirjoittamassa muistiinpanoja, joten tästäkin tulee juttua HerSa-lehteen.

Venlantuvalla on nyt Tampereen kaupungin kanssa Venlantuvan toimitilasta toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus, jossa on kuukauden irtisanomisaika. Syyskuussa vuokran rahoitus järjestynee, mutta kaupungin tuki jatkossa on vieläkin epävarmaa, koska tapauksessa on monia tahoja, joiden kanssa Tampereen Hervantalaiset ry. asukasyhdistyksen pitää neuvotella ennenkuin tehdään mitään varmaa. Kehotan teitä mahdollisimman monia adressin allekirjoittaneita olemaan syksyn mittaan yhteyksissä Tampereen kaupungin päättäjiin suoraan, jotta jatkorahoitus asukasyhdistykselle järjestyy! Seuratkaa tilannettamme Hervannan Sanomista, linkki siihen tässä:

Hervannan Sanomat - näköislehti verkossa

Lämmin kiitos asukasyhdistyksen asian edistämisestä teille kaikille Tampereen Hervantalaiset ry:n ja Venlantupalaisten puolesta!

Aila Hokkanen,

adressin toimeenpanija, viestinnän vastuuhenkilö, Tampereen Hervantalaiset ry.

vapaa toimittaja/taidegraafikko, Maan ystävät ry:n jäsen

Allekirjoitetun adressin teksti tämän tiedotteeni alla:

__________________________________________________________________________________________________________________ 

AVOIN VETOOMUS VENLANTUVAN PUOLESTA TAMPEREEN PÄÄTTÄJILLE                                                                  9.8.2016                                                                                                                                                                         

Me allekirjoittaneet vetoamme Tampereen päättäjiin, jotta Venlantupa voisi jatkaa keskeyksettä entiseen tapaansa toimintaansa Hervannan kodikkaana kylätupana,ja kaikille avoimena Etelä-Hervannan tärkeänä tapaamispaikkana. Etelä-Hervannassa sijaitseva Venlantupa on tärkeä lisä Pohjois-Hervannassa olevalle lähitorille, Keinupuistokeskukselle. Tampereen kaupunki voisi ostaa kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluja Tampereen Hervantalaiset ry:tä, kuten se toimii lähitorillakin.

Etelä-Hervannan palvelujen kehittäminen on unohdettu, kun ollaan suunnittelemassa toimintamallia Hervannan hyvinvointikeskukselle: kuitenkin asutusta aiotaan lisätä Hervannassa juuri etelän suuntaan. Hervantaa voidaan verrata asukasluvultaan Etelä-Suomessa sijaitsevaan Riihimäkeen: asukkaita on lähes 25 000, siis Hervanta on laaja ja kasvava alue, siksi vammaiset, ikäihmiset, ja nuoremmatkin tarvitsevat useamman paikan, jossa on heille sopivaa matalan kynnyksen kulttuuritoimintaa. Esimerkiksi: liikuntaesteiset Etelä-Hervannan asukkaat ovat riippuvaisia Tampereen Hervantalaiset ry:n järjestämästä yhteisöllisestä toiminnasta, jota järjestetään Venlantuvalla lähes päivittäin.

Toivomme Tampereen kaupungin avustavan Tampereen Hervantalaiset ry:n toimintaa Venlantuvan tilavuokrissa, jotta omaehtoinen kulttuuritoiminta voi jatkua keskeytyksettä. Tukea tarvittaisiin toimitilan vuokraan, joka on 900 €/kk. Vuokranantaja on Tampereen kaupungin tytäryhtiö, Tampereen Vuokra-Asunnot Oy.

Varsinaisen kulttuuritoiminnan Tampereen Hervantalaiset ry. pystyy rahoittamaan itse. Nyt syksyllä 2016 on Venlantuvan vilkas, ja vapaaehtoisvoimin tapahtuva toiminta taas vaakalaudalla, koska yrittäjä Anja Nummela on syksyllä 2016 vetäytymässä eläkkeelle. Laaja, omaehtoinen kulttuuritoiminta on siis jälleen vaarassa loppua. Uuttakin toimintaa on tulossa lisää, myös nuorisolle ja lapsille, mutta Tampereen Hervantalaiset ry:n epävarma taloudellinen tilanne jarruttaa tulevaisuuden suunnittelua.

Suunnitelmissa on, että Tampereen Hervantalaiset ry työllistää TE-keskuksen palkkatuella yhden tai kaksi henkilöä syksyllä töihin Venlantuvalle. Näin voisimme pitää korttelikerho Venlantuvan avoinna nykyisellään, ma - pe klo 9 -15. Nykyinen vuokrasopimus päättyy 31.8.2016. Loppuuko Venlantuvan toiminta silloin myös?

VENLANTUVAN TAUSTAA:

Etelä-Hervannassa, osoitteessa Teekkarinkatu 5 B, toimi 1991-2013 Tampereen kaupungin korttelikerho Venlantupa. Vuonna 2013 kesäkuun lopussa kaupunki lopetti toiminnan säästösyistä. Saman vuoden syyskuusta alkaen 2013 Venlantupa on toiminut kaikille avoimena yhteisenä olohuoneena ja lounaskahvilana, yksinyrittäjä Anja Nummelan vetämänä. Yrittäjä Anja Nummela remontoi, ja hankki tyhjään tilaan kaiken irtaimiston; kalusteet, astiat, keittiökoneet, kaiken toiminnassa tarvittavan.

Viime syksynä, 2015, yrittäjä Anja Nummelan oli tarkoitus vetäytyä eläkkeelle, mutta saatuaan yhteistyökumppanikseen tiloihin asukasyhdistys Tampereen Hervantalaiset ry:n, Anja Nummela päätti jatkaa yhdellä vuodella toimintaansa, yhdistyksen alivuokralaisena. Tampereen Hervantalaiset ry:n kaikki toiminta, toimisto, Tuulantei-kuoron ja Sointuset-orkesterin harjoitukset, sekä kuvataidekerho muuttivat ko. tiloihin syyskuussa 2015. Tarkoituksena oli yhdistää Venlantuvan ja yhdistyksen toiminta. Tavoitteena oli saada yhdistyksen vapaaehtoistoimintaan avustusta Tampereen kaupungilta. Näin ei käynyt: kaupunki antoi tukea Tampereen Hervantalaiset ry:lle saman summan, 700 €, jonka yhdistys on saanut aikaisempinakin vuosina. Yrittäjä Anja Nummela on päättänyt lopettaa lounaskahvila-yrityksensä Venlantuvalla tulevana syksynä 2016, ja siirtyä kokonaan vapaaehtoiseksi Tampereen Hervantalaiset ry:n palvelukseen.

Toivomme tähän adressiin mahdollisimman paljon allekirjoituksia, jotta Tampereen tytärkaupungin, Hervannan vilkas, vapaaehtoisvoimin Venlantuvalla tapahtuva kulttuuritoiminta voi jatkua keskeytyksettä Etelä-Hervannassa, eikä eri yhdistyksille sopivat, käyttökelpoiset tilat jää tyhjilleen, ja Tampereen Hervantalaiset ry:n toiminta hankaloidu tilan puutteen takia.

Lisätietoa asiaan linkeistä:

Lähitori - Keinupuisto

ajankohtaista- tiedotteet

Hervannan sanomat

Asiaa Venlantuvasta Hervannan Sanomissa 22.6.2016

 


Aila Hokkanen, Hervanta, Tampere ja Anja Nummela, Hervanta, Tampere, Pekka Haapoja, Tampereen Hervan    Ota yhteyttä adressin tekijään