Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.

Adressi | Allekirjoitukset (1193) | Keskustelu (25) | Tilastot

Vetoomus Barzanin, Mohamadin ja Mehdin puolesta

Kolme turvapaikanhakijaa Iranista tarvitsevat nopeasti apuasi!

Barzan Nassery on yksi heistä. Hän on 24-vuotias Iranin kurdi, joka peloissaan odottaa Helsingin säilöönottoyksikössä palauttamistaan Iraniin. Barzania uhkaa Iranissa epäinhimillinen kohtelu, kidutus ja mahdollinen teloitus. Barzan haki turvapaikkaa Suomesta vuonna 2006 poliittisen vainon vuoksi, mutta Suomen valtio ei ole ottanut Barzanin avuntarvetta vakavasti, vaan ovat tähän mennessä antaneet hänelle vain kielteisiä päätöksiä. Nyt palauttaminen Iraniin on pelottavan lähellä. Muutama päivä sitten yksi kolmesta turvapaikanhakijasta onnistui keskeyttämään käännytyksensä ryhtymällä vastarintaan välilaskun aikana lentokentällä Saksassa. Nyt hänkin on vangittuna säilöönottoyksikössä Helsingin Metsälässä.

Kidutukset, teloitukset, kivittämiset, jalkojen ja käsien irti leikkaamiset sekä muu mielivaltainen ihmisten kohtelu ovat arkipäivää Iranissa. Me kaikki, koko maailma voimme toimia Iranissa tapahtuvien epäinhimillisten tekojen todistajina.

Nyt Suomen viranomaiset haluavat tuhota näiden ihmisten tulevaisuuden.

Inhimillisyyden nimissä ja kansainvälisiin ihmisoikeuksiin vedoten me allekirjoittaneet vaadimme, että Barzan Nasserya, Mohamad Arman Memaria ja Mehdi Sanatia ei palauteta Iraniin, ja että heille myönnetään oleskelulupa Suomeen ensitilassa.

Olethan ystävällinen ja lähetät vetoomuksen myös eteenpäin. Toimi nopeasti, sillä käännytykset voidaan laittaa täytäntöön jo ensi viikolla (vko 4).

Lisätietoja: Omar Bahaaldin, tel. 044 046 4905, fediraq@welho.com


Keskustelupalstalla kuvia Iranin tilanteesta linkkeinä. Kuvat sisältävät järkyttävää materiaalia, joten ne eivät sovellu lapsille ja herkkäluonteisille.

Riikka Ikävalko (riikka_ikavalko(miukumauku)hotmail.com)

Adressi | Allekirjoitukset (1193) | Keskustelu (25) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Saako nimesi julkistaa netissä?
* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
Viime aikojen suosituimmat adressit
21.07.08 Vaadimme Leenastiina Simolaa su
01.06.06 Kannabis lailliseksi
28.05.06 Adressi bensiinin korkeaa hinta
21.07.08 Pelastakaa lasten jalkapalloken
12.06.06 Mopot 60km/h
23.07.08 Muovikassien myynti loppuun myö
09.07.08 Ei kansalaisten sormenjälkireki
16.07.08 Tokio Hotel pian Suomeen
27.06.08 Ari Koivunen Mikkeliin -S- keik
21.07.08 Iltalehti boikottiin Kimi Räikk
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
17.06.08 Adressi Myllyojan Asukastuvan s
20.07.08 Kuolemantuomio suomeen!
10.07.08 Porvoon vossikan puolesta
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
21.07.08 Sari Multala olympialaisiin
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
13.07.08 Konemusiikki kiellettävä
04.01.08 Salatut elämät eivät saa loppua
27.05.08 Kansalaisadressi Lääkelaitoksen
13.07.08 Paramore omalle keikalle Suomee
30.06.08 Jonas brothers suomeen !
18.06.08 Kivinokka uudelleen kansanpuist
07.07.08 Vetoomus Päijänteen mökki-ja ul
Uusimmat adressit | Suosituimmat
25.07. Vaatimus paremman mielenterveysho
25.07. Alennuskoria ei saa poistaa Siwoi
25.07. Irc-galleria boikottiin
25.07. Tuula Tenkaselle rauha keskitymis
25.07. Meluisat kaappikellot kiellettävä
25.07. Yle ei saa esittää lastenohjelmin
25.07. Eläintenoikudet kunniaan!
24.07. Karjaalle mcdonalds
24.07. Purjehtija Sari Multala olympiala
24.07. Nokialta kestävä matkapuhelin työ
23.07. Muovikassien myynti loppuun myös
23.07. Porvooseen H&M
23.07. Älä äänestä politiikkoja kunnalli
23.07. Pienempiä vaatekokoja(xxs), sopiv
23.07. Irtaudu kertakäyttömuovipusseista
22.07. Haukan avulla metsästys laillisek
22.07. Auton valmistus kiellettävä muilt
22.07. Jyväskylä savuttomaksi
22.07. Omenapiirakka takaisin mcdonaldsi
22.07. Kekkonen kloonattava
21.07. Nokialaisten herätyskelloon torku
21.07. Sari Multala olympialaisiin
21.07. Sakarias Lehtomäen selvitettävä f
21.07. Ari Koivusen keikka Alavudella (3
21.07. Poisto-oikeus omille adresseille
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
26.07. Konemusiikki kiellettävä
26.07. Meluisat kaappikellot kiellettävä
26.07. Kuolemantuomio suomeen!
26.07. Koulupuku
25.07. Vaatimus paremman mielenterveyshoi
25.07. Anna Abreu vuoden 2009 Euroviisu-e
25.07. Eläintenoikudet kunniaan!
25.07. Hymyilypakko Suomeen!
25.07. Tokio Hotel esiintyy myös Suomessa
25.07. Tokio Hotelin keikalle jonotuslist
25.07. Tokio hotelin keikka 5.4.2008 SAKS
25.07. Salkkarit tunnin pituiseksi!!!!
25.07. Ari Koivunen keikalle Mikkeliin
25.07. Yle ei saa esittää lastenohjelmina
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
25.07. Höpö höpö!
21.07. Slaikkareiden Sauli ja Niko takai
20.07. Animekauppa Mikkeliin!
18.07. Mopot 60km/h
14.07. Mikä ihmisiä kiinnostaa mangassa
26.06. Työttömän päivärahan mielivaltain
25.06. Mopo korttiin inssi !
23.06. Uudet eduskuntavaalit järjestettä
18.06. Pasi Rautiainen takaisin telkkari
11.06. YAD - Youth Against Drugs Ry. ALA