Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.

Adressi | Allekirjoitukset (39) | Keskustelu (0) | Tilastot

James Blunt Suomeen

Tämän adressin tarkoitus on kerätä kaikkien niiden nimet listalle, jotka haluaisivat nähdä James Bluntin esiintyvän Suomessa. Alla hieman tietoa kyseisestä henkilöstä:

James Blunt (s. 22. helmikuuta 1974 Tidworth, Wiltshire), oikealta nimeltään James Hillier Blount, on brittiläinen muusikko. Hän opiskeli armeijan rahoittamassa Bristolin Yliopistossa lentokoneinsinööriksi toisena pääaineenaan sosiologia ja päätti opiskelunsa Royal Military Academy Sandhurstissa. Blountin suku on ollut armeijan palveluksessa jo vuodesta 995. Blunt itse toimi ammattisotilaana maansa armeijassa ja NATOn rauhanturvaajana Kosovossa, jonka aikana Blunt myös kirjoitti laulunsa No Bravery. Myöhemmin hän toimi kuningatar Elisabet II:n henkivartiokaartin sotilaana ja oli mukana hautaamassa kuningataräitiä.

Musiikkiura lähti Bluntilla nopeasti liikkeelle ja se johtui osittain siitä, että hänen taustavoimansa olivat hyvät – neuvonantajana Deacon Blue-nimisen yhtyeen jäsen James Prime, Madonnan entinen pr-guru ja Elton Johnin manageritoimisto. Tuottajina toimivat Tim Rothrock, Jimmy Hogarth ja Linda Perry. Blunt on laulaja-lauluntekijä (singer-songwriter) eli hän kirjoittaa laulunsa itse. Musiikissaan hän hyödyntää jazzia, rockia ja soulia. Laulamisen lisäksi Blunt soittaa pianoa, urkuja ja kitaraa.

Jamesin debyyttisingle oli High, joka pääsi nopeasti Englannin singlejen Top-100 listalle ja Italiassa peräti Top-10 listalle. Jamesin toinen laulu oli Wisemen, mutta hänen läpimurrokseen ilmentyi kolmas laulu You’re Beautiful, joka kertoo itsetuhoon johtavasta rakastumisesta. Laulu pääsi heti Englannin top-listan sijalle 12 ja oli pian yksi kesän suurimmista hiteistä ympäri Eurooppaa, kunnes lopulta se nousi radioiden Hot 100-listan kärkeen.

Albumit
- Back To Bedlam — 11. lokakuuta 2004
- All the Lost Souls — 17. syyskuuta 2007

Singlet

- "High" - 2005
- "Wisemen" - 2005
- "You're Beautiful" - 2005
- "Goodbye My Lover" - 2005
- "No Bravery" - 2006
- "1973" - 2007
- "Same Mistake" - 2007
- "Carry You Home" - 2008

Saana Ranta (saana(miukumauku)skotti.net)

Adressi | Allekirjoitukset (39) | Keskustelu (0) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Sähköpostiosoite
*Sähköpostiosoitteen näkyvyys
Saako nimesi julkistaa netissä?

Sähköpostiosoitteeseen lähetetään varmistusviesti sen toimivuuden tarkistamiseksi.

* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
Viime aikojen suosituimmat adressit
18.12.07 Oulun tulee luopua Kallioparkis
04.09.08 Nykyaikainen palloiluhalli vaas
25.08.08 Ei terveydenhuollon ammattilais
26.08.08 Alkoholi lailliseksi 16v
04.09.08 Liinalammin koulun puolesta
03.09.08 Niksi- Ismo Desperadosin tilall
29.07.08 Adressi Messukylän lukion säily
01.06.06 Kannabis lailliseksi
02.09.08 Nastolan kunnan maakauppa
20.08.08 Ei koulua lauantaiksi.
12.06.06 Mopot 60km/h
26.08.08 Asumisen hinta alas (Konkreetti
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
27.08.08 Korjatkaa Muurlantie
18.06.08 Kivinokka uudelleen kansanpuist
22.08.08 Pelastakaa Kino Tapiola
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
01.09.08 EI Ruusulankadun päihdeasuntola
20.08.08 Vastusta Lempäälän Lepokallion
28.08.08 Porvoon Teatterin Puolesta!
31.08.08 Lisää radiosoittoa kotimaiselle
23.08.08 Uutta kallista mopokortti uudis
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
03.09.08 Huispaus kautta aikojen ja Ihme
22.07.08 Ari Koivunen ikärajattomalle ke
Uusimmat adressit | Suosituimmat
07.09. Anna Abreu sallitulle keikalle Mi
07.09. Koffin puisto ihmiskakkavapaaksi!
07.09. Hallituksen tiukennettava alkohol
06.09. Tölkkimehut pois kaupoista tai sa
04.09. Huumepoliisille lisää valtuuksia
04.09. Lähiruuan lisäys
04.09. Liinalammin koulun puolesta
04.09. Nykyaikainen palloiluhalli vaasaa
04.09. Kuolaimettomat (bitless bridle) s
04.09. Elämänkatsomustietoa, taideaineit
04.09. Paremmat liikenneyhteydet Siuntio
04.09. Siuntion nuorille lisää toimintaa
04.09. Ei enää Paavo Väyrystä seuraavaan
04.09. Uusi urheiluhalli Siuntioon
03.09. Heinolan terveyskeskuksen ilta- j
03.09. Niksi- Ismo Desperadosin tilalle.
03.09. Huispaus kautta aikojen ja Ihmeot
03.09. Häätäkää Johanna Tukiainen suomes
02.09. Jätehuolto kuntoon
02.09. Kuonokoppapakko pitbull-terrierei
02.09. Nastolan kunnan maakauppa
01.09. EI Ruusulankadun päihdeasuntolall
31.08. Lisää radiosoittoa kotimaiselle i
31.08. Tenacious D Suomeen!
31.08. Oikeus ja lastensuojelutoiminnan
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
07.09. Inuyasha -anime suomeen!
07.09. Kielletään ihmiset!
07.09. Yksinäisen pannattoman koiran ampu
07.09. Alkoholi lailliseksi 16v
07.09. Juhannus on kiellettävä
07.09. Cybershop Lahteen
07.09. Dr. Pepper 1,5l pullot, ja cherry
07.09. Poliisit kiellettävä lailla!
07.09. Avenged Sevenfold suomeen.
06.09. Kaupat auki sunnuntaisin ympäri vu
06.09. Sanokaa kyllä NATO:lle suomalaiset
06.09. Rasismi pois suomesta!
06.09. Pentti Matikainen pois HIFK:n orga
06.09. Oikeus ja lastensuojelutoiminnan m
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
30.08. Sikojen vienti Venäjälle teuraste
14.08. Huhuhh
11.08. Ii 2
31.07. Rantatunneli
30.07. Kovamuoviset CD-levykotelot pois
25.07. Höpö höpö!
21.07. Slaikkareiden Sauli ja Niko takai
20.07. Animekauppa Mikkeliin!
18.07. Mopot 60km/h
14.07. Mikä ihmisiä kiinnostaa mangassa