Venäjä vastaamaan metsäpalojen aiheuttamista terveydenhoitokustannuksista
Venäjän viranomaiset eivät toimineet riittävän tehokkaasti elokuun 2006 metsäpalojensa sammuttamiseksi.
Lukuisat suomalaiset ovat joutuneet kärsimään savujen aiheuttamista terveysongelmista, joiden kustannukset tulivat joko Suomen valtion tai yksittäisen kansalaisen maksettaviksi. Venäjän tehottomasta tai haluttomasta toiminnasta metsäpalojen sammuttamiseksi joutuivat maksajiksi näin Suomen kansalaiset.
Haluamme Suomen ulkoministeriön tekevän selväksi Venäjän ulko-/ ympäristöministeriölle, että tämänkaltainen toiminta ei ole hyväksyttävää.
Haluamme Suomen viranomaisten vaativan kaikkien sellaisten suomalaisten hengitystie- ja sydänsairaus -tapauksien hoitokustannusten, joiden voidaan todeta johtuneen Venäjän elokuisista metsäpalosavuista, tulla maksetuksi Venäjän valtion taholta.
Vaadimme hoitokustannukset selkeissä tapauksissa maksettaviksi Venäjän valtion kassasta.
Vaadimme edelleen, että Suomen valtio varautuu jatkossa paremmin samankaltaisiin tilanteisiin metsäpalojen ja muiden ympäristöhaittojen kohdalla ja on jatkossa nopeammin yhteydessä EU:n tai muun suuremman vaikuttajan kanssa voidakseen saada tilanteenhallinnan.
Tämä adressi tullaan luovuttamaan ulkoministeri Erkki Tuomiojalle ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestamille heti kun allekirjoittaneiden määrä ylittää 50000.
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää perusteltua syytä henkilötietojen säilyttämiselle sekä sitä, että tietoja säilytetään mahdollisimman lyhyen aikaa. 105 |