Mirja-Tytti Talib didaktiikan yliopistonlehtorin virkaan

Soveltavan kasvatustieteen laitoksen didaktiikan yliopistonlehtorin virkaa ollaan täyttämässä. Kärkihakijoiksi tässä eläkeviran virantäytyössä ovat yltäneet KT Mirja-Tytti Talib ja KT Harri Pitkäniemi. On esitetty, että virkaan nimitettäisiin Harri Pitkäniemi.

Monen kulttuurin koulumaailma asettaa haasteita myös opettajankoulutukselle. Opiskelijoiden näkökulmasta Mirja-Tytti Talib on osoittanut tutkimuksessaan ja erityisesti opetuksessaan avarakatseisuutta ja aitoa vuorovaikutteisuutta. Hän edustaa mielestämme tutkimuksellis-opetuksellista kärkeä laitoksellamme. Talibin opetustaitoa, perehtyneisyyttä viimeisimpään tutkimukseen ja sen välitöntä hyödyntämistä opetuksessa on kehuttu laajalti opiskelijoiden keskuudessa. Lisäksi Talibin otetta opinnäytetöiden ohjaukseen on pidetty taidokkaana, kannustavana ja hyvänä.

Koska virantäyttöä on aikataulusyistä kiirehditty ja opetusnäytteen ajakohta jätetty julkaisematta, me opiskelijat toivomme virantäytön uudelleenkäsittelyä.

Kokemustemme perusteella, erinomaiseen opetustaitoon vedoten ja tutkimuksellinen laaja-alaisuus huomioiden me allekirjoittaneet opiskelijat ehdotamme, että didaktiikan yliopistonlehtorin virkaan nimitettäisiin KT Mirja-Tytti Talib.

Conduksen edunvalvontajaos

Joona-Hermanni Mäkinen (joona.makinen(miukumauku)gmail.com)

Allekirjoita adressi ilman sisäänkirjautumista

*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
*Maa
Laitos
*Sähköpostiosoite
Näytetäänkö allekirjoituksesi kaikille?
Sähköpostiosoitettasi käytetään ainoastaan varmentamaan allekirjoituksesi.

Facebook-käyttäjät

Adressit.com:n rekisteröityneet käyttäjät

Email
Salasana
Asumisen Hinta Alas AHA ! - Miljoona suomalaista asuu kotitalouksissa, jotka ovat vaikeuksissa kohtuuttomien asumiskustannusten takia. Jatkuvasti nostettavilla asuntojen h...
RUDUS Lempäälän Sääksjärven kiviaineksen otto - Rudus Oy:n Lempäälän Sääksjärven kiviainestenotto ja kiviainesjätteen käsittelysuunnitelma Ruduksen hank...
RAY Club Pelaamo alle 18-vuotiaille - Raha-automaattiyhdistyksen nettisivuilla on Club Pelaamo, joka mahdollistaa RAY:n pelikoneiden pelaamisen netissä ilmaiseksi. Tämä ...
Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle - Me allekirjoittaneet haluamme muistopäivän /vakiintuneen liputuspäivän kuolleiden lasten muistolle Suomessa. "Taivasl...
Sponsoroi tukemasi adressi tähän yläpuolelle 5 eurolla viikoksi. Lisätietoja ja tilauslomake.