Adressit.com

Ei Clubien aukioloaikojen lyhentämiselle

Päivi Räsänen on tarjonnut kansalle aloitteen yökerhojen aukioloaikojen lyhentämiseksi nykyisestä neljästä, kahteen. Tuolloin valomerkki(eli anniskelun päättyminen) tulisi klo 1.30. Tällainen muutos tekisi lovea clubeille, iltaruokailupaikoille ja julkiselle liikenteelle ja todennäköisesti tämä vähentäisi myös julkisen liikenteen kulkemista yöaikoina joka hankaloittaisi yöllä kotiin lähtevien ja töistä pääsevien matkaa kotiin, ja he valitsisivat todennäköisesti jonotuksen taksijonoissa (taksijonot pitenisivät) tai oman auton (ruuhka öisin?? ja toki kolaririski)

Huomioiden sen että lähes puolet juhlijoista aloittaisivat kuin nykyäänkin, puolen yön aikaan bilettämisen clubeilla tämä voisi johtaa siihen että bilettäjät jäisivät juhlimaan ja häiriköimään koteihin.

Räsäsen pointti juhlinta-ajan lyhentämiseen on että illan levottomuudet vähenisivät. Sanon että tämä vain siirtää tappelut kaduille ja yksityiskoteihin joihin nuoret menevät jatkamaan juhlintaa.

Ranska päätti vastikään pidentää juhlinta-aikaa kahdella tunnilla, Ranskan mallin mukaan valomerkki ja anniskelu päättyy kuitenkin 1,5 tuntia ennen baarin sulkemista (tuokin aamulla 5.30). Miellänkin että suomessa tulisi siirtyä tähän menettelyyn ja pidentää aukioloaikaa tunnilla jolloin ihmiset valuisivat baareista ulos leveämmällä aikajakaumalla

Tässä muutama juttu pohjaksi:

Iltalehden juttu

Yöviinalle yllätystuomio

Hesarin juttu

Räsänen: Aikainen valomerkki hyödyttäisi myös ravintoloita

Hesarin juttu

Räsänen haluaa rajoittaa anniskelua tunneilla