ELÄKELÄISTEN VALTAKUNNALLISELLE KALASTOMAKSULLE EI!

 

 

SUOMEN HALLITUKSELLE JA EDUSKUNNALLE

 

Laki valtakunnallisesta kalastomaksusta 35,- euroa, on menossa eduskunnan käsittelyyn keväällä 2014.  Maksu tulisi voimaan vuonna 2015 ja koskisi kaikkia, yli 18 v. kansalaisia, jotka kalastavat muilla välineillä, paitsi ongella ja pilkkimällä. Tarkoitus on saada maksua tasaamalla lisää rahaa valtion kassaan. Tasaus merkitsee sitä, että muut, kuin yli 65-vuotiaat eläkeläiset saavat maksua vastaan laajemmat ja helpommat mahdollisuudet kalastaa Suomessa. Yli 65-vuotiaille eläkkeellä oleville se on lisämaksu entiseen. Suunniteltu kalastomaksu on näin ollen eläkeläisille ruoan uusi lisävero, joka tulee jäämään pysyväksi.

Verkkokalastus ja viehekalastus, esim. uistinta vetämällä, on mitä enemmissä määrin eläkeläisten tapa hankkia kesäisin hyvinvoinnille tärkeää kalaa ruoakseen. Tämä talvella kallis, kaupasta ostettava ravintoaine, tulisi uuden lain myötä  nyt maksulliseksi myös pienituloisille eläkeläisille. Yhdessä kalastavan pariskunnan taloudessa se merkitsisi  70,- euron lisämenoa kesäkuukausilta.

Verkkokalastus ei ole urheilukalastusta ja sitä suorittavat tarvekalastuksena, ei ammattimaisena, jo iäkkäämmät henkilöt.  Kalastusta harrastetaan lähialueilta, esim. kesämökin rannan lähistöllä.

Kun kysymys on pienestä eläkkeestä johtuvasta ruokamenojen kurissa pitämisestä, esitämme, että valtakunnallista kalastonhoitomaksua ei tulla soveltamaan yli 65 -vuotiaille eläkeläisille vuoden 2015 alusta.

Espoossa, joulukuun 4. päivänä 2013