Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
Adressi | Allekirjoitukset (46) | Keskustelu (0) | Tilastot

Ei jäähallia Janakkalaan

Kunnallisvaalivuonna päätti Janakkalan kunnanvaltuusto tyrmätä verovarojen käyttämisen jäähallin rakentamiseen. Niinpä nimien keruu on lopetettu. Palaamme asiaan, mikäli aihetta ilmenee.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että jäähallin rakentamisesta Janakkalaan luovutaan.

Tilanteessa, jossa Janakkalan kunnan perusturva on kriisissä alkaen lastenhoidosta aina vanhusten hoitoon asti, on lähinnä irvokasta suunnitella jäähallin rakentamista. Mistä löytyy rahat tähän hankkeeseen, joka lopulta kaatuu kokonaisuudessaan veronmaksajien maksettavaksi, puhutaan nyt mitä puhutaan? Kun rahaa ei mistään löydy päivähoidon tai vanhusten laitoshoidon resurssien turvaamiseen. Tästä ovat osoituksena lääninhallitukset antamat huomautukset Janakkalan kunnalle ja perusturvalautakunnalle.

Hanketta on perusteltu mm. sillä, että jääkiekkoilijoiden ei tarvitse matkustaa Hämeenlinnaan asti pelaamaan. Terveet ihmiset eivät siis voi kulkea samaa matkaa, jonka vanhukset ja sairaat pakotetaan kulkemaan, kun kunnassa lopetettiin terveyskeskuksesta ilta- ja viikonloppupäivystys.

Adressia ei ole suunnattu terveyttä edistävää liikuntaa ja nuorten harrastustoimintaa vastaan. Vastustamme kuitenkin rahan upottamista melko pienen harrastajaryhmän tarpeisiin rakennettavaan halliin. Raha olisi tehokkaammassa käytössä vaikkapa ulkoilureittien yms. rakentamisessa ja kunnostamisessa.

Viimeisen, mutta ei suinkaan vähäisin huolemme on se, että jäähallin rakentaminen on ympäristön kannalta erittäin kyseenalainen kohde. Ilmastonmuutoksen vastustaminen Janakkalan kunnan tasolla ei etene tällä tavalla sanoista tekoihin.

Markku Tulander (markkutulander(miukumauku)hotmail.com)

Adressi | Allekirjoitukset (46) | Keskustelu (0) | Tilastot

Uusien allekirjoituksien vastaanottaminen on loppunut.


Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
  • Kroketti - Pelaa krokettia netissä.
Viime aikojen suosituimmat adressit
28.05.06 Adressi bensiinin korkeaa hinta
12.06.06 Mopot 60km/h
01.06.06 Kannabis lailliseksi
27.05.08 Kansalaisadressi Lääkelaitoksen
06.07.08 Auringon otto ja pukeutuminen t
25.06.08 Bensan hinta alemmaksi
02.06.08 Ari Koivunen sallitulle keikall
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
09.06.08 Lahden Ranta-Kartanon alue puis
05.07.08 Kansanäänestys kaksikielisyydes
04.01.08 Salatut elämät eivät saa loppua
30.06.08 Jonas brothers suomeen !
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
07.07.08 Vetoomus Päijänteen mökki-ja ul
09.06.08 Airsoft- ja paintball-harrastuk
16.07.06 Bensaveron pudottaminen
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
01.05.08 Pallas säästettävä lisärakentam
28.06.08 Vetoomus Neiden Campingin säily
24.06.08 Salatut elämät- sarja Dvd-Bokse
05.07.08 Vetoomus kanien tuskallista lop
18.06.08 Kivinokka uudelleen kansanpuist
06.07.08 Ari Koivunen sallitulle keikall
02.07.08 Kauniaisten Työväen Akatemian p
Uusimmat adressit | Suosituimmat
08.07. Sakarias Lehtomäelle bannit (=Por
08.07. Keliakiaa sairastavan ruokavaliok
08.07. Säkkismi uskonnoksi
07.07. Elatusmaksuvähennyksen katon pois
07.07. Vetoomus Päijänteen mökki-ja ulko
07.07. Tasa-arvoa opintotukeen
07.07. Televisiolupamaksu siirrettävä va
07.07. Koirapuisto Maskuun
07.07. Adresseihin automaattisesti "
07.07. Ruokamainokset pois televisiosta!
06.07. Ari Koivunen sallitulle keikalle
06.07. Auringon otto ja pukeutuminen tas
06.07. Eläinkokeita käyttävät tuotteet p
06.07. Bill lopeta polttaminen faniesi v
06.07. Nicolai Kielstrup Suomeen!
05.07. Vetoomus kanien tuskallista lopet
05.07. Kansanäänestys kaksikielisyydestä
04.07. Uimaloiden hyppytornit takaisin k
03.07. Kiinalais skootterit pois markkin
03.07. Tero Järvenpää Bekingin kisakonee
02.07. Uudestakaupungista sähköautoja
02.07. Kauniaisten Työväen Akatemian puu
01.07. Suomen ajoneuvojen lisävalolainsä
01.07. Tenon sivujokien kalastus sallitu
30.06. Jonas brothers suomeen !
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
09.07. Myydään Lappi Norjalle!
09.07. Paremman kouluruoan puolesta
09.07. Blippo Tampereelle!
09.07. Kouluja pitäisi parantaa
09.07. Lisää ilmaisruuan jakopisteitä Hel
09.07. Kansanäänestys kaksikielisyydestä
08.07. Mopot 80 km/h
08.07. Tenon sivujokien kalastus sallituk
08.07. Assembly-tapahtuma kiellettävä
08.07. Enemmän kunnioitusta eläimille!
08.07. Mopot 60km/h
08.07. Kannabis lailliseksi
08.07. Bill lopeta polttaminen faniesi vu
08.07. Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
26.06. Työttömän päivärahan mielivaltain
25.06. Mopo korttiin inssi !
23.06. Uudet eduskuntavaalit järjestettä
18.06. Pasi Rautiainen takaisin telkkari
11.06. YAD - Youth Against Drugs Ry. ALA
10.06. Miten löysitte tänne?
07.06. Salattujen elämien jatkuttava
07.06. Maria Kirbatsovin karkotuspäätöks
25.05. Sauli ja Niko juontamaan euroviis
25.05. Saunalahdelta vastinetta rahalle