Ei metroa Espooseen lama-aikana

Metroa ollaan jyräämässä Espooseen väkisin, hinnalla millä hyvänsä.
Metro-hanke tulee pysäyttää lama-aikana.

Espoon taloustilanne on niin huono, että jo juokseviin menoihin joudutaan kaupunginjohtajan mukaan ottamaan lainaa 800 miljoonaa euroa tulevan kolmen vuoden aikana. Tämä samainen summa ollaan kuitenkin valmiita maksamaan metrosta jo ensi vaiheessa. Metron lopullisia kustannuksiahan ei ole edes selvitetty.

Me allekirjoittaneet haluamme, että Espoon kaupunki panostaa edelleen
sosiaali-,terveys- ja koulutustoimintaan, eikä kohdista niihin suunniteltuja leikkauksia.
Vaadimme, että metro-hanke, joka ei ole asukkaille välttämätön tänä päivänä,
lykätään sellaiseen ajankohtaan, jolloin kaupungin taloudellinen tilanne on parempi.