Hallitus ei saa leikata valtion osuuksia kansalaisopistoilta!
EDUSKUNNASSAMME OLLAAN PÄÄTTÄMÄSSÄ LEIKKAUKSISTA JA YKSI KOHDE ON VALTION OSUUKSIEN LEIKKAUS KANSALAISOPISTOILTA - SE TIETÄÄ MONEN KURSSIN JA KOULUTUSPAIKAN LOPETUSTA!
Suoraan lehdestä poimittua 17.10.2013 nimi ja puolue poistettuna:
Nimeltä mainitsematon kansanedustaja perää maan hallitukselta toimenpiteitä kansalaisopistotoiminnan turvaamiseksi.
Yhtä lailla hän toivoo kehitettävien toimintamahdollisuuksien hyödyntämistä.
Kansanedustaja S on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen keskiviikkona.
Kysymyksessä tiedustellaan, aikooko hallitus perua tai muuten korvata kansalaisopistoja uhkaavat valtionosuusleikkaukset.
Kansaedustaja S:n mukaan hallituksen aikeet leikata kansalaisopistojen rahoitusta johtaisivat toteutuessaan siihen, että opistojen ympäri maakuntaa aitona lähipalveluna tekemä pitkäjänteinen työ vesittyisi.
– Kiristyneessä taloustilanteessa oppilaitokset ovat olleet aloitteellisia ja etsineet uusia toimintamalleja maakunnan sivistystarpeisiin vastaamiseksi. Nyt tältä työltä ollaan viemässä pohjaa pois.
*********
Jo nyt kansalaisopistot ovat ahtaalla budjettiensa kanssa ja myös moni kursseille haluava joutuu miettimään kykeneekö maksamaan aina vain kallistuvia kurssimaksuja. Myös opettajia painostetaan ja ryhmäkoot on kasvatettu liian suuriksi niin että monen ryhmän aloitus jää toteuttamatta kun ei ole tarpeeksi ilmoittautuneita kursseille. Syynä on juuri kurssihintojen liiallinen nousu viime vuosina. Jos nyt vielä valtio leikkaa avustusosuuttaan lopettaa se samalla monen työpaikan ja vie meiltä kansalaisilta mahdollisuuden opiskella, harrastaa ja samalla saada sosiaalista kanssakäymistä muiden opiskelijoiden kanssa.
Kansalaisopistojen tarkoitus:
Kansalaisopistot ovat paikallisiin ja alueellisiin sivistystarpeisiin pohjautuvia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle.
Ole mukana nimienkeruussa ja jaa linkkiä eteenpäin ettei tämä uhka toteudu! Samalla otamme kantaa siihen että ryhmäkoot ja kurssihinnat ovat nousseet yli kipurajan ja hallituksen olisi lisättävä valtion osuutta että myös vähävaraisilla olisi mahdollisuus opiskella kansalaisopistoissa.
eläkeläinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10299 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42166 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
983 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
645 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
565 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
644 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
127 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
799 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1696 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2755 Luotu: 08.04.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
957 Luotu: 08.03.2024