HALUTAAN PITÄÄ TOUHULA LIIKUNTAPÄIVÄKOTI TAMPEREELLA
TOUHULA LIIKUNTAPÄIVÄKOTI KONSEPTIN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA TAMPEREELLA
Vuonna 2014 joulukuussa Touhula Makasiinin liikuntapäiväkoti oli toiminut Tampereen kaupungin ostopalvelupäiväkotina parin vuoden ajan. Tampereenkaupunki päätti yllättäen ettei sopimuksessa olevaa kahden vuoden optiota käytetä, ja päiväkodin asiakkaat, lapset, sijoitettaisiin kaupungin omiin yksiköihin. Vanhemmille vakuuteltiin että liikunnallisuus lasten päiväkotiarjessa säilyisi.Touhula Makasiinin vanhemmat eivät uskoneet sitä, ja kamppanijoinnillaan ja käännyttyään aina kaupungin pormestarin puoleen, saatiin optiot käyttöön Irjalan siirtotiloissa.
Sen myötävaikutuksella aktiiviset vanhemmat perustivat Touhula Makasiinin Vanhempainyhdistys ry:n kannustamaan ja tukemaan Touhulan toimintaa Tampereella. Nykyinen sopimus Tampereella päättyy heinäkuussa 2017.
Me vanhempainyhdistyksen vanhemmat päätimme aloittaa adressin Touhulan liikuntapäiväkodin säilyttämisen puolestaTampereella vielä kesän 2017 jälkeenkin. Jos koet lasten päivittäisen liikunnan ja iloisen, toiminnallisen ja turvallisen päiväkodin tärkeäksi asiaksi ole ystävällinen ja allekirjoita tämä adressi kanssamme. Ja toimitamme sen Touhulan päättäjille ja Tampereen kaupungin päivähoidosta vastaaville henkilöille.
Jaana Järvenpää Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Maantien 468 peruskorjaus
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
4599 Luotu: 22.09.2025
Pelasta Fylgia / Rädda Fylgia
1082 Luotu: 26.09.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
874 Luotu: 03.10.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4140 Luotu: 22.09.2025
Adressi Tammenahjon koulun säilyttämiseksi
466 Luotu: 29.09.2025
Vastustamme kotihoidontuen kuntalisän poistamista!
415 Luotu: 28.09.2025
Maantien 468 peruskorjaus
1252 Luotu: 14.09.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
881 Luotu: 11.09.2025
Pyhtään kirkonkylän urheilukentän kunnostus
167 Luotu: 28.09.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11611 Luotu: 03.02.2025
LAPSIPERHEIDEN PUOLELLA: ADRESSI KAUNIAISTEN AVOIMEN PERHETOIMINNAN SÄILYTTÄMISEKSI / PÅ BARNFAMILJERNAS SIDA: NAMNINSAMLING FÖR ATT BEVARA GRANKULLAS ÖPPNA FAMILJEVERKSAMHET
103 Luotu: 02.10.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11272 Luotu: 09.06.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
1561 Luotu: 07.09.2025
Suomirokkia-näyttely Joensuuhun
606 Luotu: 16.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1272 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
646 Luotu: 07.09.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
376 Luotu: 11.09.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
261 Luotu: 07.09.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2625 Luotu: 15.07.2023
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
904 Luotu: 11.09.2025