Hectorin ohjelma yleisradiossa säilytettävä
Heikki Harman eli Hectorin musiikkiohjelma yleisradiossa on säilytettävä ennallaan eikä lopetettava,
kuten yleisradio on aikeistaan uutisoinut. Radiossa ja televisiossa on nykyään niin paljon turhanpäiväisiä ohjelmia,
joten tätä ohjelmaa ei saa missään nimessä lopettaa. Tilalle ei tule löytymään parempaa.
Perustelutkin ohjelman lopettamiselle ovat aivan älyttömät eli kuuntelijat toivovat lisää musiikkia suomeksi. Ihan
älytöntä. Pitäisiköhän Marja Keskitalonkin herätä ruususen unestaan, koska nythän me elämme EU:ssa ja meidän
pitää oppia koko ajan uusia kieliäkin, jotta pärjäämme nyky-yhteiskunnassa, joka siis käsittää koko EU:n, ei vain
Suomea. Yle voisi teetättää kyselyn, kuinka moni nuorikin nykyaikana kuuntelee suomalaisia biisejä (poislukien
tietyt suositut artistit), kun ulkomaista tarjontaa on mielin määrin. Sitä paitsi historiatietous on vielä arvossa
arvaamattomassa nyky-yhteiskunnassa. Kaiken huipuksi ihmetyttää että, jos asia on niin yksinkertainen kuin Marja
Keskitalo Ylestä sen kuvailee, miksi siitä ei keskusteltu jo ennakkoon Heikki Harman kanssa.
Perustelisin Heikki Harman musiikkiohjelmaa myös sillä, että se saattaa monelle työttömälle tai jo yhteiskunnan
ulkopuolelle pudonneelle olla ainut linkki yhteiskuntaan.
Allekirjoittakaa vetoomus ohjelman säilyttämiseksi ja toimitan sen yleisradion tietoisuuteen. Kaikki joukolla
allekirjoittamaan kiitos!
Marja-Leena Koivikko Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |