Helsingin nuorisolautakunnalle:Pakilan nuorisotaloa ei saa sulkea

Helsingin kaupungin nuorisolautakunta käsittelee 12.toukokuuta esitystä, jonka mukaan Pakilan nuorisotalo aiotaan sulkea toukokuun lopussa 2016. Esitystä perustellaan tarpeella säästää nuorisoasiainkeskuksen vuokrakuluja.

Pakilan nuorisotalo on Helsingin hienoimpia, vanha työväentalo ja oma piha, iso sali ja näyttämö esiintymisille, tilaa monenlaisille harrastuksille. Samalla talo on vuokratasoltaan kaupungin edullisimpia.

Nuorisotalolle on alueella kasvava tarve. Lasten ja nuorten määrä Pakilan ja Paloheinän alueella on suuri ja kasvaa. Alueelta puuttuu kokoontumis- ja harrastustiloja. Pakilan ylä-asteen koululla on todettu vakavia sisäilmaongelmia ja kouluun suunnitellaan isoa peruskorjausta.

Pakilan nuorisotalolla on monenlaista toimintaa nuorisokahvila Klaarasta bändi-iltoihin, toimintaa varhaisnuorille, perhekahvila, muskari ja muuta harrastustoimintaa. Tiloja on myös vuokrattu nuorisojärjestöille ja muuhun nuorisotyöhön.

Me allekirjoittaneet vetoamme Helsingin nuorisolautakuntaan ja kaupungin johtoon:
Pakilan nuorisotaloa ei saa sulkea. Sen toiminnan jatkamiseen on turvattava riittävät rahat.