Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
Kouluikäiset lapset mukaan perheen kokoon
Hei päättäjät!
Sanotte, että Suomessa lapsiperheitä pitäisi paremmin tukea. Tässä olisi tilaisuutenne;
Kela ei laske kodinhoidontukeen kouluikäisiä lapsia enään mukaan ollenkaan. Ikään kuin kouluun mennessään lapsi lakkaisi kuluttamasta kokonaan esim. ruokaa ja vaatteita, vaikka itse asiassa juuri silloinhan lapseen kuluu entistäkin enemmän rahaa.
Eli jos minulla olisi esim. 2 alle kouluikäistä ja 2 kouluikäistä lasta, perhekokoomme laskettaisiin vain nämä 2 alle kouluikäistä ja kouluikäiset unohdetaan kokonaan perheen koosta pois. Näin ollen kotona alle kouluikäisiään hoitava vanhempi ei saa tukea kuin 2sta alle kouluikäisestä. Sama kuin olisi vain 2 lasta.
Onko ihme että suomessa yhä useammin on vain 2 lasta perheessä tai että yhä useampi lapsi joutuu mennä yhä aiemmin päiväkotiin ja toinenkin vanhemmista lähtemään töihin jotta voisi elättää ja vaatettaa myös ne kouluikäisensä?
Jos perheessä on 4 lasta, papereissakin sen kuuluisi mielestämme näkyä.Ja kouluikäisistäkin jotain tukea maksaa kotona nuorempia lapsiaan hoitavalle vanhemmalle! 4 ON 4 EI 2!
Marika Kataja-Saari (funnycat(miukumauku)luukku.com)
|
Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjouksetTarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.
Muut mainokset
|