Valtion holhouksen loputtava!

Nuuskalle puuhataan tuontikieltoa Suomeen, mikä tarkoittaisi käytännössä koko nuuskankäytön kriminalisointia - kun ainetta ei maassa myydä eikä sitä saa tuoda, on käyttäjä tällöin automaattisesti rikollinen. Pahimpana esimerkkinä esitettiin jopa sitä, että poliisi alkaisi sakottaa nuuskankäyttäjiä.

Milloin raja tulee vastaan jeesustelupolitiikan kanssa? Useat tutkimukset toteavat selvästi, että nuuska EI OLE niin vaarallista kuin poltettu tupakka. Silti peruspalveluministeri Risikolla on otsaa todeta seuraavanlaista:
"Nuuskan terveysvaarat ovat kuitenkin kiistattomat, ja siksi nuuska on EU:ssa kielletty."

Eihän kyseessä ole mikään terveystuote, mutta samalla logiikalla pitäisi kieltää myös tupakka ja alkoholi, jotka ovat nekin vaarallisia. Ja rasvainen ruoka, koska siitä saa sydän- ja verisuonitauteja. Samaten kannattaa kieltää moottorisahat, sillä niillä voi päristellä grillijonossa kaveria rintaan. Samaten myös liukaspohjaiset kengät, jotka voivat aiheuttaa kaatumisen jäisellä kadulla, on laitettava pannaan saman tien.

Tiedättekö, mistä tässä loppujen lopuksi taitaa olla kyse? Siitä, että tällaisilla pienillä kosmeettisilla muutoksilla ja marginaalisempien päihteiden käyttäjien kiusaamisella valtio näyttää kansalle, että kyllä he todellakin välittävät päihteiden terveysriskeistä ja tekevät kaikkensa kansalaisten suojelemiseksi. Tupakkaa ja alkoholia sen sijaan ei uskalleta edes ehdottaa kiellettäväksi, koska niin suuri kansanosa käyttää noita kahta ainetta. Ja siksi toisekseen, valtio tienaa niistä niin merkittävästi rahaa, ettei niitä ole taloudellisestakaan syystä järkeä lähteä kieltämään.

Marginaalisempia päihteitä ei voida laillistaa, koska silloin Suomen hallitus toimisi "terveydellisten" prinsiippiensä vastaisesti. Kyse ei siis ole siitä että valtio todella tahtoisi välittää kansalaistensa terveydestä, se vain tahtoo pitää markkinoilla ne huumausaineet joista se itse tienaa.

Lisäksi huolestuttavaa on se tieto, että työryhmän asiantuntijoina on käytetty kolmen suuren kansainvälisen tupakkayhtiön edustajia, mutta ei ainuttakaan ruotsalaista nuuskaa toimittavaa tupakkayhtiötä. Epäilemättä nämä yhtiömiehet ovat tehneet kaikkensa, jotta ruotsalainen nuuska ei valtaa suomalaisia markkinoita enempää. Miten tämä on mahdollista maassa, jota kutsutaan vapaaksi korruptiosta?

Esimerkkinä toimikoon myös se, että lakupiiput aiotaan kieltää, koska ne luovat lapsille positiivista mielikuvaa tupakoinnista. Seuraavaksi varmaan kielletään lasiset limsapullot, koska samankaltaisista pulloista voi myös juoda olutta.

Tämä on niin härskiä toimintaa, ettei sitä enää sovi ohittaa olankohautuksin. Nouskaamme valtiota vastaan ja estäkäämme sen loputon halu poistaa yksilönvapaus ja siirtää ihmisten henkilökohtainen vastuu lain harteille!