Tahdonvastaiset huostaanotot laillisiksi
Lastensuojelulain mukaisesti lasten ja nuorten sijoitus tulee olla viimeinen keino lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Huostaanotettujen määrä on räjähtänyt yltiömäiseksi viime vuosien aikana. Tahdonvastaiset lasten ja nuorten huostaanotoissa ei perheitä ja lapsia sekä nuoria olla kuultu avoimesti, vuorovaikutuksessa, yhteistyöhenkisesti. Kouluja ja muita viranomaisia kuullaan, ei perheitä.
Allekirjoitamme tämän adressin vaatimuksena, että sosiaaliviranomaisilta poistettaisiin oikeus mielivaltaiseen päätökseen tahdonvastaisissa sijoituksissa ja huostaanotoissa.
Vaadimme että sijoitusuhan alla elävien kotien lapsia ja vanhempia kuunnellaan ja että mahdolliset sijoituspäätökset alistetaan ennen toteuttamista vähintään raastuvan käsittelylle.
Suomen lain mukaisesti vain rikoksesta tuomittu voidaan sijoittaa vasten tahtoaan laitokseen.Heitä kohdellaan oikeustuomioistuimissa. Lasten oikeuksien sekä kotien perusoikeuksien perusteella, kuntien sosiaaliviranomaisilla ei pitäisi olla rajoittamaton oikeus tehdä päätöksiä perheiden rikkomisista. Vaadimme että oikeus käsittelisi myös lasten vapauden riistot.
Lastenoikeuksien ja kotien perusoikeuksien perusteella vaadimme, että vastoin tahtoaan suoritetut sijoitukset ja huostaanotot altistettaisiin oikeustuomioistuimien käsittelyyn ennen sen toteuttamista.
Vetoamme myös Lakialoitteeseen 10/2008 vp http://www.parliament.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_10_2008_p.shtml
joka makaa vielä eduskunnassa. Saman aikaisesti lapsiperheet elävät pelon vallassa.
Blogi: http://huostassa.wordpress.com/
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää perusteltua syytä henkilötietojen säilyttämiselle sekä sitä, että tietoja säilytetään mahdollisimman lyhyen aikaa. 37 |