Mainos: Parhaat lehtitarjoukset / 7 päivää - 12 numeroa + reppu (19,90 €)

Adressi | Allekirjoitukset (31) | Keskustelu (2) | Tilastot

Ei tukea huuhaalle!

Tämän adressin allekirjoittajien yhteinen viesti on vastustaa huuhaanta kaikissa muodoissaan. Astrologiaa, ufoilua, uskomushoitoja tai muutakaan "rajatietoa" ei Suomeen kaivata.

Yhteiskunnan varoja ei tule kuluttaa tippaakaan tieteenvastaisten käsitysten tutkimiseen, huuhaaterapiat pitää pyrkiä ehdottomasti kieltämään ja uskomuslääkintää käyttävien puoskareiden toiminnalle tulee saada stoppi! Näin ollen haluamme, että yhteiskunta ei kiinnitä minkäänlaista huomiota hörhöjen vaatimuksiin uskomushoitojen lisäämiseksi, huuhaan tutkimiseksi tai muunkaan asiansa puolesta. Yhteiskunnan tulee myös tehdä aktiivisia toimenpiteitä huuhaan vastustamiseksi ja siksipä huuhaatilaisuuksien järjestäjät tulee myös mielestämme karkoittaa kaikista julkishallinnollisista tiloista, varsinkin yliopistoista. Veroveroin tuettu huuhaa tulee jatkossa avoimesti tuomita ja lopettaa esimerkiksi kansanopistojen huuhaakurssit. Moniarvoista uskonnonopetusta lukuunottamatta huuhaa ei kuulu peruskouluun, sen sijaan peruskoulussa pitää tehdä tarvittaessa työtä oppilaiden vieroittamiseksi irrationaalisista ajatuksista. Haluamme kaikin keinoin lisätä järjenkäytön arvostusta ja huuhaan halveksuntaa yhteiskunnassamme.

Tämänkaltaiset adressit ovat näin ollen mielestämme kaiken pahan alku ja juuri:
http://www.adressit.com/luontaishoito
http://www.adressit.com/paratutkimus

Osoittakaamme siis yhdessä haiseva vastalauseemme kaikkia huuhaahörhöpuoskareita vastaan, kertokaamme huuhaata tukeville päättäjille eriävä mielipiteemme, pysykäämme tiukasti yhteisessä rintamassa pseudotieteiden tulvaa vastaan!

Juha A. (Skepticus_maximus(miukumauku)fastmail.co.uk)

Adressi | Allekirjoitukset (31) | Keskustelu (2) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Ammatti
Sähköpostiosoite
*Sähköpostiosoitteen näkyvyys
Saako nimesi julkistaa netissä?

Sähköpostiosoitteeseen lähetetään varmistusviesti sen toimivuuden tarkistamiseksi.

* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa