Hyrynsalmen lukion on saatava jatkua
Vaadimme: Hyrynsalmen lukiolle täyttä toimintaoikeutta ja toimintarauhaa ainakin vuoteen 2012!
Perustelut pähkinänkuoressa:
1) Maakuntavaltuuston päätökset 1.12.2008 ja 23.11.2009 koskien vähimmäisopiskelijamäärää pohjautuvat virheelliseen valmisteluun. Päätöksistä on tehty hallintokantelut.
2) Filiaalilukion toimipisteiden lakkautushanke kesken kokeilukauden on vastoin alkuperäistä toimintaperiaatetta.
3) Lukion alasajolla ei ole taloudellista perustetta. Hyrynsalmen lukion kustannukset ovat edullisimpia Kainuussa.
4) Lukion alasajolla ei ole pedagogista perustetta. Kainuun pikkulukioiden tulokset ovat olleet jopa parempia kuin isommissa.
Onko motiivi lakkautushankkeelle siis maakuntahallinnon virkamiesten arvovalta ja pakkomielle?
VIVA ACADEMIA!
- Hyrynsalmen lukion oppilaskunta
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää perusteltua syytä henkilötietojen säilyttämiselle sekä sitä, että tietoja säilytetään mahdollisimman lyhyen aikaa. 453 |