Oikeanpuoleinen liikenne takaisin jalankulkuteille
Tieliikennelaista on vuonna 1997 poistettu jalankulkijoiden oikeanpuoleinen liikenne jalankulku- ja pyöräteillä ja jalankulkijoiden väistämissäännöt.
Jalankulkijoiden paikan juridista epäselvyyttä käytetään nykyään jalankulku- ja pyöräteillä ja kuntopoluilla alistamisen välineenä pakottamalla oikeaa laitaa kulkevia jalankulkijoita väistämään siitä. Syntyy myös tilanteita, joissa oikeaa laitaa kulkeva jalankulkija voi joutua väistämään ohikulkijoiden koiria tai häntä voidaan uhata niillä.
Väistämään pakottamista on käytetty rotusorron yhtenä muotona USA:ssa orjuuden aikana ja sen jälkeen. Tällaista käytäntöä ei saa sallia.
Jalankulkijoiden paikan epäselvyys vaikeuttaa pyöräilyä pyöräteillä, koska pyöräilijät joutuvat varomaan samaa laitaa vastaan tulevia jalankulkijoita, ja haittaa kuntoratojen käyttöä niiden varsinaiseen tarkoitukseen eli kuntoiluun, koska juoksijat joutuvat varomaan samaa laitaa tulevia vastaantulijoita ja heidän koiriaan.
Tieliikennelakiin on palautettava siinä ennen vuotta 1997 olleet määräykset jalankulkijoiden oikeanpuoleisesta liikenteestä ja väistämissäännöistä. Nämä määräykset on ulotettava koskemaan myös kuntoratoja.
Tommi Petteri Höynälänmaa Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1991 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
2019 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
598 Luotu: 22.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
429 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
409 Luotu: 19.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1635 Luotu: 11.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
945 Luotu: 13.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
270 Luotu: 23.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
662 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
166 Luotu: 21.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
679 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2740 Luotu: 05.10.2025
Eteläisen alueen koulu tulee rakentaa esityksen 2b mukaisesti Niittylahden koulun paikalle ja varhaiskasvatusyksiköt Niittylahdenrantaan ja Reijolan yhteisötalon taakse
141 Luotu: 24.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
125 Luotu: 20.10.2025
Länkipohjan palvelutalo aiotaan sulkea, olethan puolellamme ja vastusta kyseistä suunnitelmaa!
110 Luotu: 25.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
103 Luotu: 20.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6469 Luotu: 22.09.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
158 Luotu: 14.10.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4467 Luotu: 22.09.2025