Uskallatko säilyttää kyläkoulut?
Säilytetään kyläkoulut!
Jämsässä ollaan tekemässä historiallisia päätöksiä, kaupunki haluaa lopettaa hyvin, myös taloudellisesti, toimivia kouluja, joissa ei oppilaista ole pulaa. Seuraavan kahden vuoden aikana on tarkoitus lopettaa Ruotsulan ja Partalan koulut, yhteensä 100 oppilasta. Alhojärven ja Lahden koulujen vuoro on viimeistään vuonna 2012. Yhteistä näille kaikille kouluille on että niissä riittää oppilaita, nyt ja tulevaisuudessa.
Lopetettavien koulujen oppilaat pakkosiirretään keskustan kouluihin, joissa ryhmäkoot kasvavat koska opettajanvirkoja ei lisätä. Tämä ryhmäkokojen lisääminen on täysin ristiriidassa opetusministeriön POP (perusopetus paremmaksi) -ohjelman ja Sosiaali- ja terveysministeriön KASTE-ohjelman kanssa. POP-ohjelman yhtenä tavoitteena on nimenomaan ryhmäkokojen pienentäminen. KASTE-ohjelman tavoitteena on mm. syrjäytymisen ennaltaehkäisy. Voiko kaupunki toimia näin räikeästi ministeriöiden kantaa vastaan?
Taloudelliset ja muut laskelmat koulujen lakkauttamisen vaikutuksista puuttuvat täysin tai ovat puuttelliset. Kaiken lisäksi päätös lakkauttamisesta pyritään saamaan aikaiseksi niin nopealla aikataululla, ettei asianosaisilla eikä valtuutetuilla ole mitään mahdollisuutta perehtyä asiaan, kunnollisesta keskustelusta puhumattakaan. Poliittisen päätöksenteon etiikka ja arvot ovat Jämsässä täysin tuntematon asia, kuviteltuja säästöjä pyritään saamaan kaikkein heikoimpien kuntalaisten, pienten lasten, kustannuksella.
Jos 29.12.2008 Jämsän valtuusto päättää lakkauttaa Partalan ja Ruotsulan kyläkoulut, olen valmis siirtymään vuoden 2008 loppuun mennessä kirjoille johonkin toiseen kuntaan, jolloin en ole veronmaksajana Jämsässä. Täten Jämsän verotulot laskevat enemmän, kun koulujen lakkauttamisella kuvitellaan saatavan säästöjä. Siirtyessäni 2.1.2009 takaisin Jämsään kirjoille, maksan veroni vuoden loppuun muulle kunnalle.
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää perusteltua syytä henkilötietojen säilyttämiselle sekä sitä, että tietoja säilytetään mahdollisimman lyhyen aikaa. 31 |