Juha Sipilän on erottava pääministerin virasta

Me adressin allekirjoittaneet vaadimme Juha Sipilän eroamista pääministerin virasta Ylen toimittajan painostamisen ja journalistisen vapauden uhkaamisen vuoksi.

Demokratian ytimeen kuuluu riippumaton media ja sananvapaus. Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että media saa vapaasti kritisoida päättäjiämme ja arvioida heidän tekojaan. Pääministerin tehtäviin kuuluu edustaa hallitusta ja puolustaa perustuslakiamme, jossa sananvapaus on korkeassa asemassa. Pääministerin on puolustettava lehdistönvapautta myös silloin, kun hän itse on kritiikin kohteena.

Pääministerimme on osoittanut täydellistä piittaamattomuutta lehdistönvapautta kohtaan lähettämällä Ylen toimittajalle perjantaina 25.11.2016 toistakymmentä viestiä, joissa pääministeri kritisoi häneen liittyvää uutisointia ja kertoi, ettei hän luota Yleisradioon lainkaan. Viesteistä kertoi Suomen Kuvalehti keskiviikkoaamuna 30.11.2016. (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/paaministeri-sipila-vaiensi-ylen-uutisten-johto-hyllytti-sipila-jutut-ruben-stiller-sai-varoituksen/)

Yleisradio on eduskunnan alaisuudessa toimiva julkisrahoitteinen yhtiö. Jo senkin vuoksi pääministerin on oltava erityisen varovainen kritisoidessaan Ylen uutisointia. Sipilä kertoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 30.11.2016 reagoineensa tunteellisesti, sillä hänen perheensä on kokenut kovia. Pääministerin on muistettava asemansa ja valtansa aina, eikä ministerillä ole varaa tällaisiin virhearvioihin viestinnässä.

Pääministeri on ottanut esille myös sen, ettei Yleisradio nauti hänen luottamustaan. Asian esiintuominen kertoo Sipilän vääristyneestä suhteesta mediaan. Avoimen yhteiskunnallisen keskustelun peruspilareita on, että vapaan median ei tarvitse nauttia pääministerin luottamusta. Me allekirjoittaneet seisomme lehdistönvapauden takana.

Pääministeri Juha Sipilä ei luota Yleisradioon, me emme luota Sipilään.



Lisää aiheesta:

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/paaministeri-sipila-vaiensi-ylen-uutisten-johto-hyllytti-sipila-jutut-ruben-stiller-sai-varoituksen/

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/paaministeri-sipila-lahetti-ylen-toimittajalle-12-kyseenalaista-viestia-suoraa-kritiikkia-24101882/

http://www.talouselama.fi/uutiset/sipila-yle-kohusta-en-ole-sulkenut-kenenkaan-suuta-6603666

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sipila-myontaa-harkintansa-pettaneen-luottamukseni-yleen-ok/

http://areena.yle.fi/1-3857254

Vetoomuksen Facebook-sivu: https://www.facebook.com/emmeluotasipilaan/


_______________________________________________________

 


Jotta adressi saisi näkyvyyttä ja mahdollisimman paljon allekirjoittajia, pyydäthän myös tuttujasi allekirjoittamaan adressin. Somessa adressin virallinen hashtag on #emmeluotaSipilään