Stop koirien myrkyttämiselle! - jyrsijämyrkkyjen myynnin rajoitus

Pirkkalalainen, hälytysryhmässä työskennellyt pelastuskoira Tuisku (http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN13265/05&R=181.1)

on yksi tänä talvena myrkytyksen uhreina kuolleista koirista. Kuolinsyy on vahvistettu eläinlääkärillä ja asiasta on tehty myös rikosilmoitus. Koiran kouluttaminen kadonneiden ihmisten etsintään on monen vuoden panostus ja sen kuolema suuri menetys yhteiskunnalle. Koiran omistajille oman perheenjäsenen kivulias kuolema on suuren surun paikka.

Viime kuukausina niin Pirkanmaalla kuin muualla Suomessa on toistuvasti uutisoitu kaupunkialueille, koirapuistoihin ja maastoon jätetyistä rotanmyrkkysyöteistä, joiden tarkoituksena on ollut ensisijaisesti koirien tappaminen. Rotanmyrkyn syöminen on kivulias tapa kuolla; koira ei yleensä ala oireilla heti, vaan se kuolee viiveellä sisäiseen verenvuotoon. Myrkyn jättäminen avoimiin paikkoihin on vaarallista myös muille kaupunkien asukkaille, etenkin lapsille.

Koirien myrkytyksiä on Pirkanmaan lisäksi tapahtunut myös Turussa, Helsingissä, Järvenpäässä, Mikkelissä, Kajaanissa, Lappeenrannassa ja Vantaalla. Rikosilmoituksia niistä ei kaikista tehdä, sillä kuolinsyytä ei aina vahvisteta ja myrkyttäjien kiinni saaminen on vaikeaa.

Jotta jyrsijämyrkkyjä ei käytettäisi tahallisesti koirien myrkyttämiseen, me allekirjoittaneet haluamme, että erilaisten jyrsijämyrkkyjen vapaa myynti lopetetaan ja muutetaan valvotuksi sekä luvanvaraiseksi. Jyrsijämyrkkyjen vapaalle myynnille ei ole perusteita, sillä myös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes suosittelee, että jyrsijöiden torjunnassa käytettäisiin ensisijaisesti muita menetelmiä jyrsijämyrkkyjen käytön haittojen (mm. jäämät luonnonvaraisissa eläimissä ja kotieläinten kuolemat) vuoksi.