Kaksikielisyyden kansantaloudelliset vaikutukset

Laittakaa nimenne alle, mikäli haluatte olla mukana vaatimassa eduskuntapuolueiden kaikilta ryhmiltä selvitystä Suomen valtion kaksikielisyyden kansantaloudellisista vaikutuksista. Tämä vetoomuksen tarkoitus on saada selvyys siihen kysymykseen, että onko ruotsin kielen asemalla Suomessa selviä kansantaloudellisia hyötyjä, joita voisivat olla muun muassa Pohjoismaihin suuntautuva vientikauppa ja pohjoismainen yhteistyö, jonka suoria kansantaloudellisia vaikutuksia voi tosin olla vaikea arvioida. Kuitenkin jos selvityksen jälkeen osoittautuu, ettei pakkoruotsille ja sitä myötä selvälle kaksikielisyydelle ole selviä kansantaloudellisia perusteita, eikä niitä pystytä selvästi osoittamaan, niin mielestämme kaksikielisyys tulisi asettaa kyseenalaiseksi ainakin peruskoulun pakkoruotsin osalta.

Tämä adressi lähetetään syyskuun 10. päivä vuonna 2012 kello 12:00 kaikille eduskunnan puolueryhmille.