Kansanäänestys EU-jäsenyyden jatkamisesta
Ajatus Euroopan Unionin jäsenyydestä myytiin Suomen kansalaisille kauniisti paketoituna korulauseisiin yhtenäisestä Euroopasta, vakaista markkinoista ja yhteisvaluutasta.
Euroopan Unioniin on Suomen liittymisen jälkeen liittynyt jäseniksi infrastruktuuriltaan suorastaan kehitysmaita, Bulgaria ja Romania, joiden asukkaat nyt rötöstelevät ympäri Eurooppaa vapaan liikkuvuuden nimissä. Pääsyään EU:hun odottelee muun muassa Turkki, joka on mentaliteetiltaan lähempänä Lähi-Idän uskonnollista fundamentalismia kuin eurooppalaista vapaa-ajattelua.
EU-jäsenyyden myötä Suomen talous on kuralla ja lainaa on otettu jo seuraavienkin sukupolvien maksettavaksi. Eikä vain omaa lainaa, vaan Suomen hallitus on taannut myös muiden EU-maiden lainoja, mikä on EU:n perussopimuksen vastaista; ns. Lissabonin sopimuksen artikla 125 kieltää valtioita ottamasta vastaan muiden jäsenmaiden sitoumuksia. Seuraavaksi EU haluaa esihyväksyä jäsenmaidensa budjetit, ennen kuin ne pääsevät maiden eduskuntien käsittelyyn.
Mikään ei ole ikuista, ei edes EU-jäsenyys, joten on aika käydä uusi kansalaiskeskustelu EU-jäsenyyden tarpeellisuudesta ja järkevyydestä ja järjestää asiasta uusi kansanäänestys.
Allekirjoita tämä adressi, jos haluat meidän arvioivan kansakuntana uudelleen EU-jäsenyyden tarpeellisuus.
Asta Tuominen
Muutos-puolueen kunnallisvaaliehdokas Oulun vaalipiirissä
Kiiminki
Asta Tuominen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
790 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
674 Luotu: 26.07.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46395 Luotu: 02.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
264 Luotu: 25.07.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
217 Luotu: 29.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10880 Luotu: 09.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
184 Luotu: 21.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
113 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
866 Luotu: 17.07.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
844 Luotu: 18.05.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
78 Luotu: 02.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
667 Luotu: 17.03.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
173 Luotu: 05.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
158 Luotu: 23.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
307 Luotu: 01.07.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
530 Luotu: 20.03.2025
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
146 Luotu: 24.01.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
181 Luotu: 16.07.2025