Kemijärven massaliikkeelle tukea
Kemijärven massaliikkeelle toivomme tukea, solidaarisuutta ja voimaa pyrkimyksissänne uuden tulevaisuuden rakentamisessa!
"Massaliike" on oikealla asialla ja toistaiseksi edelleen ilman valtion tukea,
eli meidän äänestäjien on nyt viimeistään toimittava ainakin ottamalla kantaa
omalta osaltamme vain osallistumalla tähän adressiin!
Meidän tulee tukea heitä taistelussaan oikeudenmukaisuudenkin nimissä osoittaaksemme että on vääryyttä lopettaa turhaan kannattava tehdas.
Tukemme kattakoon myös nykyisen tehtaan lunastamisen tai kokonaan uuden
entistäkin tuottoisamman tehtaan perustamisen.
Kemijärveläisillä näyttää muutenkin olevan esimerkillinen tahto ja ote yhteisten
asioiden hoitoon yli puoluerajojen, päinvastoin kuin nykyisellä valtiojohdollamme.
Vastuuntuntoista kansalaisia puolustavaa asioiden hoitoa tässäkin adressissa
toivoen!
Jorma Eskola, Oulu Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |