Keskiviikko illat vapaiksi myös reserviläisille (mutta ei siviilipalvelusmiehille)
Armeijassa oli joka viikon keskiviikoksi järjestetty varta vasten vapaailta ryypiskelyä varten. Vapaaillan ryypiskelyä varten sai, vaikka ei olisi edes halunnut sitä. Nykyään vapaailtaa kavereiden kanssa ryypiskelyä varten saa yleensä ruinaamalla ruinata, eikä silloinkaan aina välttämättä lupaa irtoa. Vaadinkiin myös reserviläisille miehille lakisääteistä ja säännöllistä iltavapaata.
Lupa ei tietenkään koskisi ketään muita kuin armeijan käyneitä. Ravintoloiden ovella henkilökortin sijaan kysyttäisiin sotilaspassi. Kotiin palatessaan on lisäksi hyvä ilmoittautua päivystäjän pöydälle.
Suomen Reserviläinen
Ota yhteyttä adressin tekijään
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |