Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.

Adressi | Allekirjoitukset (236) | Keskustelu | Tilastot

Keskustelu /Pelasta Jokelan päivystys ambulanssi

Asiallista keskustelua adressista Pelasta Jokelan päivystys ambulanssi.

Adressit.com:n ylläpito

#1

Kuulin tänään radiohaastattelun, jossa tämä asia oli esillä ja ei muuta kuin allekirjoittamaan.

Olen samaa mieltä haastatellun kanssa (nimeä en valitettavasti kuullut oiseen huoneeseen), että Tuusulan kunta on jättänyt tämän kunnan pohjoisosan huomattavan vähälle huomiolle kaiken kaikkiaan ja varsinkin Kellokosken, jota kutsunkin Tuusulan periferiaksi.

Nyt näemmä on sitten myös Jokela vuorossa, joka on valitettavaa. kaikki kunnan satsaus kohdentuu vain Hyrylään ja sinne keski- ja eteläosaan kuntaa.

Saisi jo pohjoisalueen asukkaat herätä vastaustamaan alueidemme, en sanoisi alasajoa, kun ei täällä oikein ole mitään mitä ajaa alas, mutta sitä totaalista non chaleraamista, huomiotta jättämistä.

SIIS HERÄTKÄÄ PUOLUSTAMAAN KOTEJAMME JA KOULUJAMME, ASUINYMPÄSISTÖÄMME KAIKEN KAIKKIAAN! TEHDÄÄN RATKAISUJA, VAADITAAN JA VAALITAAN. oTETAAN YHDEKSI ÄÄNETYSKRITEERIKSI ALUEEMME HUOMIOIMINEN JA KEHITYS!

Kellokoski on koko ajan kasvamassa ja kasvaisi enemmänkin, jos kunta edes kohtuullisesti huomiosi alueen. Alueella olisi historiallisesti, maisemallisestikin annettavaa laajemminkin, joten esim. turismin lisääminen, ohjaaminen alueelle, panostaminen muutenkin voisi tehdä alueesta mainion, virkistävän asuinalueen, jonka luontoa voisi hyödyntää ja jos siihen vielä panostettaisiin, niin asuisimmekin sitten ihan esimerkillisessä ympäristössä, jota voisi/kehtaisi muuallakin mainostaa.
Baron Leonard (Mariefors, 2.1.2007 20:14)

#2

Jokelasta jo lopetettiin ilta ja yöpäivystys ambulanssilta 1.1.2007.

Esim. aivoverenvuodossa, tulpassa tai sydänkohtauksessa ambulanssi pitäisi olla paikalla noin 4 minuutissa. Muuten lähtee henki, ihminen muuttuu "vihannekseksi" tai muuta vakavaa. Jokelan ambulanssi ehtisi paikalle, Hyvinkään tai Järvenpään ei.

Monessa muussa pienemmässä ambulanssintarpeessa pitäisi ambulanssi olla paikalla alle 12 minuutissa vähintään. Tämän vuoksi ambulanssi ei voi olla 15-20min matkan päässä. Tämä voi tulla kovin kalliiksi kunnalle jo yhden tapauksen vuoksi. Vaikka säästettäisiin 200,000e/vuosi ambulanssikuluissa, yksikin ambulanssin viivästymisen vuoksi koko loppuelämänsä sairaalassa koomassa makaava tapaus maksaa kunnalle jo vuodessa sen verran!

Tässä on nyt päättäjiä harhautettu pahanlaisesti. On kerrottu ylilääkärin toimesta, että ambulanssi on ALLE 10 minuutissa Hyvinkäältä tai Järvenpäästä Jokelassa. Edes tuo 10-12 minuuttia ei todennäköisesti toteudu, paitsi ehkä yöllä ilman liikennettä kesäkelillä.

Kun yksi ambulanssi lopetetaan säästöjen vuoksi, niin seuraavaksi se voi loppua Hyrylästä. Kyllähän Vantaan ja Keravan ambulanssit sinne ehtivät hyvin 10 minuutissa. Mitä Hyrylän päättäjät sitten siitä ehdotuksesta ovat mieltä.

Tämän vuoksi kannattaisi kirjata nimensä adressiin.
Nn Virtanen (Tuusula, 18.1.2007 12:13)


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy

Rekisteröityneet käyttäjät (Rekisteröidy käyttäjäksi)
Email
Salasana




Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
Viime aikojen suosituimmat adressit
27.08.08 Korjatkaa Muurlantie
22.08.08 Pelastakaa Kino Tapiola
20.08.08 Ei koulua lauantaiksi.
26.08.08 Alkoholi lailliseksi 16v
18.12.07 Oulun tulee luopua Kallioparkis
29.07.08 Adressi Messukylän lukion säily
25.08.08 Ei terveydenhuollon ammattilais
01.06.06 Kannabis lailliseksi
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
24.08.08 Twilight-elokuva suomen ensi-il
12.06.06 Mopot 60km/h
12.08.08 Haapaveden Isonevan puolesta
10.02.08 Tampereen Rantaväylän tunneli e
15.05.08 Promilleraja on alennettava - S
27.05.08 Kansalaisadressi Lääkelaitoksen
08.09.06 Suomeen Hip Hop/Rap-radiokanava
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
27.08.08 Kimpinen säilyy
23.08.08 Uutta kallista mopokortti uudis
02.08.08 Vähittäistavarakauppojen hedelm
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
02.02.06 Nuuskan myynti lailliseksi Suom
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
29.08.06 Israelin täytyy elää
20.08.08 Vastusta Lempäälän Lepokallion
Uusimmat adressit | Suosituimmat
29.08. Kyykäärme tulisi rauhoittaa Suome
29.08. Mopokortti ikäraja laskettava 14v
29.08. Mopokortin vaatimuksia ja hintaa
28.08. Devildriver to Finland!
28.08. Lukion A-Ruotsin Varför Inte-kirj
28.08. Porvoon Teatterin Puolesta!
28.08. Jyväskylä holhoukseen, verorahoja
28.08. Vartijoiden puututtava "lump
28.08. Aloite leikkipuistotoiminnan riit
28.08. AlBu leikkaa partasi
28.08. Suomen tulisi kieltää rekisteröim
27.08. Ilmastonmuutos kiellettävä!
27.08. Uuden ydinvoimalan rakennustyö ta
27.08. Pakkokaste ateistien lapsille!
27.08. Pilipali
27.08. Korjatkaa Muurlantie
27.08. Kimpinen säilyy
27.08. Salon kulttuurin puolesta: Toimit
26.08. Alkoholi lailliseksi 16v
26.08. Nyt on heikompiosaisten vuoro.
26.08. Asumisen hinta alas (Konkreettisi
25.08. Ei terveydenhuollon ammattilaiste
25.08. Vapaan Lestijoen puolesta
25.08. Siannahka seinältä
24.08. Yksipyöräisrullailu olympialajiks
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
30.08. Alkoholi lailliseksi 16v
30.08. Mopokortti ikäraja laskettava 14vu
30.08. Sikojen vienti Venäjälle teurastet
30.08. Karjaalle mcdonalds
30.08. Teurashevoskuljetukset EU-alueella
29.08. Yksinäisen pannattoman koiran ampu
29.08. Lyhyempiä päiviä yläasteella!
29.08. Hollannin pedofiilipuolueen kieltä
29.08. Ei koulua lauantaiksi.
29.08. Huhuhh
29.08. Ympärileikkaukset eivät kuulu suom
29.08. Kannabis lailliseksi
28.08. Vähittäistavarakauppojen hedelmäpu
28.08. Korjatkaa Muurlantie
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
30.08. Sikojen vienti Venäjälle teuraste
14.08. Huhuhh
11.08. Ii 2
31.07. Rantatunneli
30.07. Kovamuoviset CD-levykotelot pois
25.07. Höpö höpö!
21.07. Slaikkareiden Sauli ja Niko takai
20.07. Animekauppa Mikkeliin!
18.07. Mopot 60km/h
14.07. Mikä ihmisiä kiinnostaa mangassa