Keskustelu /Viikinkimetallin esittäminen/tuottaminen Pohjoismaiden yksinoikeudeksi
Mitä on viikinkimetalli?
Hassu Setä (Helsinki, 6.2.2007 12:01)
http://www.youtube.com/watch?v=M4GzsDgOKDg
Liikkuvakuva kertoo enemmän kuin yksi kuva tai miljardisanaa...
Tuomas Virtanen (Kuopio, 8.2.2007 16:37)
mikä helkutti toi video on olevinaan? mul on hieman eri käsitys viikinkimusast...Tulee ekana mieleen amon amarth, ensiferum ja turisas...
Laura Suutari (naantali, 2.9.2008 13:14)
#5 Noh...
Otetaan sekin huomioon, etteivät meidän esi-isämme olleet viikinkejä, vaikka nyky-yhteiskunnaltamme muistutamme muita pohjoismaita. Olimme viikinkien vihollisia ja kauppakumppaneita. Meidän ei tarvinnut ryöstellä eteläisiä valtioita ilmastoltaan kylmenneen viikinkiajan aikana (750-1000jKr. ), koska olimme sopeutuneet paremmin pohjoiseen luontoon kuin nämä germaanit, emmekä tukeutuneet liikaa maanviljelyyn.
Aina olemme olevinamme juuriltamme lappalaisia tai viikinkejä, vaikka silloinkin Suomen kolme heimoa olivat tarpeeksi näkyviä ja mahtavia.
Viikinkimetalli ovat ihan hieno asia, mutta epäaidolta se kuulostaa myös meidän vielä raaempien ja barbaarisempien itäisten heimojen jälkeläisten suussa. Liian leppoisaa kunnon Lallille, tai Kirmulle...
Tero Kallio (Nokia, 2.9.2008 15:15)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy