Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.

Adressi | Allekirjoitukset (699) | Keskustelu | Tilastot

Keskustelu /EI Tuusulan maiden ryöstöyritykselle!

Asiallista keskustelua adressista EI Tuusulan maiden ryöstöyritykselle!.

Adressit.com:n ylläpito

#1

Itse asun Purolassa ja oikeestaan kaikki siteet on vahvimpia Järvenpäähän kuin Tuusulaan. Palvelut olisi helpompi saada Järvenpäästä johon on matkaa se kolme kilometriä kun taas vastaavasti samojen palveluiden hankkiminen Tuusulasta tarkoittaa pitkälti toistakymmentä kilometriä. Muutenkaan Tuusula ei ole sijoittanut Purolaan paljoa rahaa. Äärimmillään kyseinen epäkohta näkyy muun muassa huonona katujen valaisemisena ajoittain sekä siinä ettei aina välillä talvisin kukaan ennätä aurata teitä aamuisin. Purola on siis toisin sanoen Tuusulan "pimeää puolta", johon ei haluta investoida mitenkään. Muutos olisi siis paikallaan ja uskon, että Järvenpää tarjoaisi asukkaille peruspalvelut helpommin.
Juha Adler (Järvenpää, 26.9.2007 21:15)

#2 hyvän asian puolesta

allekirjotin...ja kumpa tää toimis mut nii isoil herroil on nii iso valta
Perttu Lepistö (Espoo, 28.9.2007 12:46)

#3

Varmaan aloittajallakin olisi toinen ääni kellossa, mikäli kyseessä olisivat hänen omat maansa jotka pakkolunastettaisiin.

Nyt ei siis ole kysymys vain rajojen siirrosta, vaan myös siitä että maanomistajien maat otetaan kaupungin haltuun ja ilmeisesti pilkotaan 500m2 kokoisiksi ja rakennetaan täyteen.

Siinä sitä onkin sitten idylliä kun naapureiden ulko-ovet hakkaavat toisiinsa aamulla töihin lähtiessä.
Kari Kärkkäinen (Tuusula, 5.10.2007 17:33)

#4 Tässäpä tämä:

Alla osoite asiasta tehtyyn selvitykseen, joka löytyy Järvenpään sivuilta.
http://www.jarvenpaa.fi/liitetiedostot/editori_materiaali/3726.pdf
Kari Kärkkäinen (Tuusula, 5.10.2007 22:26)

#5

Otsikosta johtuen en allekirjoita. Jos se olisi ollut että "EI Tuusulan, Keravan ja Järvenpään yhdistymiselle" tms.
Tommi Salenius (Tuusula, 6.10.2007 20:38)

#6 Otsikko mättää

Otsikko on asiaton ja mauton. En allekirjoita. Ryöstäminen ja laillinen hallintovallan käyttö on kyettävä erottamaan silloin kun pyydetään kansalaisten / kuntalaisten kannatusta. Näin ei mikään asia tule käsitellyksi kunnolla. sanavalinta viittaa mielstäni pahasti siihen, että asia henkilöidään yksittäisten henkilöiden taloudellisiin intresseihin. Minusta tässä on ensisijaisesti kyse ihan muusta.
Arto Nätkynmäki (Tuusula, 14.10.2007 21:52)

#7

Kuten sanottu, ulkopuolisen on vaikea asettua ihmisen, jota asia koskee, asemaan. Oli sitten kyseessä kansalaisten "yhteinen" etu (tai jokin muu intressi. Tässä tapauksessa ilmeisesti muu intressi kahden velkaisen kaupungin hamutessa maata, jota myydä sitten kalliilla).

Esimerkki tavallisen palkansaajan kohdalla:
Ostat markkinahintaan maata nHa/nm2 ja sitä varten otat lainaa markkinahintaan. Kuntarajamuutoksen myötä kaavoittamaton tonttisi kaavoitetaan ja osa siitä mahdollisesti pakkolunastetaan sinulta 2,71€/m2, eli murto-osalla todellisesta arvosta.
Pakkolunastuksen myötä saadut "korvaukset" eivät riitä edes lainojen korkoihin ja samalla tonttisi arvo laskee.

Kaavoituksen myötä tosin vapaiden (hallintovallalla otettujen) tonttien hinta nousee, mutta sinä itse et siitä pääse nauttimaan. Sen sijaan joutunet osallistumaan kaavoituskustannuksiin. Tapa joka nyt tuntuu olevan "taakilla" vähän siellä sun täällä. Ilmeisesti juuri sitä kansalaisten kannatusta.

Kun tilanne sattuu OMALLE kohdalle, ei siinä paljoa "yhteinen" etu, tai kansalaisen kannatus lämmitä.

Olisitko sinä valmis antamaan jotain omistamaasi vastaan panematta vaikkapa 1/10 hintaan todellisesta arvosta, kun joku sitä pyytää?

Tämähän tuntuu ihan kommunismilta (Se mikä on sinun, on myös minun. Se mikä on minun, ei todellakaan ole sinun). Mielestä otsikko kuvaa tilannetta varsin osuvasti.










Kari Kärkkäinen (Tuusula, 18.10.2007 10:38)


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy

Rekisteröityneet käyttäjät (Rekisteröidy käyttäjäksi)
Email
Salasana




Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
Viime aikojen suosituimmat adressit
27.08.08 Korjatkaa Muurlantie
22.08.08 Pelastakaa Kino Tapiola
20.08.08 Ei koulua lauantaiksi.
26.08.08 Alkoholi lailliseksi 16v
18.12.07 Oulun tulee luopua Kallioparkis
29.07.08 Adressi Messukylän lukion säily
01.06.06 Kannabis lailliseksi
25.08.08 Ei terveydenhuollon ammattilais
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
24.08.08 Twilight-elokuva suomen ensi-il
12.06.06 Mopot 60km/h
12.08.08 Haapaveden Isonevan puolesta
10.02.08 Tampereen Rantaväylän tunneli e
27.05.08 Kansalaisadressi Lääkelaitoksen
15.05.08 Promilleraja on alennettava - S
08.09.06 Suomeen Hip Hop/Rap-radiokanava
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
27.08.08 Kimpinen säilyy
23.08.08 Uutta kallista mopokortti uudis
02.08.08 Vähittäistavarakauppojen hedelm
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
02.02.06 Nuuskan myynti lailliseksi Suom
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
29.08.06 Israelin täytyy elää
20.08.08 Vastusta Lempäälän Lepokallion
Uusimmat adressit | Suosituimmat
29.08. Kyykäärme tulisi rauhoittaa Suome
29.08. Mopokortti ikäraja laskettava 14v
29.08. Mopokortin vaatimuksia ja hintaa
28.08. Devildriver to Finland!
28.08. Lukion A-Ruotsin Varför Inte-kirj
28.08. Porvoon Teatterin Puolesta!
28.08. Jyväskylä holhoukseen, verorahoja
28.08. Vartijoiden puututtava "lump
28.08. Aloite leikkipuistotoiminnan riit
28.08. AlBu leikkaa partasi
28.08. Suomen tulisi kieltää rekisteröim
27.08. Ilmastonmuutos kiellettävä!
27.08. Uuden ydinvoimalan rakennustyö ta
27.08. Pakkokaste ateistien lapsille!
27.08. Pilipali
27.08. Korjatkaa Muurlantie
27.08. Kimpinen säilyy
27.08. Salon kulttuurin puolesta: Toimit
26.08. Alkoholi lailliseksi 16v
26.08. Nyt on heikompiosaisten vuoro.
26.08. Asumisen hinta alas (Konkreettisi
25.08. Ei terveydenhuollon ammattilaiste
25.08. Vapaan Lestijoen puolesta
25.08. Siannahka seinältä
24.08. Yksipyöräisrullailu olympialajiks
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
30.08. Ei koulua lauantaiksi.
30.08. Suomeen Hip Hop/Rap-radiokanava!
30.08. Alkoholi lailliseksi 16v
30.08. Mopokortti ikäraja laskettava 14vu
30.08. Sikojen vienti Venäjälle teurastet
30.08. Karjaalle mcdonalds
30.08. Teurashevoskuljetukset EU-alueella
29.08. Yksinäisen pannattoman koiran ampu
29.08. Lyhyempiä päiviä yläasteella!
29.08. Hollannin pedofiilipuolueen kieltä
29.08. Huhuhh
29.08. Ympärileikkaukset eivät kuulu suom
29.08. Kannabis lailliseksi
28.08. Vähittäistavarakauppojen hedelmäpu
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
30.08. Sikojen vienti Venäjälle teuraste
14.08. Huhuhh
11.08. Ii 2
31.07. Rantatunneli
30.07. Kovamuoviset CD-levykotelot pois
25.07. Höpö höpö!
21.07. Slaikkareiden Sauli ja Niko takai
20.07. Animekauppa Mikkeliin!
18.07. Mopot 60km/h
14.07. Mikä ihmisiä kiinnostaa mangassa