Keskustelu /Kannabis lailliseksi
Emmä jaksa kinastella. Alan jo huomata että tästä tulee samanlainen väittely mikä minulla kerran tuli wikipediassa, joka kesti 2 kuukautta. Sanon kuitenkin että tässä vaiheessa te tuskin saatte vielä tätä adressia läpi, mutta onnea yritykseen. Jos kannabis laillistetaan niin ottaisin silti mieluummin morfiinia kuin kannabista. Muista että sinäkin voit olla väärässä.
Iiro Wasen (Turku, 30.6.2008 23:49)
lailliseksi vain, koska alkoholi pahempana päihteenäkin pysyy laillisena.
olli somero (pori, 1.7.2008 00:12)
"Sanon kuitenkin että tässä vaiheessa te tuskin saatte vielä tätä adressia läpi, mutta onnea yritykseen."
Iiro, kannabis on dekriminalisoitu monessa euroopan maissa, koska testit ovat osoittaneet sen haittavaikutuksien vähyyden (olemattomuuden). Maita on koko ajan tulossa lisää. Kannabis ei tule häviämään minnekkään, sen laittomuus tulee.
"Jos kannabis laillistetaan niin ottaisin silti mieluummin morfiinia kuin kannabista."
Säännöllinen käyttö johtaa sietokyvyn kasvamiseen. Morfiini aiheuttaa ummetusta, sillä se lamaa ruoansulatusjärjestelmän toimintaa. Sen varomaton annostelu saattaa johtaa yliannostukseen, jonka seurauksena voi pahimmassa tapauksessa olla kuolema hengityksen lamaannuttua. Säännöllinen käyttö aiheuttaa kaikilla riippuvuutta, mikäli annosta ei saa se johtaa määrätynasteiseen toimintakyvyttömyyteen.
-wikipedia
Eli kärsisit ummetuksesta mielummin kuin olisit rentoutuneessa tilassa. Kuulostaa minusta masokismilta.
Kannattaisi vastapuolen ottaa enemmän selvää asioista ennenkuin tulee tänne pätemään. Ja tämä v-sanan käyttö ei lisää uskottavuuttanne.
Allekirjoitan!
Santeri Hynninen (Kotka, 1.7.2008 01:37)
#679 Miksi tämä virtuaalikeskustelu on?
Et tainnut voittaa wikipediaväittelyäkään, ei kai jäänyt lähteistä kiinni? Väittelyiden ajatushan on perustella mielipiteensä paremmin kuin joku toinen, tieteelliset tutkimukset toistaiseksi paras (muttei aukoton) argumentti, MuTu -tuntuma se kaikkein huonoin.
Väitit Jack Hereriä todellisuuden vääristelijäksi, ettei hänellä ole riittävää asiantuntemusta kirjoittaa kirja 'Keisarilla ei ole vaatteita' ja pilvenpolttajia kannabiksenpuolustajiksi pelkästään sen vuoksi että 'pilvestä tulee hyvä olo.'
Minä väitän Jack Hererin kirjoittaneen mahtavan empiirisen teoksen hampun historiasta, sen että hän on asiantuntija yli 20:llä vuodellaan kokemusta aiheesta (ja että kirja sisältää myös lehti- ja tutkimusviitteet väittämiinsä) ja että kannabista nauttineelle ei tule "kaikesta ympärillään olevasta hyvä olo," vaan että kannabista puolustetaan juurikin niiden asioiden vuoksi mitkä Jack Herer kirjassaan kertoo.
Toki, koska päihtyminen on se laittomin hampunkäyttö, niin juuri se ryhmä eniten näkyy uutisissa ja herättää "tuntemuksia."
"Jos kannabis laillistetaan niin ottaisin silti mieluummin morfiinia kuin kannabista."
Kukaan ei ole sinun kurkkuusi kannabista kaatamassa vaikka se olisi "laillista", joten ota sitä opiaattipohjaista, heroiiniriippuvuuteen vastaavan aiheuttavaa lääkettä, jonka vain lääkehoidon ammattilainen saa annostella aivan milloin haluat minun puolestani. Itse ottaisin vain jos jalkaa sahattaisiin irti.
"Muista että sinäkin voit olla väärässä."
No mutta kun tässä on juuri väittelyiden pointti. Esitämme argumentteja toisillemme, kunnes toinen joutuu myöntämään, että toinen on oikeassa. Eikä siinä ole mitään pahaa vaikka häviäjästä tuntuu häviäjältä. Totuuden selviäminen on se lahja, jonka kumpikin väittelijä saa.
Minä opin totuuden myöntämisen merkityksen jo monta vuotta sitten, henkisesti kivuliaasti, mutta oletettavasti prosessi on sellainen aina, koska silloin joutuu kyseenalaistamaan myös asiaankuulumattomia näkemyksiä ja voi pojat niitä on paljon.
Mutta se kannatti.
Nyt ei enää ilmekään värähtänyt, kun mielikuvani ekologisesti pätevänä pitämästäni Toyota Prius -autosta romahtivat yhteen kysymykseen: "tiesitkö että sen akut joutuu vaihtamaan viiden vuoden välein?"
Nyt minä en enää tiedä, onko Prius ympäristöystävällinen vai ei, sen minä tiedän.
Jos asia merkitsi minulle paljon (olisin autoa hankkimassa), etsisin todisteita ja hyväksyisin niiden esittämät tosiasiat.
Siis - jos esität todisteet, minä uskon, kuten uskon Jack Hereriä ja hänen 'sanomaansa'. Jos et jaksa tutkia asiaa josta haluat yksinkertaiset mielipiteesi esittää, kirjoita ne paperille, taittele lentokoneeksi ja heitä ikkunasta ulos, äläkä tuhlaa meidän (tai wikipedian) bittejä.
(Ylitin sovinnaisuuden rajat ja olen pahoillani, mutta sen siitä saa esittää väitteitä asiasta josta ei mitään tiedä. Lahjani sinulle löytyy seuraavasti:
Lue se kirja, ei se ole niin pitkä miltä näyttää. Jos epäilet jotain kohtaa, pyri tarkastamaan lähde. Kun olet päässyt loppuun, hyväksy (kuin mies) sen minkä matkalla opit.
Jos lähteistä löytyy valheita tai virheitä, voit tulla julistamaan itsesi voittajaksi ja vaikka kirjoittaa kirjan 'The lies of J. Herer' ja pelastaa kaikki maailman lapset pahalta kannabikselta samalla kun tienaat bestsellerilläsi.
Jos ei (ja pystyt myöntämään sen itsellesi), olet löytänyt (tietääkseni) ainoan tien rakkauteen, viisauteen, kasvamiseen ja onnellisuuteen.)
Janne Karvinen (Turku, 1.7.2008 02:47)
Mitä te viäl tökitte. Minulle on aivan sama että tuleeko kannabis lailliseksi. Se vaan et nykysin ihmisten psyykkiset ongelmat on haitallisimpii kuin fyysiset ongelmat ja kannabiksest tulee psyyke ongelmii. Mä voitin sen wikipedia keskustelun.
Iiro Wasen (Turku, 1.7.2008 12:21)
Ja viäl vähä. Tiedättekö te minkä tilalle näitä hamppuviljelmiä tehdään? Metsien. Sama asia on tupakassakin. Poltetaan tai kaadetaan metsä, tungetaan sinne maahan kasvamaan vähän hampuu tai tupakkii ihan vaan ihmisten iloks ja sit jos on liikaa ostajia ni laajennetaan vähän kaatamalla lisää metsää.
Iiro Wasen (Turku, 1.7.2008 12:27)
Iiro kuunteletko yhtään, tässä yritetään laillistaa pienien määrien hallussapito ja kotikasvatus. Ei mitään järkyttäviä hamppuplantaaseja. Tosin jos sen massateollisuus aloitettaisiin sitä aloitettisiin kasvattamaan pelloilla, ei metsissä...TÄSTÄKIN asiasta näkee ettet ole perehtynyt asiaan ollenkaan.
"Se vaan et nykysin ihmisten psyykkiset ongelmat on haitallisimpii kuin fyysiset ongelmat ja kannabiksest tulee psyyke ongelmii."
Edelleenkin kannabis ei aiheuta psyykkisiä ongelmia, se saattaa laukaista ne ihmisellä, jolla se on perinnöllistä/piilevää.
Santeri Hynninen (Kotka, 1.7.2008 13:00)
Eikös tämä knannabis kasvi sido hiilidioksidia paremmin kuin puut.. jos metsiä kaadettasiin hamppu viljelmiä varten se siis hidastaisi kasvihuoneilmiötä ellen pahasti väärässä ole o_O
Samu Karjalainen (Länsirinteentie 30, 1.7.2008 14:29)
Et edelleenkään ole siis lukenut sitä kirjaa, Iiro, mutta silti haluat mielipiteitäsi kovasti esittää. Kuten sanoin, taittele ne paperilentokoneeksi ja heitä ikkunasta ulos - et selvästikään jaksa perehtyä aiheeseen.
Jos kannabis aiheuttaisi mielenterveysongelmia, suhteellisesti mielenterveysongelmia löytyisi maista joissa kannabista on saanut nauttia vuosikaudet, totuus on kuitenkin toisenlainen. Eniten mielenterveysongelmia väestöön suhteutettuna löytyy korkean teknologian maista, joissa elämän tahti on kiireinen ja painopiste tuloksen tekemisellä (jotta olisi uudempi mersu kuin naapurilla).
Kannabiksen epäillään laukaisevan skitsofreniaa, jos niille on perimältään altis, tai jos kannabista sekakäytetään sellaisen yhteiskunnan kanssa joka järjestelmällisesti syrjäyttää kannabista käyttäneet yhteiskunnasta. Kaikille se ei sovi (kuten ei alkoholikaan), mutta KUKAAN ei jointista mieltään lopullisesti menetä.
Metsiäkään ei kannabiksen päihdekäytön vuoksi tarvitsisi kaataa, kun päihdekasvattaminen joudutaan suomen olosuhteiden vuoksi tekemään lähinnä sisätiloissa. Jos teollisuus haluaisi paperinsa tehdä puuta hyödyllisemmästä hampusta, silloin toki metsää voisi kaatua, mutta eiköhän ensimmäisenä menisi pellavapellot uusiokäyttöön. LUE MITÄ JACK HERER AIHEESTA SANOO. Kuinka paljon luontoa säästyisi kun ei tarvitsisi odottaa hehtaarin valmistumista 50 vuotta vaan kuitusadon saisi joka vuosi, samalla kertaa siemensadon kanssa?
Samu: (IMHO) Sitoo hiilidioksidia paremmin kuin metsät, kyllä, mutta pienemmän kasvin korkeuden vuoksi juuret ei pidä eroosiota yhtä hyvin kurissa. Ei tosin taida suomessa olla ongelma minkään viljelykasvin kohdalla vielä.
Saatoit voittaa tämän keskustelun kuten se kuuluisa pulu voitti sen shakkimatsin - niin taisi käydä wikipediankin kanssa. Ole hyvä ja älä vastaa ennenkuin olet lukenut sen kirjan. Toivottavasti sen jälkeen löytyy miestä ottamaan vastuu mielipiteistä.
Janne Karvinen (Turku, 1.7.2008 17:37)
"Internet väittelyn voittaminen on kuin voittaisi paraolympialaiset - hyvältä tuntuu mutta on silti vammainen."
Wikipediaa ei tule pitää luotettavana lähteenä, koska ketä tahansa voi lisätä sinne tietoja ja niitä tietoja ei koskaan varmisteta luotettavista lähteistä.
Ja ehkä maailman idioottimaisin veto on yrittää oikeuttaa jotain koska "Amerikassakin tehtiin niin".
Yhdysvallat ovat koko maailman kuvottavin valtio jonka väestöstä huomaa että maan ovat asuttaneet ne ihmiset jotka eivät pärjänneet Euroopassa.
http://www.vihreetpantterit.org/content.php?type=article&doc=0014
Mielenkiintoisia faktoja:
"Kannabiksen käyttöä ei voi suositella, jos halutaan välttää mahdolliset välittömät tai pitkäaikaiskäytön aiheuttamat haittavaikutukset."
Eihän kannabiksesta pitänyt olla MITÄÄN varaa/haittaa?
"Hengityksen pidättäminen ja kannabissavujen syvään hengittäminen lisäävät hiukkasten ja tervan kulkeutumista ja kertymistä hengityselimiin."
käsittääkseni terva ei ole sen turvallisempaa hengitettynä tupakasta kuin kannabiksestakaan?
"Raskautta harkitsevien tai raskaana olevien naisten ei pidä polttaa kannabista, koska ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyys lisääntyy."
"Psyykkisistä vaikeuksista kärsivät nuoret ovat erityinen riskiryhmä, ja erityisesti runsas kannabiksen poltto voi aiheuttaa psykoosin tai vaikeuttaa siitä kuntoutumista"
http://www.kaapeli.fi/viridis/archive/kesa00/saarnio.html:
"Alkoholin ja kannabiksen akuutit vaikutukset kognitiivisiin toimintoihin ovat osin samanlaisia, osin erilaisia. Ne heikentävät suoriutumista vaativissa tehtävissä kuten esimerkiksi autolla ajossa (Heishman & al. 1997;Kurzthaler & al. 1999).
Kummatkin aineet heikentävät ajattelu-ja havaintotoimintoja sekä muistia, alkoholi jopa täydelliseen muistinmenetykseen asti (Adams & Martin 1996; Hall & Solowij 1998;Kiianmaa 1998). Kannabiksen muistiin kohdistuvista haittavaikutuksista todistaa myös käyttäjien viljelemä toteamus: "Pilvenpolttajilla ovat aina kaikki tavarat hukassa". Alkoholi ja kannabis heikentävät myös tarkkaavaisuutta ja motorista koordinaatiota (Adams & Martin 1996;Kiianmaa 1998). Lisäksi kannabis vaikuttaa subjektiiviseen ajantajuun siten, että kulunut aika yliarvioidaan (Adams & Martin 1996). Erityisesti kokemattomilla kannabiksen käyttäjillä voi esiintyä ahdistus-ja paniikkireaktioita (ma. )."
http://www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/kannabis-haittojen-vahentaminen
Miksi ihmeessä pitäisi laillistaa enemmän päihteitä kun vanhoistakin tulisi pyrkiä eroon?
Liisa Rantanen (Turku, 1.7.2008 19:30)
"Kannabiksen käyttöä ei voi suositella, jos halutaan välttää mahdolliset välittömät tai pitkäaikaiskäytön aiheuttamat haittavaikutukset."
Voitko kertoa minulle yhden haittavaikutuksen? Tuli tuossa katseltua Doug Bensonin tekemä dokumennti nimeltä "Super High Me" siinä hän poltti kannabista kolmenkymmenen päivän ajan....Mitään haittavaikutuksia ei todettu.
Hän oli jos sitä ennen käyttänyt kannabista päivittäin seitesemäntoista vuoden ajan.
"Raskautta harkitsevien tai raskaana olevien naisten ei pidä polttaa kannabista, koska ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyys lisääntyy."
Jamaikalla on todettu että kannabista polttavien, odottavien äitien lapsista tulee tosiasiassa terveempiä.
"Psyykkisistä vaikeuksista kärsivät nuoret ovat erityinen riskiryhmä, ja erityisesti runsas kannabiksen poltto voi aiheuttaa psykoosin tai vaikeuttaa siitä kuntoutumista"
Kannabis ei luo psyykkisiä häiriöita, se saattaa laukaista sen niillä, joilla se on piilevää.
Suosittelen Riitta sinullekkin, että luet Jack Hererin teoksen "Emperor wears no clothes" (suom. Keisarilla ei ole vaatteita) ennekuin tulet tänne laukomaan perättömiä syytöksiä.
Santeri Hynninen (Kotka, 1.7.2008 20:04)
Uskomatonta, että jotkut ihan oikeesti on niin tyhmiä, että menee allekirjottamaan mitä tahansa.
Ella Lahtinen (Helsinki, 1.7.2008 21:35)
"Miksi ihmeessä pitäisi laillistaa enemmän päihteitä kun vanhoistakin tulisi pyrkiä eroon?"
Muun muassa tämän vuoksi:
"Salliva lainsäädäntö vähentää huumeiden käyttöä
Tutkimustulokset väittävät, että huumeita käytetään vähemmän maissa, missä huumelaki on löysempi. Tutkijoiden mukaan esimerkiksi miedot huumeet laillistaneessa Alankomaassa etenkin nuoret aikuiset käyttävät vähän kannabista."
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id95154.html
"käsittääkseni terva ei ole sen turvallisempaa hengitettynä tupakasta kuin kannabiksestakaan?"
Sen vuoksi on olemassa vesipiippuja, aktiivihiilifilttereitä ja kannabiskeksejä. Ensimmäiset ovat laittomia suomen lainsäädännön perusteella (onneksi kuitenkin valvonta on minimaalista) ja jälkimmäinen vaikeaa laittoman tuotteen huonon saatavuuden vuoksi, syömällä se liukenee hitaammin ja annoskoko on moninkertaistuu. Jos hinnat säilyisivät valtion kontrollissa, tämäkin olisi huomattavasti useammalle realistinen vaihtoehto.
"Ja ehkä maailman idioottimaisin veto on yrittää oikeuttaa jotain koska "Amerikassakin tehtiin niin"." Kannabiksen kieltolaki oikeutettiin nimenomaan 'koska amerikassa tehtiin niin.' Sinäkään et ole perillä tilanteesta, joten lue se kirja ja mieti asia uusiksi.
Janne Karvinen (Turku, 1.7.2008 21:42)
Jack Herer "Emperor wears no clothes"
http://www.jackherer.com/chapters.html
Samu Karjalainen (Jyväskylä, 2.7.2008 11:29)
Onks tää muuten jo lähteny liikenteeseen? Kun yhdessä Hamppumarssiin kohdistuvassa videossa oli että ois pitäny täyttää jo ajat sitten?
Santtu Mielikäinen (lohja, 2.7.2008 17:12)
Niin aikahan oli toukokuun aikana. Et onko siis lähtenyt jo?
Santtu Mielikäinen (lohja, 2.7.2008 17:17)
#692 Uusi EU raportti kannabiksesta !!!!!
Lukekaapa ihmeessä uusi EU raportti; http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/669288
Simo Viitalo (Anjalankoski, 3.7.2008 21:39)
#693 Hmm... Ehkä ne opettajat Valehtelee sittenkin?
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/669288 Tätä totuutta on odotettu kauan että se julkaistaan, vaikka se on ollut tiedossa jo vuosia!
Ville Heikkinen (Jalavus, 4.7.2008 03:14)
#694 Ei oo tulossa
Ei oo muuten tulossa allekirjotusta.
Vetäkää te möyhyänne. Se tekee tosi viisaaksikin, olen nähnyt. Ts vastausta kysymykseen "mikä on nimesi?" saa odottaa puoli tuntia möyhyttelijältä.
Tuomas Lehtonen (Helsinki, 4.7.2008 10:03)
#695 Taas hyvät perustelut vastustajilta.
Jälleen näemme kuinka olemattomat perustelut on kannabiksen vastustajalla.
Ville Heikkinen (Jalavus, 4.7.2008 13:31)
itse en kannabista käyttäisi, vaikka olisi laillinen, koska en käytä alkoholiakaan. silti allekirjoitin, koska useiden tutkimusten mukaan kannabis on oikeasti vähemmän haitallista kuin alkoholi ja jos alkoholi on vapaasti saatavilla niin ihmettelen, että kannabis ei ole. ilahduin eu-raportista.
olli somero (pori, 4.7.2008 20:15)
#697 Kiitokset tutkimuksesta!
Asiasta on joutunut väittelemään niin monet kerrat kyllästymiseen asti, että ko. eu-raportti on todella tervetullut helpotus!
Henry raatikainen (lahti, 6.7.2008 00:09)
#698 Eu:n raportti.
Hienoa, todellakin erittäin hienoa, että Suomessakin uskalletaan vihdoin jopa uutissakin mainita kannabiksen haitattomuudesta alkoholiin nähden.
Se nyt vaan sattuu EU-raportinkin mukaan olevan faktaa, että kannabis on alkoholia kevyempi päihde. Turha kai tästä enää jauhaa, vai????
Hienoa, todella hienoa!
Tiina Laine (Vantaa, 7.7.2008 16:46)
Tästä pientä ilta lukemista Valtteri Hjelmille ja kumppaneille:
http://www.emcdda.europa.eu/html.cfm/index53347EN.html
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/669288
Tony Muukkonen (Tuusula, 7.7.2008 17:21)
vitun hippihomopoika! pössyttele vain kotonasi äläkä vie kannabista kadulle!vittu lähetän kytät kotias kattomaan pössyttelyä perkele se on minun mielipide!
anu saukko (rovaniemi, 7.7.2008 19:04)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy
|
Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.
Muut mainokset
- Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös
kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
- Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
|
|