Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
Keskustelu /Ilkka Kanerva - Älä eroa
On lapsellista uskoa, että kättelemällä "Condieta" kahteen otteeseen ja juttelemalla niitä näitä puolituntisen tapaamisen aikana voitaisiin luoda "hyvät välit". Vierailu on vain symbolinen, ja sillä halutaan tehdä selväksi Yhdysvaltain suhtautuminen Tuomiojan ja Halosen ulkopolitiikkaan.
Ja mitä Kanerva sanoi duuman vaalien alla? "Venäläiset ovat valinneet jatkuvuuden", hän totesi, ei tuominnut tai kritisoinut. Venäjän presidenttiä valittaessa hän ilmaisi pettymyksensä Etyjin puolesta, ettei vaalitarkkailuoperaatiosta tullut sopua.
Kanerva on valehdellut, Kanerva on käyttäytynyt sopimattomasti ja nyt hän on myöntänyt kaiken tämän luullen saavansa kaiken anteeksi, mutta Suomen ulkoministerillä käydään strippariryhmän mainoskampanjaa niin kauan kuin Kanerva pysyy virassaan. Ei ihan kuka tahansa ministeri päädy samaan tilanteeseen toista kertaa, kun vaaleistakaan ei ole kuin vuosi. Nyt Kanervalla on enää jäljellä 3 vuotta ja 200 tekstiviestiä. Ike on aina Ike, joten en uskoisi miehen selviävän kunnialla noista kolmesta vuodestakaan.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/6627-kanerva-venalaisille-vakaus-tarkeampaa-kuin-demokratia
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:1:2008-03-04,104:140:523412,1:0:0:0:0:0:
http://www.adressit.com/koska_ike_on_ike
Joose Nurminen (Turku, 24.3.2008 20:15)
#2 Kyllä ulkoministerillä
hölmöilyjen suhteen pitää olla nolla toleranssi.
Joten potkut jos itse ei älyä erota.
pekka paananen (espoo, 28.3.2008 08:05)
#3 Kanerva on tyhmä, eikä Suomella ole varaa sellaiseen
Ei asiassa ole mitään muuta 'syyllistä' tai huonoa, kuin se, että Kanervan tyhmyys ja moraalittomuus paljastui koko kansalle. 60-v. eikä osaa ajatella, kuin seksinhimoaan.
Kanervahan on vakiintuneessa parisuhteessa. Tyttöystävä parka. Itse jättäisin Kanervan alta aikayksikön, jos tämmöistä sikailua ilmenisi.
Jos näin ala-arvoisen hölmöjä hyväksyttäisiin maan johtoelimiin, niin mitä meiltä muilta voidaan vaatia? Heitetään kaikki aivot romukoppaan, vaikka siltähän tää Suomi-meininki välillä vaikuttaa.
Jos Kanervaa ei erotettaisi, olisin enemmän huolissani tämän maan henkisestä tilasta. (Olen kyllä muutenkin, kun kapitalistit valittiin johtoon: tuhoisat seuraukset kaikelle sosiaaliselle vastuulle, näemmä.)
Pia Liukkonen (Vantaa, 2.4.2008 20:19)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy
|
Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.
Muut mainokset
- Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös
kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
- Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
|
|