Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
Keskustelu /Greenpeace, kiitoksia!
Greenpeace yms. järjestöt ovat kohdanneet ongelman: he ovat ajaneet kauan uusiutuvien luonnonvarojen käyttöönottoa jonkinasteisen vandalismin keinoin. Nyt, kun ihmiset on saatu suosimaan ja yritykset tuottamaan uusiutuvia tuotteita, em. järjestöillä ei ole enää mitään tehtävää.
Joten ne voitaisiin lakkauttaa.
Ja sehän ei tietenkään käy päinsä.
He luovat itselleen uusia haasteita kiepsauttamalla mielipiteensä päinvastaiseksi!
Esimerkiksi käy parin päivän takainen Nesteen huoltoaseman toiminnan häiritseminen, jota vandalistit perustelivat sillä, että jossakin päin maailmaa tuhotaan viidakoita, jotta tilalle voitaisiin istuttaa palmuja, joista sitten saataisiin nk. biodieseliä.
Näiden järjestöjen toiminta on kuitenkin naurettavaa. Nimittäin, pari vuotta sitten eräs samaisten järjestöjen edustajat vastasi kysymykseeni "mistä uusiutuvan energia viljelyalueet" seuraavalla lailla: "no, tietenkin sellaisilta alueilta, missä ei jo viljellä jotain muuta".
Edellisen vastauksen perusteella väittäisin, että pari vuotta sitten ympäristön"suojelu" järjestöt kannattivat palmujen viljelyä mm. viidakoissa. Nesteen mielenilmaus tuntui siis olevan jotenkin ristiriidassa Greenpeacen mielipiteen kanssa.
Jotenkin mieleen tulee ajatus, onko koko järjestöllä mitään muuta tarkoitusta kuin vain olla eri mieltä kaikesta?
Toki ymmärrän sen, että viidakot ovat arvokkaita ja ainutlaatuisia, mutta on vandalismi mielestäni melko outo tapa kiittää yritystä, joka edes yrittää tehdä jotain asioille.
Onneksi Greenpeace on olemassa. Muuten en voisi nauraa 12-vuotiaiden pikkutyttöjen kirjoittelulle siitä, kuinka supikoirat ovat uhanalaisia ja söpöjä ja viattomia. En myöskään voisi nauraa Greenpeacen ydinvoimaa vastustaville mainoslappusille tai mielenositusten perusteille.
Kiitos siis elämäni pidentämisestä. Ystävällisin terveisin,
Michail Jaction (Jurmaa, 8.5.2008 15:48)
Ymmärrettävästi Greenpeace ei tarkoittanut viidakoita ensimmäisessä lausunnossa. Viidakkojen tuhoaminen palmuviljemien tekemiseksi on yksinkertaisesti ristiriitaista: Viidakot sitovat hiilidioksidia, ja niiden tuhoaminen (Greenpeacen mukaan) vapauttaa suuren määrän tätä (paremmin asian tunteva voi vahvistaa / kumota onko asia todella näin). Polttoainetta kutsutaan biopolttoaineeksi siitä syystä että se olisi ympäristöystävällistä, koska sen kasvihuonekaasupäästöt ovat vähäiset. Kuitenkin, jos sen tuottamiseen tuhotaan sademetsiä aiheuttaa sen tuotanto suuria hiilidioksidipäästöjä.
Toki palmuöljy on uusiutuva luonnonvara, joten se on polttoaineena muutenkin hyvä, mutta vähänkään pidemmällä tähtäimellä ajatteleva harkitsee myös hiilidioksidipäästöjä. Tämän lisäksi palmuöljyä käytetään ilmeisesti elintarvikkeena, joten on väitetty että sen käyttö nostaa ruoan hintaa.
Kalle Laukkanen (Helsinki, 8.5.2008 21:33)
"Viidakot sitovat hiilidioksidia, ja niiden tuhoaminen (Greenpeacen mukaan) vapauttaa suuren määrän tätä"
Näin on, mutta tilalle kasvatettavat palmut sitovat hiilidioksiidia. Palmujen viljely kuitenkin heikentää biodiversiteettiä ja se on tärkeää se.
"Polttoainetta kutsutaan biopolttoaineeksi siitä syystä että se olisi ympäristöystävällistä, koska sen kasvihuonekaasupäästöt ovat vähäiset."
Ei vaan siksi koska sen alkuperä on biologinen, toisaalta niin on öljynkin.
"Tämän lisäksi palmuöljyä käytetään ilmeisesti elintarvikkeena, joten on väitetty että sen käyttö nostaa ruoan hintaa."
Ei kai sentään, mutta sen viljely vie peltoalaa muilta viljelykasveilta.
Michail Jaction (Jurmaa, 9.5.2008 09:36)
#4 Kuka nauraa millekin
Aika helppoa on nauraa ihmisille, jotka edes yrittävät tehdä jotakin. Thomas Alva Edisonille naurettiin vallan mahdottomasti hänen yrittäessään väsätä sähkölamppua. Näinhän maailma menee; toiset tekevät, toiset osaavat vain naureskella.
Omasta puolestani voisin varmaan nauraa Jurmaan pojalle, jonka hiilidioksidimatematiikka(kin) mättää mennen tullen. Mutten viitsi. Paremminkin tekisi mieli itkeä tirauttaa. Noilla asenteilla ja tiedon tasolla maailma on tuomittu. Toivotaan vain oikeuden ja kohtuun nimissä, että Jurmaa katoaa ensin.
Ari Kurki (Kirkkonummi, 13.5.2008 15:58)
Mikä minun matematiikassani mättää?
1. Kaadetaan/poltetaan puut -> vapautuu hiilidioksidia
2. Tilalle istutetaan palmuja -> hiilidioksidi sitoutuu
3. Kaadetaan palmut, tehdään niistä dieseliä -> hiilidioksidia vapautuu
4. Tilalle istutetaan palmuja -> hiilidioksidi sitoutuu
5. Kaadetaan palmut, tehdään niistä dieseliä -> hiilidioksidia vapautuu
6. Tilalle istutetaan palmuja -> hiilidioksidi sitoutuu
jne.
Jokohan Kirkkonummen poikakin tajusi asian laidan? Hiilidioksidi ei ole ongelma, mutta peltoalan pieneneminen ja biodiversiteetin köyhtyminen ovat.
Michail Jaction (Jurmaa, 14.5.2008 12:05)
Vastasit omaan lauseeseesi. On järjetöntä kutsua biologisen alkuperän ainetta biopolttoaineeksi, koska kaikki öljy olisi sellaista.
Hiilidioksidimatematiikassasi on ongelma. Jos oletetaan, että metsien kaataminen suoraan vapauttaisi hiilidioksidia, ei uusien pystyttäminen sido vapautunutta hiilidioksidia. Olisi oletettava että jo sitoutunut hiilidioksidi ei vapaudu metsää kaadettaessa, vaan että kaatamisen haitta olisi vain se että uutta hiilidioksidia ei enää sitoudu, jolloin palmuviljelmien istuttaminen ratkaisisi ongelman (tosin rohkenen väittää että sademetsät sitovat hiilidioksidia viljelmiä paremmin).
Biodiversiteetti ei ole automaattinen itseisarvo, ja ellei siitä saada suoraa hyötyä, ei mielestäni voida olettaa että kaikkien olisi ajettava sen etua. Mutta väitän että sademetsien kaataminen voi olla epäkannattavaa pitkällä aikavälillä (ja toisaalta noin sadan vuoden sisällä kuolevat voivat turvallisin mielin kuluttaa ilmastoa koska jäätiköt eivät välttämättä ole kerenneet sulaa / lämmittävät virtaukset kääntyä siinä vaiheessa (asiasta on monia teorioita)).
En kyllä usko että Greenpeace on missään kohtaa tarkoittanut sademetsien hakkaamista, ja itsekin perustelit sen puolesta, joten väitöksesi siitä että Greenpeace toimii vain kaikkea vastaan on väärin. Se puolestaan voi olla totta, että väitteet, joiden perusteella Greenpeace asiaan ajaa, voivat olla hataria.
Kalle Laukkanen (Helsinki, 14.5.2008 17:35)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy
|
Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.
Muut mainokset
- Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös
kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
- Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
- Kroketti - Pelaa krokettia netissä.
|
|