Keskustelu /Adresseihin automaattisesti "vasta-addressi"
Olen samaa mieltä. Adresseissa pitäisi olla jonkinlainen mekaniikka jolla saa annettua "negatiivisen allekirjoituksen". Näin adressin asian suosion voisi jokseenkin järkevästi päätellä, jos olettaa, että adressin näkee sattumanvarainen ihmisjoukko. Tällä tavoin näkisi melko tarkasti mitä mieltä ihmiset ovat jostain asiasta; onhan tätä varten mielipidemittauksetkin, mutta adressilla on se tietty muutosta hakeva merkitys, ja mielestäni on melko tärkeää saada selville mielipiteet molemmin puolin; esimerkiksi jos vaikka 50% jonkun tietyn kunnan asukkaista kannattaa vaikkapa nakkikioskin rakentamista, niin tämähän voi tuntua muuten paljolta, mutta jos toinen 50% on tätä vastaan niin saadaan tieto ettei nakkikioskin rakentaminen välttämättä olekaan niin fiksua. Tällähän voidaan osittain myös minimoida kauheiden nimimäärien tarve, koska nettiadressiin voi kuka tahansa kirjoittaa; pelkästä allekirjoitusten suhteesta voi suurinpiirtein päätellä ihmisten mielipiteen asiaan. Pahantahtoisuushan tulee tietysti sitten ongelmaksi; tietysti se on ongelma jo muutenkin, mutta näkisin sen entistä suurempana ongelmana, jos voi suoranaisesti äänestää muiden adresseja vastaan. Joka tapauksessa, kannatan asiaa.
Kalle Laukkanen (Helsinki, 16.7.2008 19:46)
Ehdottomasti samaa mieltä. Tuolla on tukuittain järjettömiä adresseja joissa saattaa olla satakin nimeä ja varmasti paljon enemmän ihmisiä allekirjoittaisi 'vasta-adressin'.
Tälläinen olisi todellakin hyvä olla.
Kari Suomalainen (Varkaus, 10.8.2008 12:08)
Tämähän on hyvä idea.
Tai sitten voi antaa negatiivisen tai plus äänen.
Hannu Kiviahde (Oulunsalo, 11.8.2008 10:51)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy