Mainos: Parhaat lehtitarjoukset / 7 päivää - 12 numeroa + reppu (19,90 €)
Keskustelu /oikeus ja lastensuojelutoiminnan muuttaminen
Asiallista keskustelua adressista oikeus ja lastensuojelutoiminnan muuttaminen.
Adressit.com:n ylläpito
Adressit.com:n ylläpito
#1 onko 6 lasta liikaa?
Minulla on yhteishuoltajuus lapsiin, mutta koska olin eronnut ja muuttanut erilleni vaimostani, kun lapset oli otettu huostaan minun tietämättäni. Ja joista ilmoitettiin minulle myöhemmin kirjatuilla kirjeillä.
Olen siitä asti eli yli vuoden kamppaillut sosiaaliviranomaisten kanssa asiasta että voisin saada lapset itselleni.
Olen vakituisessa päivätyössä, työn muodon vuoksi taustani on selvitetty. Eli minun täytyy olla nuhteeton, hallinto-oikeuskin totesi nuhteettomuuteni päätöksessään.
Olen tapaillut lapsia kaikella vapaa ajallani mitä olen töitten jälkeen saanut irti, rakastan lapsiani koko sydämestäni, enkä suostu luovuttamaan.
Lastensuojeluviranomaisten kommentti minulle puhelimessa kun kysyin mikseivät olleet antaneet lapsia minulle vaan antoivat lapset 3. osapuolille oli Aila Kallion ja Riitta Sivosen suusta kaiutinpuhelimeen:
"Olisiko meidän pitänyt jäädä odottamaan ensimmäistä lastensuojeluilmoitusta lasten isästä" Eli erittäin asenteellista.
Liisa Mankki joka on sosiaalityöntekijä joka sijoittelee lapsia pride perheisiin sanoi minulle:
"Ei ole tullut vielä yhtään miestä vastaan jolle olisi voinut lapset antaa" Huom. työskennellyt myös pitkään alalla.
Mietityttää kuinka monelta vanhemmalta on lapset otettu huostaan ja kun vanhempi on murtunut juomaan tai muuta vastaavaa huostan jälkeen on siitä keksitty huostan syy. (Minun kohdallani huostan syytä ei ole.)
andrei järvi (helsinki, 1.9.2008 19:28)

#2
sivusto jossa kirjoiteltu paljon minusta:
http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=2652&start=0
Lakimieheni:
http://www.knuutilaki.net/esittely.html
andrei järvi (helsinki, 3.9.2008 23:30)
http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=2652&start=0
Lakimieheni:
http://www.knuutilaki.net/esittely.html
#3 Olen tutustunut tapaukseen, monin tavoin
Eikä voi kun happea haukkoa.
Tässä oppikirjaesimerkki väärän vallan käytöstä ja heikon itsetunnon omaavista viranhaltioista, on voimaa ja valtaa heti kun kellokortin leimaa..., muuten ei ole mitään..., ei YHHH---TÄÄN mitään (ekä oma rikkonainen parisuhdetilanne ja miesviha "arvailua ja mun oma mielipide")
Lapset kuuluu vanhemmilleen, oli se sitten isä tai äiti (tässä tapauksessa isä) ja lasta on kuultava.
Jos perheessä on ongelma, paha..., mielenterveys-, hylkäämis-, tms ja jos sen on jompikumpi vanhemmista aiheuttanut niin, äitejä ja isejä jalustalle nostamatta, lapset kuuluu sille toiselle ja tässä tapauksessa isälle.
Olen itse kokenut samankaltaisen kokemuksen (täyttä helvettiä), kylläkin voittajana, siis olen isä, lapset oli 8kk ja 4v 8kk kun jäimme kolmisteen, nyt oltu 21kk kimpassa.
Juha Mörönen (Turku, 5.9.2008 09:43)

#4 Lääkkeet?
Olen kovasti myös miettinyt mikä lastensuojeluviranomaisten kyky viedä lapset vanhemmiltaan tässä tapauksessa minulta lasten isänään.
Mielestäni on hyvin outoa että ihminen pystyy tekemään tämmöisiä päätöksiä. (Ilman todellisia syitä.)
Tämä on vain arvailua, mutta varmuuden vuoksi olisi viranomaisten syytä tarkistaa:
Onko mahdollista että alalla työskentelevät syövät jonkinlaisia lääkkeitä jotka helpottavat heidän työskentelyään.
Lääkkeillä saattaa olla semmoinen vaikutus että totuus ja arviointikyky hämärtyy??
_________________
T,
Andrei Järvi
andrei.jarvi@hotmail.com
040-3546292
andrei järvi (helsinki, 6.9.2008 10:06)

#5 huostaatujen lasten isukki
Muistuttaisin vielä seuraavaa:
Lapset on otettu huostaan lastensa äidiltä, eikä siis minulta.
Hallinto-oikeudessa yritettiin purkaa huosta ja sijoittaa lapset luokseni kotiin, mikä ei myöskään koskaan toteutunut.
Vaikka hallinto-oikeus katsoikin että nykyään 3 ja 4 vuotiaat tytöt olisi pitänyt sijoittaa luokseni asumaan, ja huosta myöhemmin purkaa.
Olin kyllä pettynyt kun ajattelin että saisin kaikki lapseni heti kotiin ja huostapurku samantien kehiin.
Toivon että korkein hallinto-oikeus ymmärtää että lapsia ei minulta ole otettu huostaan, ja antaa lapset minulle asumaan ja purkaa huostan samalla kertaa.
Jos huostan purku ei onnistu välittömästi ja lapset siirtyisi luokseni asumaan, toivoisin mahdollisen sosiaalitoiminnan siirtoa helsingin puolelle.
_________________
T,
Andrei Järvi
andrei.jarvi@hotmail.com
040-3546292
andrei järvi (helsinki, 6.9.2008 18:47)

#6
Olen kyllä ihan suomalainen syntyjäni jne.
T,
Andrei Järvi
040-3546292
andrei.jarvi@hotmail.com
#7 oikeus ja rakkaat lapseni
Täytyy kuitenkin muistaa että Lapsethan oli otettu huostaan lasten äidiltä, ei minulta, lisäksi minulla on ollut koko ajan yhteishuoltajuus biologisiin lapsiini ja on edelleen.
Hallinto-oikeudessa yritettiin purkaa huosta sijoittaa lapset luokseni siis nämä 6 biologista ja 1 ei biologinen lapsi.
Hallinto-oikeus päätti sijoittaa 2 biologista luokseni asumaan ja huostan olisi pitänyt purkautua myöhemmin kohtuullisen ajan kuluessa espoon jaoston toimesta. Hallinto-oikeuden mukaan 2 biologisen lapseni sijoittaminen olisi ollut heidän etunsa mukaista.
Itse näen asian seuraavanlaisesti:
Hallinto-oikeus halusi testata minua lasten isänä ja tarjosi minulle 2 ja 3 vuotiaita lapsiani, sekä kun myöhemmin valitan siitä että en saanut poikiani kotiin luokseni asumaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen olisin voinut kertoa perusteluissani kuinka sijoitetut 2 ja 3 vuotiiat lapset (lasten ikä päätöshetkellä) ovat nyt 3 ja 4 olisivat kehittyneet tänä aikana luonani. sekä sitä kuinka sisarukset kaipaavat kovasti toisiaan.
Pikkuhiljaahan lapsi hajoaa palasiksi kun hän kehittyy kasvaa isommaksi ja tajuaa mitä oikein on tapahtunut. (lapsella vielä mahdollisuus korjaantua jos pääsevät lapsistaan rakastavan isänsä luokse nopeasti)
Kaikki jotka minut oikeasti tuntevat ihmisenä osaavat kyllä kertoa että minä lasten isänä oikeasti pärjään lasteni kanssa vaikka heitä olisi useampi.
Espoon jaosto, Johtava sosiaalityöntekijä Pekka Siipola sekä lastensuojeluviranomaiset Aila Kallio, Riitta Sivonen, tiesivät tämän ja näin ollen halusivat estää lasteni kotiutumisen, valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen sekä vähentämällä näiden 2 lapsen kotilomia.
Nyt siis toivon Korkeimman Hallinto-oikeuden ymmärtävän mistä on kyse.
Lasten biologiselta isältä joka rakastaa lapsiaan ja hoivaa lapsiaan koko sydämellään, jolla myös on nuhteeton tausta ja haluaa olla lastensa isä ja kasvattaja viedään mahdollisuus saada lapsensa pelkästään sen takia kun kyseessä sattuu olemaan mies.
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy