Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.

Keskustelu / Uusimmat viestit


Ilotulitteet kiellettävä yksityishenkilöiltä / #37

Sanna C:C:C:;

"ajatelkaa laajemmin" Oh really, sinä ilmeisesti ajattelit vain luonnon -0,0000001 prosentin vähempää saastumista, kun tehtaat suljettaisiin, mutta et kenties sitä työttömien määrää?

Jos raketit loppuisivat, tilalle tulisi jotain uutta. Miksi kaikki vanhat perinteet koitetaan poistaa?
Maria Maunula (Tampere, 29.1.2007 00:04)

Adressi Koulukiusaamista Vastaan / #7

Todellakin allekirjoitan, olen itse ollut koulu kiusattu alle kouluikäisestä tuonne 8-luokalle asti, silloin päätin etten enää jaksa välittää ja nykyisin käyn terapeutin luona. Se jättää syvät arvet, vaikka niitä ei heti huomaa. Itsekin huomasin vasta nyt, noin viiden vuoden jälkeen. Niin moni asia liittyy kiusaamisesta jääneisiin jälkiin, että ei olisi aiemmin uskonutkaan. Monia pakkomielteitä ja tapoja on jäänyt (esim. luulen lähes aina että joku kamppaa minut jos kävelen ohi tai haukkuu tai että kohta kaverit jättävät yksin), joista en tahdo päästä eroon. Kävelen paikasta A todella nopeasti paikkaan B, vain siksi ettei kukaan kerkeä kiusaamaan tai mitään. Ihan kun ihmiset nyt innolla minua hyökkäisivät kiusaamaan millään tavalla?

Jos teillä hyvät ihmiset on vain mahdollisuus, niin auttakaa ihmeessä koulukiusattuja ja tehkää kaikkenne että kiusaaminen saadaan loppumaan ettei muiden lasten tarvitsisi kärsiä sitä kaikkea mitä itse olen kärsinyt ja mistä yhä kärsin..
Anna Sairanen (Savonlinna, 28.1.2007 23:00)

Kuvake.netin sulkeminen / #11

Itselläni on kuvia kuvake.netissä, koska siellä on muutama kaveri joiden kanssa juttelen kuvakkeen kautta, ettei tule puhelin laskua tai vastaavaa. Olen huomannut todellakin sen kuinka paljon kuvake.netissä on näitä nuoria tyttöjä joiden kuvat ovat todellakin aivan liian paljastavia. Muutamalle nuorelle olen sanonutkin "Privaatisti" että "On vähän turhan paljastavia kuvia sulla ton ikäseks" tai vastaavaa, mutta tietysti oma on asia, enhän minä heidän takiaan siellä pyöri. Ja jos(ja kun) itse olen muutaman "Wau, oot sexy" kommentin saanut, olen vastannut korkeintaan "kiitos." jos sitäkään, tehokkainta on olla laittamatta vastausta ollenkaan.
Miia Kukkohovi, joka kirjoitit 28.1.2007 omn kommenttisi: En usko että adressin laatija luulee ettei alaikäisillä olisi omia aivoja. Tuntuu vain niin järkyttävältä seurata joidenkin 12 vuotiaiden tyttöjen "seksi"kuvia, sen ikäisenä ei minusta vielä pitäisi olla päälimmäisenä tarkoituksena kuvissa se, "kuinka seksikäs olen".
Olen itse 18-, kohta 19-vuotias tyttö, eikä kuvillani ole tarkoitus kertoa mitää seksiin viittaavaa, vaan tarkoitus on näyttää minkä näköinen ja tyylinen ihminen olen.
Ja nyt sitten annan nickini ja kuvani kaikkien tutkittavaksi, että kiinnostuneet näkevät minkälainen tyttönen täällä kirjoittaa: ^SweetDream^ .
Ja sitäpaitsi, eipä minua haittaisi yhtään, että kuvake.net vaikka suljettaisiin, voin pitää kavereihini yhteyttä muutenkin. On totta, että itsekin olen löytänyt muutaman tuttavuuden netin kautta (en kuvakenetistä vaan IRC-galleriasta), mutta ei minun maailma kaatuisi vaikka kuvake.net suljettaisiin. Kyllä on sen verran hyvät sosiaaliset taidot että onnistuu kavereiden hankinta muutenkin. :)
Mutta toivon, että kuvake.netin ylläpito heräisi todella! IRC-galleriassa en ole nähnyt alaikäisillä yhtään niin paljastavia kuvia kuin kuvake.netissä. IRC-galleriassa on erittäin hyvä "ilmianto"-kohta, jota itse olen usein joutunut käyttämään ja on kyllä ei-sopivat kuvat hävinneetkin! myös IRC-galleriaan tunnusta luodessa tarkistetaan että jokainen käyttäjä on tarpeeksi vanha, juuri henkilötunnuksen avulla!
Kuvke.netissä on hyvä että sisään kirjautuneet henkilöt on ilmeisesti suoraan luokiteltu niin, että näkeekö alle 16 vuotiaat kuvia, jotka on laitettu vain yli 16 vuotiaiden nähtäväksi. Mutta tämäkin ontuu. Ei-sisään kirjautuneilta kysytään
"Oletko vähintään 16-vuotias?
Olen vähintään 16-vuotias | Olen alle 16-vuotias "
ja arvata saattaa kumpaa kohtaa uteliaat alle 16-vuotiaat painavat? Tähän hommaan tarvitsisi myös muutosta.
Anna Sairanen (Savonlinna, 28.1.2007 22:49)

mobiili- ja muille puhelinpeleille ja chateille oma kanava kiitos! / #6

Niin, päivällä voitaisiin vaikka näyttää uusintoja suosituista sarjoista. Sitten on vielä niitä tietokilpailuja, joissa on seuraavanlaisia kysymyksiä "Mikä seuraavista on hedelmä? a) banaani b) apina c) simpukka".
Yh.
Julia Lappalainen (Espoo, 28.1.2007 22:16)

Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen / #13

Jos tulee asumaan Suomeen muualta, sais luvan edes käydä töissä tai koulussa, eikä elää suomalaisten verorahoilla (en hyväksy kyllä sitäkään että suomalaiset mm juopot käyvät tyyliin sossusta rahaa viinaan ym)!! Jos pystyy elättää ittensä Suomessa, nii sit olkuut vaan, mutta eläkööt sit myös Suomalaisen kulttuurin mukaan. Ei Suomessa naisten pidä katsoa maahan ku kävellään miesten ohi! Ehei, Suomessa mielellään juuri katsotaan vastaan tulevaa (tähän jotkut sanovat että asia ei ole näin, mutta itse ainakin katson melkein aina vastaantulevia silmiin). Ja Suomessahan on kohteliasta katsoa silmiin jos esim jutellaan tai tervehditään! Saisivat ensin maahanmuuttajat ym opetella suomen kielen ja kulttuurin ennen tänne tulemista ja hankkia töitä tai opiskelija paikka edes.. Läheisessä lasten päivähoitokodissa on kuulema 8-9 vuotiaita somali lapsia, jotka eivät osaa suomea sanaakaan. Kehumista ei ole äidissäkään, oli kuulema lyönyt molempia lapsiaan kun oli niitä tullut hakemaan iltapäivällä. Ja vain siksi, että tyttö lapsi oli käynyt kertomassa että poika oli tehnyt jotain tuhmaa. Ensin oli saanut tyttö korvilleen ja sitten poika heti perään. Kaverini (joka oli työharjoittelussa silloin) oli sanonut naiselle, että "Tällainen EI ole Suomessa laillista eikä muutenkaan oikea lasten kasvatus tapa.". Nainen oli vain hymyillyt ja lähtenyt riepottamaan lapsia pois. Että siihen malliin.
Ja nyt jos viel palaa itse aiheeseen eli maahanmuuttajiin jotka tekevät rikoksia niin minun puolesta vaikka siperiaan (sama kyllä koskee suomalaisia murhaajia, raiskaajia ja pedofiileja)..!
Anna Sairanen (Savonlinna, 28.1.2007 22:15)

Porotalouden aiheuttamat vahingot yksityistä ihmistä kohtaan tulee saada loppumaan! / #61

Tositapahtuna muutamien vuosien takaa.
Mailleni tuli poroja alueelle,jolla ne ei saaneet oleskella.Ilmoitin niistä poromiehille ja pyysin ajamaan pois.Ketään ei tullut paikalle.Ajoin ne itse etäämmälle.Seuraavana päivänä porot tuli taas ja ilmoitin jälleen eikä ketään tullut nytkään paikalle.Tätä jatkui pari viikkoa ja aina jouduin itse ajamaan porot pois.Kertaakaan ei poronomistajia käynyt edes katsomassa tilannetta, vaikka poroisännällkin oli tieto asiasta.Välinpitämättömyys alkoi kyllästyttää ja päätin ilmoittaa asiasta poliisille.
Asemalla puheluun kommentoi ylikonstaapeli seuraavasti: "Minun työtoveri omistaa poroja ja tuollaista ilmoitustahan minä en ota vastaan,sillä korppi ei korpin silmää noki".Eikä ottanut ilmoitusta vastaan,vaan sulki puhelimen.
Koin,etten ollut saanut minulle lain suomaa perusoikeutta ja ilmoitin asiasta poliisipäällikölle.Hän määräsi herra ylikonstaapelin ottamaan rikosilmoitukseni vastaan.
Poliisin esitutkinta johti rikossyytteeseen ja oikeuskäsittelyssä poroisännän todettiin syyllistyneen poronhoitolain rikkomiseen.
Law Commission (Europe, 28.1.2007 21:33)

Ilotulitteet kiellettävä yksityishenkilöiltä / #36

Sehän olisi TÖRKEÄTÄ jos yleisillä paikoilla kaupunki järjestäisi kaikkien puolesta kaikkien aikojen megatulituksen jonka maksaisvat kaikki veron maksajat.
Joten ne jotka luulevat että sillä rahalla joka ei mene raketteihin vaan menisi hyväntekeväisyyteen niin tässä vaiheessa alkaa adressi alkaa käydä itsenä kimppuun.

Taas hyvää päivän jatkoa URPOT
Tuomas O (Espoo, 28.1.2007 21:17)

Raiskauksille kovempi tuomio! / #12

raiskaajilta ja pedofiileilta munat valtiolle.. no ei nyt ihan noin, mutta kyllä todellakin kovempia rangaistuksia kiitos. itse en ole raiskattu enkä tunne ketään raiskattua (enkä onneks raiskaajaakaan), mutta on ihan järjetöntä että joku, joka on ottanut toiselta ilman toisen suostumusta, pääsisi niinkin vähällä, kun muutaman hassun kuukauden linna-reissulla. en minä ainakaan raiskattuna uskaltas liikkuu ikinä missään ilman jotain tappavaa asetta, jos tietäsin että raiskaaja on vapaana.
Anna Sairanen (Savonlinna, 28.1.2007 20:58)

Perintövero pois / #17

Eikö ole jo tarpeeksi rankkaa se, että on menettänyt jonkun läheisen ihmisen? Sitten täytyy selvitellä pois menneen varat ja velat ja sitten joudut itse vielä maksamaan kaiken huipuksi järkyttäviä summia? Kohtuus kaikessa..!
Anna Sairanen (Savonlinna, 28.1.2007 20:51)

Raiskauksille kovempi tuomio! / #11

Kyllähän näistäkin saa liian vähän rangaistusta, mutta mistä ei nykyään saisi (liian) vähäsen rangaistusta(?). Toinen on nämä murhat/tapot.. Väärin että nekin saa muutettua tapoksi niin helposti ja ei niistä murhista/tapoista saa paljon mitään..
Suoraan sanottuna Suomessa on rangaistuksen antaminen säälittävää..
Antti - (-, 28.1.2007 19:37)

Pelastakaa Fazerin lakupoika / #63

Äkkiä Kalle-mätitahnatuubit veks kaupasta, koska siinähän on valkoinen poika, selvä stereotyyppinen kuva ruåtsalaisesta! Eli mikä logiikka olisi, jos lakupoika olisi valkoinen? Miksei kukaan valita, että appelsiini-Tripin kyljessä on oranssi maskotti? Ei lakupojassa ole mitään rasistista. Se on koristanut lakukäärettä iät ajat, kyllä täällä maahanmuuttajia on ollut jo kymmeniä vuosia, eikä ketään ole häirinnyt.
Samuli S. (Turku, 28.1.2007 19:29)

Susan Kuronen - lopeta se avautuminen / #5

Voi vittu Susan, sä haiset. Hyi helvetti, että tollasia saastoja saa kulkea vapaana. Etkö sä saatananan palikka ymmärrä pitää päätäs ummessa. Tollasista pitäs antaa etsintäkuulutus muuallakin...
Jukka Pullinen (Riihimäki, 28.1.2007 16:12)

Pelastakaa Fazerin lakupoika / #62

Jos Lakupekan kuva on muka rasistinen,niin ajatellaanpa vaikka kallen mätitahnaa. Siinä on valkoihoisen pojan kuva.Ihme että kukaan ei ole haastanut oikeuteen valkoihoisten syrjinnästä/rasismista.
Kyllä pitää nyt aikuisten ihmisten tajuta että Lakupekka on musta siksi,koska lakritsikin on mustaa.
On niitä maailmassa isompiaki murheita kuin 1cm x 1cm kokoinen laksitsista tehdyn pojan kuva karkki paperissa.
Voi Herran jestas
Tuomas Marjala (Sinettä, 28.1.2007 16:03)

SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA / #60

Ei tässä muuta kun alkaa pikku-hiljaa vituttaa toi asenne kaiken harventamiseen.
Kyllä se on ikävää että tapahtuu noita yhteenottoja susien kanssa, mutta MIKÄ OIKEUS MEILLÄ IHMISILLÄ ON PÄÄTTÄÄ KUINKA PALJON ELUKOITA MAAILMASSA ON!!!
Ketkä tätä maailmaa asuttivat ennen suurta ja mahtavaa ihmistä? Meidän pitää sopeutua, ei eläinten!!!
Kaj Ivanow (Vantaa, 28.1.2007 16:02)

Ilotulitteet kiellettävä yksityishenkilöiltä / #35

Tyhmin Idea mitä on kuultu...

Itse olen 15 vuotta ja käytän aikani uutena vuotena ilotulitteiden räjäyytelemiseen, samoin kuin monet muut. Uskon että jo ilotulitteet kiellettäisiin, yhä useammat nuoret käyttäisivät aikansa uutenavuotena Alkoholin kittaamiseen. Mitä hän tästä seuraisi? Todennäkösesti PALJON enemmänb vahinkoa. Olen samaa mieltä muutaman alussa kriittisemmin kommentoineiden kanssa enkä missään tapauksesa edes harkitsisi allekirjoittamista.
Sami Ihalainen (Pori, 28.1.2007 15:51)

Kannabis lailliseksi / #60

Miten joku voi liittää kannabiksen käyttäjät johonkin pedofiliaaan???
Aika sairas täytyypi olla sen joka tuosta kirjoitti.

Onhan se jo nähty,et opettajat,papit,lastenkodinvetäjät yms semmoset sekaantuvat lapsiin.Mietippä sitä.
Mirella Tirkkonen (Sipoo, 28.1.2007 15:40)

Väkivallattomat lastenohjelmat takaisin! / #2

Joo ja mä haluun laulu puun takasin, haluan antaa lapselleni yhtä hyviä muistoja kuin itselläni on, en mustelmia leikin takia joka kuvaa nyky päivän lasten ohjelmaa esim. pokemon :)
Elina Muikku (Vantaa, 28.1.2007 15:13)

Adressi homoseksuaalien verenluovutuskieltoa vastaan. / #6

Ei juma kun lukkee nuita kommentteja.Mieluummin otan homojen verta kuin teidän kaltaisten juppien!
krista kauppinen (kajaani, 28.1.2007 14:49)

Kuvake.netin sulkeminen / #10

KRhm.... eikös tämä ns. vapaan seksin ikäraja ole 16 vuotta? nytkö meiltä vielä hieman alle 18 vuotiailta ollaan vetämässä sekin oikeus pois? et ei saada ollakaan niin vapaita seksuaalisesti kuin mitä se laki antaa ymmärtää. kyllä ymmärrän et on sairasta kun joku alle 16-vuotias tyrkyttää itseensä esille,mutta sanonpa vain,että enemmänkin tässä on kyse siitä,että halutaan kasvattaa omaa itsetuntoa muiden kehuilla, eikä siitä,että "kaikki muutkin tekee niin". on adressin laatija itse tainut olla muiden johdateltavissa nuorempana,kun antaa ymmärtää että meillä alaikäisillä ei ole omia aivoja päässä. itselläni on kuvakkeessa oma profiili,olen saanut sen avulla tähän mennessä yhden elämäni pidimmistä seurustelusuhteista. Ja monta ystävää olen myös löytänyt sieltä. aivan samanlainen paikka se on kuin ii2.org/IRC-galleria, siellä hankitaan ysätviä aj siellä kommentoidaan kuvia. en ymmärrä miksi sieltä pitäisi poistaa kaikki alaikäiset,sen sijaan ehdottaisin sinne yläikärajaa,koska minusta se että limaiset vanhat äijät ja muijat, (30 ikävuodesta eteenpäin) kommentoivat monta vuotta nuorempien kuvia,on paljon PALJON sairaampaa,kuin se,että joku 13 vuotias haluaa esiintyä kameran edessä. samoiten ihmettelen sitä,että mikäköhän ihme adressin laatijaa vaivaa, kun pitää ottaa ilo pois niin hirmu monelta nuorelta,monelta tuhannelta. Siinäpä se.
Miia Kukkohovi (Liperi, 28.1.2007 14:31)

Raiskauksille kovempi tuomio! / #10

tiedän erään joka raiskattiin viime kesänä.Hän oli 17 vuotias silloin ja hänen elämänsä on ihan paskana nyt.Hän ei jaksa käydä koulua,hän on nähnyt siitä asti joka yö painajaisia,hänellä on vakavia uni ongelmia ja unirytmi on vähän väliä ihan sekaisin.Hän haluaisi vain kuolla,eikä näe elämällä enää mitään järkeä.Se mihin hän tähtäsi elämässä on hämärtynyt.Hän ei enää tiedä mitä tehdä elämällä ja miten jatkaa.Hän ällöää itseänsä,erityisesti alasti.Vaikka rauskauksesta on miltei vuosi hänellä on vieläkin likainen olo.Häntä ällöttää ajatuskaan seksistä...oli se millaista tahansa ja tuskin kykenee koskaan normaaliin seksiin.Hän kärsii vakavasti elämän tilanteesta johon on ajautunut.Hän ei enää jaksa tehdä mitään,kuvailee kaikkien voimien menneen.Hän haluaisi olla vain ja koko ajan humalassa ja varmaan olisikin jos siihen olisi varraa.Jos miehelle ei anna,kun se sitä kinuaa,mies ottaa sitten väkisin.
krista kauppinen (kajaani, 28.1.2007 14:28)

Kuvake.netin sulkeminen / #9

No olen kyllä kanssasi samaa mieltä....
Siis se on ihan älytöntä että huomiota haetaan mitä paljastavimmilla kuvilla.
Myönnän että tein tunnuksen sinne, mutta myönnän myös sen että en todellakaan tiennyt että sivusto olisi ihan sen kaltainen. Ajattelin että olisi kiva ajankuluksi heittää vähän huulta siellä tai ihan jutellakkin jonkun kanssa ihan oikeasti... Mutta ei...siellä puhuu liha eikä muu.
Ja se että mitä kuvia siellä aina välillä vilahtaa ohitse...Uskoisin että ylläpito voisi pitää huolen että kuinka pornoja kuvia siellä on, aika heikolta vaan näyttää

Mutta...toivon että tämä sinun asiasi menee toivottuun pisteesen!

Kaj 24-vuotta---
Kaj Ivanow (Vantaa, 28.1.2007 14:19)

Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi. / #59

Hukka,

minä en ole mitään hälyä nostanut. Ystävälläni on tässä samassa talossa kennel ja kyseessä oli hänen koiransa. Se miksi asiaa käsiteltiin lehdissä, radiossa ja tv-uutisissa oli ystäväni päätös kun paikalliset suurpetoyhdysmiehet ja asukkaat olivat sitä mieltä, että tapaus oli tosi röyhkeä ja se kannattaa ehdottomasti saattaa kansalaisten tietoon jos toimittajat ottavat yhteyttä.
Koiramme-lehteen taas juttu tuli ihan niin, että herra toimittaja soitti ja kysyi, että saako tulla tekemään jutun kun hän on jo pitkään tutkinut noita susi-juttuja.

Niin, että väärää puuta haukut, kuten jo olisi herran pitänyt nimestäkin tietää.

Niin ja kuka sinä olet sanomaan saako asiasta nostaa hälyn vai ei. Eiköhän se ole ihan meidän asiamme toimia niinkuin haluamme. Eipä ole aiempaa vastaavaa kokemusta ollut, joten pelon ja surun keskellä tiedotusvälineet ovat se pienin paha. Hyvähän se on, että ihmisille valistetaan siitä mikä on todellisuutta.
Se on vain fantasiaa tänä päivänä uskotella, että sudet eivät tee kellekään pahaa ja ei niitä tarvitse pelätä.
Kuten meidänkin tapauksessa, ei aiemmin olla susia pelätty (koirakokeet, treenit metsässä jne.) eikä tätätkään tapausta olisi voinut kuvitella käyvän, ei näin aukealla paikalla eikä keskellä päivää.

Mitä lapsiin tulee, niin tottahan se oli, että pentu oli 9-vuotiaan pojan koira.
Miksi siitä olisi pitänyt valehdella?
Poika ei puhukaan muusta kuin susista, joten joulukuinen tapaus on häneen jättänyt ehkä jopa elinikäiset arvet.
Kuka määrää ihmisten tunteista? Kuka sanoo, että et saa pelätä tai että on tyhmää pelätä?
Eiköhän tuo ole sellainen asia, josta ei todellakaan saa kiistellä eikä kellään ole oikeutta haukkua tyhmäksi sellaisia ihmisiä, jotka pelkäävät esim. susia.
Pelkoon yleensä liittyy joku tapahtuma tai syy, joten eiköhän anneta näiden tunnepuolen juttujen olla kun se on vähän sama kuin makuasiat, joista ei sovi kiistellä.

Ei tämäkään ns. susipelko lähde keltään ihmiseltä pois ihan vaan sillä, että Ronja Ryövärintytär, jolla ei ole edes pokkaa kirjoittaa omalla nimellään, alentavilla kommenteillaan arvostelee sitä, mitä ihmiset saavat tuntea ja mitä eivät. Jos ei itse pelkää susia niin fine, eipä sitäkään kukaan arvostele.

Tämä adressi on pelkkä provo ja minua huvittaa se, että tässä maassa edelleen on henkilöitä, jotka alentuvat tuomitsemaan ihmisiä sen perusteella mitä heille on käynyt. Täällä nimimerkin takaa heitellään kaikenlaista kommenttia ja adressissakin näyttää olevan sellaisia nimiä, joita varmaan oikeasti ei edes ole olemassa... lokki lokki.... kyllä huvittaa.
Jos ihminen ei pysty rehellisesti, omaa henkilöllisyyttä käyttäen seisomaan kommenttiensa takana niin sitten mielestäni olkoon kommentoimatta!

Jos niitä tappouhkauksia satelee, niin kannataisi ehkä miettiä omaa käyttäytymistään ja sitä mitä kaikkea suustaan ulos laskee.
Yleensä metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Niin, että jos nyt te susiensuojelijat voisitte vaikka lopultakin yrittää nähdä asioita muidenkin silmin kuin vain omillanne. Pelko on tunnetila, josta joko ajastaan paranee tai sitten ei.
Minna Karvinen (Lemi, 28.1.2007 14:07)

Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi. / #58

Minna kirjoitti:
"Nyt meillä on taas hyvä mieli! On se kumma, että pitää tahallaan repiä toisten
haavoja auki ja tuottaa mielipahaa. Sinä et käsittääkseni ollut täällä kun se tapahtui, joten voitko ystävällisesti olla asiasta hiljaa, pyydän kauniisti."

En pahalla, ihmettelen vain miksi olet tehnyt niin ison hälyn jutusta.. Kaikilla meillä on traumaattisia kokemuksia, ja surullistahan se aina on kun perheenjäsen menetetään, mutta kaikki koiranpennut eivät selviä hengissä pentuvaiheesta.. Itse en pitäisi 4kk vanhaa pentua irti pihapiirissäni, niiltä kun sitä seikkailunhalua löytyy, eivätkä vielä vaarojenkaan päälle ymmärrä. Kauppareissulla käydessäni päätin vilkaista uusinta Koiramme lehteä, ja ihmetys heräsi uudemman kerran kun huomasin siinäkin sinun kuvasi ja artikkelisi.. Tuleehan kenneli tietenkin tällä tavalla julkisuuteen. Kotisivuistasi päätellen näytätte metsästystäkin harrastavan, ei kovinkaan suuri yllätys..

Ja minäkö se olinkin joka haavojasi auki kaiveli? Sinähän tästä jutusta kaikkialla kirjoitat. Tämänkin keskustelun aloitit kysymällä:

Minna kirjoitti:
"Onko sinulta tai sinun tuttaviltasi susi koskaan vienyt lemmikkiä nenän edestä?
Meiltä on ja ei siinä tilanteessa voi hirveästi ruveta ajattelemaan, että no, se oli vain nuori reviiriiään ja laumaansa etsivä susi, jolla sattui olemaan nälkä!"
Hukka Harmaaturkki (Varsinais-suomi, 28.1.2007 13:18)

Israelilaiset tuotteet boikottiin / #3

Nyt tuskin puhutaan juutalaisten keksimien asioiden boikotoimisesta vaan Israelissa valmistettujen esineiden boikotoimisesta
Sasa Korhonen (Helsinki, 28.1.2007 13:04)

Ilotulitteet kiellettävä yksityishenkilöiltä / #34

"Itse olen vasta 14 vuotta, mutta osaan ainakin ampua raketteja niin kuin "kiltit pojat", en muita satuttaen. Mielestäni rakettien ampuminen on sellainen perinne uutenavuotena, ettei sitä voisi jättää väliin,"

Perinteestä ei juuri kannata puhua. Perinne se voi olla neljätoistavuotiaan mielestä, mutta me vähän enemmän maailmaa nähneet tiedämme vallan hyvin, ettei tämmöistä yleistä raiskintää ole niin pitkään ollut, että sitä perinteeksi voisi sanoa.

Muutenkaan perinteeseen vetoaminen ei ole mikään peruste tyhmälle toiminnallle. Sellu- ja paperitehtaiden jätevesien päästöllä vesistöihin oli paljon pitemmät perinteet, silti siitä tehtiin loppu, kun viimein tajuttiin kuinka järjetöntä toimintaa semmoinen menettely oli.

Mummottelukin on ihan turhaa. Varmasti adressin allekirjoittajissa on hyvin nuoriakin ihmisiä. Sellaisia, jotka kykenevät ajattelemaan omilla aivoillaan.
Mikko Hakonen (Jämsänkoski, 28.1.2007 10:56)

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
Viime aikojen suosituimmat adressit
18.12.07 Oulun tulee luopua Kallioparkis
04.09.08 Nykyaikainen palloiluhalli vaas
25.08.08 Ei terveydenhuollon ammattilais
26.08.08 Alkoholi lailliseksi 16v
03.09.08 Niksi- Ismo Desperadosin tilall
29.07.08 Adressi Messukylän lukion säily
04.09.08 Liinalammin koulun puolesta
01.06.06 Kannabis lailliseksi
20.08.08 Ei koulua lauantaiksi.
02.09.08 Nastolan kunnan maakauppa
12.06.06 Mopot 60km/h
26.08.08 Asumisen hinta alas (Konkreetti
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
27.08.08 Korjatkaa Muurlantie
18.06.08 Kivinokka uudelleen kansanpuist
22.08.08 Pelastakaa Kino Tapiola
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
20.08.08 Vastusta Lempäälän Lepokallion
31.08.08 Lisää radiosoittoa kotimaiselle
28.08.08 Porvoon Teatterin Puolesta!
23.08.08 Uutta kallista mopokortti uudis
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
22.07.08 Ari Koivunen ikärajattomalle ke
03.09.08 Huispaus kautta aikojen ja Ihme
31.08.08 Tenacious D Suomeen!
Uusimmat adressit | Suosituimmat
06.09. Tölkkimehut pois kaupoista tai sa
04.09. Huumepoliisille lisää valtuuksia
04.09. Lähiruuan lisäys
04.09. Liinalammin koulun puolesta
04.09. Nykyaikainen palloiluhalli vaasaa
04.09. Kuolaimettomat (bitless bridle) s
04.09. Elämänkatsomustietoa, taideaineit
04.09. Paremmat liikenneyhteydet Siuntio
04.09. Siuntion nuorille lisää toimintaa
04.09. Ei enää Paavo Väyrystä seuraavaan
04.09. Uusi urheiluhalli Siuntioon
03.09. Heinolan terveyskeskuksen ilta- j
03.09. Niksi- Ismo Desperadosin tilalle.
03.09. Huispaus kautta aikojen ja Ihmeot
03.09. Häätäkää Johanna Tukiainen suomes
02.09. Jätehuolto kuntoon
02.09. Kuonokoppapakko pitbull-terrierei
02.09. Nastolan kunnan maakauppa
01.09. EI Ruusulankadun päihdeasuntolall
31.08. Lisää radiosoittoa kotimaiselle i
31.08. Tenacious D Suomeen!
31.08. Oikeus ja lastensuojelutoiminnan
31.08. Hovihallin pysäkki takaisin
31.08. Formulat Suomeen!
31.08. Dr. Pepper 1,5l pullot, ja cherry
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
07.09. Poliisit kiellettävä lailla!
07.09. Avenged Sevenfold suomeen.
06.09. Inuyasha -anime suomeen!
06.09. Kaupat auki sunnuntaisin ympäri vu
06.09. Kielletään ihmiset!
06.09. Sanokaa kyllä NATO:lle suomalaiset
06.09. Rasismi pois suomesta!
06.09. Alkoholi lailliseksi 16v
06.09. Pentti Matikainen pois HIFK:n orga
06.09. Oikeus ja lastensuojelutoiminnan m
06.09. Pakkokaste ateistien lapsille!
06.09. Miina Akkijyrkän työlle ja taiteel
06.09. Elämänkatsomustietoa, taideaineita
06.09. Tölkkimehut pois kaupoista tai sam
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
30.08. Sikojen vienti Venäjälle teuraste
14.08. Huhuhh
11.08. Ii 2
31.07. Rantatunneli
30.07. Kovamuoviset CD-levykotelot pois
25.07. Höpö höpö!
21.07. Slaikkareiden Sauli ja Niko takai
20.07. Animekauppa Mikkeliin!
18.07. Mopot 60km/h
14.07. Mikä ihmisiä kiinnostaa mangassa