Mainos: Parhaat lehtitarjoukset / Tieteen kuvalehti - 2 lehteä + satelliittisääasema (4,90 €)

Keskustelu / Uusimmat viestit


Suvi-Anne Siimes - lopeta jo se avautuminen / #2

Hei Timo,
mietin pitkään tuota Siimes-adressin allekirjoittamista, sillä hän toi sentään monille vasureille toivoa, että uudet tuulet puhaltaisivat puolueesta byrokratian pölyt ja maskuliinisen pönöttämisen. Iloitsimme siitä. Mutta uudet tuulet toivat kuitenkin tuuliviirin, joka tuntui osoittavan sinne, mistä löytyy eniten hyötyä. Sitten alkoi puhe siitä, ettei "minkäänsortin vasemmistolaista oltukaan". Uskoin vielä tuolloinkin, että kyse oli burnoutista, väsymyksestä seisoa yksin niin montaa jäykkäniskaista miestä vastaan, joilla oli oma tapansa tehdä politiikkaa ja naiset siinä vieras voimavara. Nyt proleperheen kasvattina tuntuu ikävältä, kun köyhältä viedään viimeinenkin toivo muutoksesta. Mistä se nyt löytyy, Suvi-Anne, ketä kehoitat työttömiä, alipalkattuja, syrjäytyneitä äänestämään? Mitä tarjoat uudeksi puolueeksi, kun haluat vaalien alla kyseenalaistaa koko Vasemmistoliiton oikeutuksen olemassaoloon?
Tuula Nyström (Helsinki, 20.2.2007 23:04)

Ei valtion maksamia moskeijoita Suomeen ! / #3

Sinun työsi? Kuka maksaa sinulle tästä työstä?

Kuka saarnaa moskeijassa? Mistä hän saa ideologisen tukensa? Moskeijat kaikkialla Euroopassa ovat länsimaille vihamielisen ideologian ja terrorismin levityspaikkoja vihasaarnaamiseen erikoistuneine imaameineen. Minulle moskeija edustaa samanlaista pahuuden ideologiaa kuin natsismi aikoinaan. En sallisi natsien valtakunnansalia Helsinkiin, enkä tule sallimaan valtion rahoittaman moskeijankaan rakentamista. Islamin vastainen mielipide on Suomessa vahva, eikä sitä valtion huutaminen apuun ainakaan lievennä.

Minusta on hyvin mielenkiintoista se, että juutalaiset ovat kyenneet rakentamaan synagoogansa omatoimisesti, omilla varoillaan. Oletan muslimien olevan älykkyydeltään juutalaisten tasoisia ja kykenevän samaan, tarvitsematta valtiota apuun.
Embo Laattori (Kuu, 20.2.2007 23:01)

Helsinkiin moskeija / #17

Jos muslimit haluavat moskeijan, muslimit hankkivat rahoituksen itse. Juutalaiset ovat tähän kyenneet, joten luulisi muslimienkin kykenevän samaan. Jos eivät kykene, se on heidän murheensa.

Missään tapauksessa Suomen valtion ei tule uhrata senttiäkään moskeijan rakentamiseen. Suomessa on valtionkirkko, jolla on oikeus kerätä veroja. Islam ei kuulu valtionkirkkoon.

Lisäksi kaikkialla moskeijoissa ympäri maailmaa on vihapuhetta saarnaavia imaameja, jotka kiihottavat kuulijoita omaksumaan länsimaisten arvojen vastaisia arvoja. Tällainen ei käy. Moskeijat muodostavat turvallisuusriskin, ja se on tärkein syy, miksi Helsinkiin ei tule rakentaa yhtään moskeijaa.

Embo Laattori (Kuu, 20.2.2007 22:57)

Suomen euroviisu karsinnan äänet uudelleen laskettaviksi / #34

Johan on kummaa kun pitää haukkua "teinipissikseiksi" Lovexin- musiikista pitäviä. o_O
Fatima Halabiah (Helsinki, 20.2.2007 22:45)

Vetoomus Tuhkimotarinan puolesta / #2

Mutta asialla ei taida olla enää väliä.
Katri Keränen (Kestilä, 20.2.2007 22:39)

Vetoomus Tuhkimotarinan puolesta / #1

Luin juuri tänään subin sivuilta, että kaikki jaksot Tuhkimotarinasta on hankittu, ja näytetään. Sarjaan tulee tauko joskus 25.5 ja se jatkuu taas syksyllä...
Katri Keränen (Kestilä, 20.2.2007 22:39)

Eläinkokeet helvettiin / #8

Niina Hannula:
Olisitko samaa mieltä, jos itse sairastuisit tai jos läheisesi sairastuisi johonkin vakavaan sairauteen ja tietäisit, että loppu tulisi pian? Hätääntyisitkö? Ajattelisitko sen olevan ihan ok? Vai haluaisitko kenties saada kaiken mahdollisen hoidon ja jäädä henkiin? Haluatko rinnastaa rotan hengen äitisi henkeen?

Ah, tunteisiin vetoaminen.
Inka Niemi (Pornainen, 20.2.2007 22:22)

Susan Kuronen - lopeta se avautuminen / #117

Olen varmaan yksi niistä "painostajista", jotka kehottivat tekstiviestillä Susania vaikenemaan. "Lopeta jo". En kuulu keskustan sisäpiiriin, enkä edes kannata keskustaa. Tuli vaan mitta täyteen katsoa tuollaista pelleilyä. Olisitpa Susan saanut leikkiä lapsena tarpeeksi prinsessaleikkejä, niin ei tarvitsisi julkisuudessa keski-ikäisenä oireilla. Suhteellisuuden taju olisi hyvä olla olemassa. Tuskin kukaan tekemisistäsi on oikeasti kiinnostunut, mutta kyllä tuo temppuilu hämmästyttää suomalaisia. Katoa pian julkisuudesta ja pysy poissa.
Pekka Töpöhäntä (Helsinki, 20.2.2007 21:59)

Rasismi pois! / #12

Anteeksi, mutta nauroin katketakseni kun luin tämän otsikon. Adressin allerkirjoittaminen on tässä tapauksessa täysin hyödytöntä, ei rasismia saa adressilla pois. Ja mihinkäs tämä lähetetään/laitetaan esille? Vaikka kuinka hyvän asian puolella yrittäisi olla, niin kannattaa miettiä asiaa vähän eteenpäin.
Inka Niemi (Pornainen, 20.2.2007 21:43)

Feministinen aloite / #16

Matti Meikälainen, argumentaatiosi alkaa jo ontumaan. Olisiko sinun syytä jo luovuttaa ja hyväksyä fakta jonka kaikki järkevät ihmiset jo tietävät? Maapallo on pyöreä, maito on valkoista ja naisen euro 0,77e.
raija tuulas (helsinki, 20.2.2007 21:21)

Kielletään Sudoku Suomesta! / #6

viedään samalla ristisanatehtävät, ruisleipä ja kaatopaikat joo ne pitäs kieltää lailla
j-lauta poista tällänen BOIKOTTIADRESSI, SIINÄ EI OO JÄRKEÄ laittaa ärsyttää vaan
Anna Lustig (Kerava, 20.2.2007 21:18)

7 Päivää lehti boikottiin / #2

kunnianloukkauksia ja just kiellosta huolimatta julkasee onks järkeä vaikka naurattaa välillä..
Anna Lustig (Kerava, 20.2.2007 21:11)

Rasismi pois! / #11

vihaan YLI kaiken kansallissosialismia, rasismia sun muuta syrjintää, tää ei tästä kuitenkaan muutu ellei tässä oo lisäystä että rasismin harjoittajat sais jotain sakkoja tj, kunnianloukkauksesta! sit kirjotan alle
Anna Lustig (Kerava, 20.2.2007 21:09)

www.adressit.comin lopettamisen puolesta / #5

lopettaminen turhaa mutta niinku missä tahansa chateissä ja keskustelupalstoilla, täälläkin vois olla joku tarkkailemassa mitä tehdään, rajoitettas noita turhia adresseja! suomalaiset valittaa paljon ja nyt ne luulee et saa muka oikeesti aikaan... toisaalta tää on hyvä "keskustelupalstanakin" ihmisten arvomaailma ei siitä järky. eipä tätä oteta kyllä enää todella tosissaan kun vaaditaan paahtoleipäpusseistaki kannat pois damn it sekin on ruokaa
Anna Lustig (Kerava, 20.2.2007 21:06)

Helsinkiin moskeija / #16

Muslimit voisivat kerrankin yrittää saada ITSE aikaan jotakin. Eikö se riitä, että suomalaiset veronmaksajat tarjoavat teille ilmaisen täysihoidon ilman mitään vastavelvoitteita ja sietävät sen lisäksi tekemiänne raiskauksia, varkauksia, ryöstöjä ym. rikoksia ?
Mika Lehtonen (Espoo, 20.2.2007 20:18)

Susan Kuronen - lopeta se avautuminen / #116

Onkohan Susannalla edes Teosto maksut maksettu Matille tosta kansikuvasta?Minä vaatisin mattina törkysuuret korvaukset kuvan käyttämisestä.Tarviihan muissakin julkaistuista kuvista olla julkaisuoikeus siihen.
elikkä.
(Vakuutan, että olen lähettämäni kuvan tekijänoikeuksien haltija (olen itse ottanut valokuvan tai kuvan ottanut henkilö on luovuttanut kuvan tekijänoikeudet/käyttöoikeudet minulle))
niin,kuin yleensä kun julkaistaan kuva.
Viti Pää (pk-seutu, 20.2.2007 19:51)

Porotalouden aiheuttamat vahingot yksityistä ihmistä kohtaan tulee saada loppumaan! / #89

Vähin, mitä nyt poro-ongelmarintamalla tulisi tehdä, olisi porokanntojen suhteuttaminen saatavaan luonnonravintoon ja porolukukiintiöihin. Laskennat pitää suorittaa puolueton instanssi tukeutuen esim. rajavartiolaitoksen tekniikkaan ja osaamiseen. Uolevi Valli. Kittilä/ Kallo.
uolevi valli (kittilä, 20.2.2007 19:36)

Adressi turhien adressien poistamiseksi / #3

eikö tää oon just turha adressi? :D
mari isomäki (tampere, 20.2.2007 19:36)

Kantapalat pois paahtoleipäpusseista / #17

mihin kantapalat sitten menevät, jos ei pussiin?
mari isomäki (tampere, 20.2.2007 19:33)

Perintövero pois / #24

Perintöverosta voi kieltäytyä siirtämällä saamansa perinnön suoraan omille perillisilleen tai valtiolle.

Käytännössä perintöveroa voisi ehkä uudistaa niin, että sen tuotto valtiolle ei muuttuisi siten, että asteikko olisi vaikka neliportainen:

0-50.000 euroa veroton
50.000-100.000 euroa, vero 30%
100.000 - 500.000 euroa, vero 60%
500.000 eteenpäin, vero 90%

Näin voisi periä verottomasti hyvän pesämunan, mutta ei olisi kiusausta jäädä kärkkymään perintöä ja laiminlyödä oma toimeentulo ja ammattitaidon hankkiminen.
Joni Talvinen (Helsinki, 20.2.2007 18:28)

Raiskauksille kovempi tuomio! / #18

Luin jostain kun mies joutui raiskauksesta vankilaan, niin muut vangit(murhasta tuomitut etc.) olivat tämän pään laittaneet kiehuvaan kattilaan
Elvis Santasalo (vantaa, 20.2.2007 18:23)

Raiskauksille kovempi tuomio! / #17

Noniin täällä on taas nämä peniksenpoistajafeministit liikkeellä. On toki totta että varsinkin väkivaltainen raiskaus voi olla hyvin traumaattinen kokemus, mutta kaikki raiskaukset eivät ole väkivaltaisia ja Suomessa voidaan tuomita erikseen pahoinpitelystä ja raiskauksesta.

Jos raiskauksesta tuomittaisiin jenkkityylisellä vähimmäisrangaistuspykälällä esimerkiksi kastraatio, niin perättömästä raiskauksesta ilmiannosta pitäisi sitten tehdä kohdunpoisto ja mahdollisten lasten huostaanotto. Eihän tuollaisessa olisi mitään järkeä.

Mitä edellämainittuihin pahoinpitelytuomioihin tulee, niin ne ovat Suomessa liian lieviä, etenkin jos uhrina on mies ja tekijänä nainen. Myös lapsensa pahoinpitelevä nainen saa vain murto-osan lapsensa pahoinpitelevän miehen tuomiosta. Tässä meillä on aito epäkohta mihin pitäisi puuttua.
Joni Talvinen (Helsinki, 20.2.2007 18:17)

Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi. / #71

Alkaa vi**taa nää ihmiset jotka valittaa susista. Alkakaa kattomaan mitä ihmiset tekee . Suksikaa v*ttuun
Elvis Santasalo (vantaa, 20.2.2007 18:16)

Susan Kuronen - lopeta se avautuminen / #115

Sitten FE Sillanpään ei ole kirjallisuuden Nobelia maahamme tullut. Mutta nyt, vuonna 2007 vuosikymmenten jälkeen viimein tulee. Onneksi olkoon rouva Kuronen!!! Äläkä myy niitä käännösoikeuksia liian halvalla. Älä pahastu Susanna, lienen vain kateellinen sinulle. Ja surkea parturikin!
Taavi Toriparkki (Joensuu, 20.2.2007 18:07)

Susan Kuronen - lopeta se avautuminen / #114

Sääli, että äänet menee Matille
Mies Kone (Tampere, 20.2.2007 17:59)

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa