Mainos: Parhaat lehtitarjoukset / 7 päivää - 12 numeroa + reppu (19,90 €)
Keskustelu / Uusimmat viestit
Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi. / #64
Mario,
etköhän nyt liioittele vähän.... ei kukaan tiellä kävelevälle sudelle mitään tappotuomiota hae. Tässä on ollut koko ajan kyse häirikkösusista, ei ns. normaaleista metsissä ja erämailla asuvista susista.
Edelleenkin, miksi siitä mitä toinen pelkää pitää niin kova haloo nostaa? Kuten jo aiemmin kirjoitin, kenelläkään EI ole oikeus loukata tai pitää tyhmänä ihmistä, joka pelkää jotakin. Pelko on tunnetila ja siihen ei auta sinun eikä edes koko valtiovallan sanomiset.
Tapaturmia sattuu Suomessa vuosittain paljon, joten turha niistä on vertauksena mitään heittää. Edelleenkin, sudet ovat kautta aikojen eläneet metsissä ja erämailla eikä niistä juurikaan ole ollut ihmisille eikä kotieläimille mitään haittaa. Nyt kun tilanne on karannut käsistä, huomaa, että susilla rohkeus on kasvanut, koska ilmaantuvat ihmisten asutusten lähelle ja jopa pihoille.
Annetaan ihmisten tuntea mitä kukakin tuntee, tämähän on vielä ajatuksille ja tuntemuksille vapaa maa, eikö.
Minna Karvinen (Lemi, 30.1.2007 16:14)

wwe takaisin suomen televisioon kanaville / #331
"Nonnii niin joko Kelpaa Martti P ku ei oma keksimä nimi kelpaa niin matkitaan sua ja laitetaa ihan kun niin kova martti P"
-Koska olen väittänyt nimeni olevan kova? Ei se mitään jos pidät nimeäni kovana, ihan sama.
"sukunimee en kyllä kerro äläkä valita joka asiasta Martti P taitaa tarkotaa martti paska. hehehehehahaha"
-Hahahhahhehhehehhahahheheh! Sä sanoit paska! Hehehahhahehahehahahaehehah!!! Mitän sun "S" tarkoittaa? Sukurutsaria? Hehehehhahah! Ja KYLLÄ! Valitan kaikesta! En voi elää jos en saa valittaa joka v*tun asiasta!
"Ainiin joo mä olin enne martti P Se Randy Orton"
-Eikös 1+1=2 ja eikös yö seuraa päivää?
"Ainiin olen katsonut WWE:tä 3Wuotta Ja olen 10Wuotta että haloo ajatelkaa"
-Joo ymmärrämme tuskasi sinä 10 kesäinen kolme vuotta WWE:tä seuranneena. Jos olisin vain kolme vuotta seurannut wwe:tä niin en menettäisi paljoakaan... Enkä nytkään tällä hetkellä menetä minuuttiakaan entisestä tahdista, päinvastoin, saan nykyään n.45 minuuttia enemmän katseluaikaa joka jaksoon + PPV:t...
Martti P (H, 30.1.2007 16:10)

Erään EU maan turkisteollisuuden lopettaminen / #2
Julmaa..... Turkis kettu eli vielä kun ukko alko nylkeä sitä!!!!!!!!!!
Pystyin katsoa videota vain 20 sekunttia... huh!
Onneksi EU kieltää kiinasta yms tuodut kissa ja koira turkikset!!!
Turkisteollisuus on turhaa!!! Pitäs tuollakin miehellä (joka nylkee videossa kettua) olla vähän järkeä!! Tappaisi nyt sitten eka sen ketun eikä jättäisi kitumaan!!! Nuo ketut elävät vielä tuon nylkemisen jälkeen ja ne heitetään vain johonkin rotkoon tai kuoppaan kitumaan kuoliaaksi!!!!!
............................................................
teemu toppinen (kerava, 30.1.2007 16:03)

Rasististen tuotemerkkien nimet vaihtoon! / #2
Olet oikeassa ainakin Eskimo-puikkojen osalta... Sanomasi lisäksi nämä nk. "eskimot" kutsuvat itseään inuiteiksi, ei eskimoiksi. "Eskimo" on vain länsimaalaisten ihmisten heille antama halveksiva nimitys.
Laura Ristimäki (Jalasjärvi, 30.1.2007 16:03)
Coca-Cola Zero pois markkinoilta! / #5
Coca-cola: ####sti sokeria -> kaloreita
Zero: Ei sokeria -> Ei kaloriakaan desissä
Coca-Cola:Hyvä maku
Zero: Vähintään yhtä hyvä maku
Sami Ihalainen (Pori, 30.1.2007 16:01)
Zero: Ei sokeria -> Ei kaloriakaan desissä
Coca-Cola:Hyvä maku
Zero: Vähintään yhtä hyvä maku
Nuuskan myynti lailliseksi Suomessa! / #33
Koska tämä adressi lähetetään eduskuntaan?
Jukka Morkkis (Pori, 30.1.2007 16:00)
Graffiti taide lailliseksi / #4
Mitä te olette puhumaan oikeasta mussiikista ja housuista??!!!
Tollaset asiat ei kuulu teille, ja sitä paitsi vaikka perestella miksi Rap tai muu hiphop musiikki(jos nyt näitä tarkoititte) ei ole oikeaa musiikkia?
Omasta mielestäni Graffiti on kaunista ja Rap parasta.
Sami Ihalainen (Pori, 30.1.2007 15:57)
Tollaset asiat ei kuulu teille, ja sitä paitsi vaikka perestella miksi Rap tai muu hiphop musiikki(jos nyt näitä tarkoititte) ei ole oikeaa musiikkia?
Omasta mielestäni Graffiti on kaunista ja Rap parasta.
Nuuskan myynti lailliseksi Suomessa! / #32
Mielestäni savukkeet ovat nuuskaan verrattuna monia kertoja vaarallisempia.
Itseä ainakin säälittää passiivisiseen tupakointiin kuolevia. Itse en polta enkä käytä nuuskaa. Mutta nuuska haittaa vain itseään eikä tee vahinkoa esim. pikkulapsille jne muista passiivisesta tupakoinnista kärsiville. Nuuska suomeen ja savukkeet takasin kiinaan!
Jukka Morkkis (Pori, 30.1.2007 15:57)
Itseä ainakin säälittää passiivisiseen tupakointiin kuolevia. Itse en polta enkä käytä nuuskaa. Mutta nuuska haittaa vain itseään eikä tee vahinkoa esim. pikkulapsille jne muista passiivisesta tupakoinnista kärsiville. Nuuska suomeen ja savukkeet takasin kiinaan!
Susikannan ylläpito Suomessa / #45
Sudet eivät ole koskaan hyökänneet ihmisten kimppuun (ellei susi tunne oloaan uhatuksi.) Pikkulasten säikytteleminen susilla on naurettavaa hommaa.
Sudet ovat olleet täällä ensin. Keitä olette te, jotka viette toisilta kodin ja elinympäristön?
Ihminen jälleen kerran koettaa päteä ja alistaa luonnon jalkojensa juureen.
Pahalta tuntuu kun tiedän, miten viattomia luontokappaleita vain teurastetaan pelon nimessä. Eivät ne sudet mitään pahaa kellekään tee. Pitäisitte ne lemmikit ja karjat ym. turvassa. Ja silloinkin on vain luonnollista että susi toteuttaa alkukantaista vaistoaan syödessään kun on nälkä. Toki myötätuntoni on ihmisten menetysten puolella, mutta se ei tule koskaan oikeuttamaan mielettömään teurastukseen. Se ei ole mitään niinkään hienoa kuin itsepuolustus. Se ei ole selviytymistä. Se on mieletön järjen vastainen teko tappaa susia.
Ja kyllä, asun susialueella. En siltikään pelkää kulkea metsissä. Miksi pelkäisin? Jos näen suden, kävelen rauhallisesti pois. Sen verran minulla on kuitenkin kunnioitusta kanssaeläjiä kohtaan. Minulla ei ole syytä tappaa. Ei, vaikka susi söisi lemmikkini. Se on vain luonnollista että susi ruokkii itsensä, pentueensa tai laumansa.
Ihmiset eivät enää tarvitse turkiksia täällä päin maailmaa eikä kukaan suden lihaa syö tai tarvitse sitä selviytyäkseen hengissä. Jää vain kysymys miksi silti tappaa?
Onko teillä tosiaan jokin niin raskauttava (elämän ja kuoleman välinen) syy tappaa susi?
R. Leppänen (Joensuu, 30.1.2007 15:53)

Vaadi ehdokkailta julkista vaalivalaa! / #1
Mitä tuollainen vaalivala oikeastaan auttaa, jos äänestämme sellaista henkilöä eduskuntaan, joka ei kuitenkaan pidä lupauksiaan. Tuollainen vala ei ole sitova, jos ei ole siihen perustuvaa lakia.
Tomi Pyykkönen (Nurmijärvi, 30.1.2007 15:29)
KOULUPUKU / #9
Naurettava idea....
Miksei samantien kielletä nimien kättämistä koulussa koska niidenkin takia kiusataan?
Miksi ei kielletä uskonnosta puhumista koska sekin aiheuttaa pilkkaamista?
Miksei eri kokoisia lapsia laiteta eri kouluihin koska lyhyitä ja "lihavia" kiusataan myös?
Miksei kielletä vanhemmista puhumista koska siinä voi ilmetä eriarvoisuutta?
Aivan turha ja lisää kärsimystä kouluihin tuottava idea.
Itse en ikinä laittaisi koulupukua päälleni, ainakaan Suomessa...
Sami Ihalainen (Pori, 30.1.2007 15:28)

Israelin täytyy elää / #18
"Kiintoisaa on, että et näe mitään kritisoitavaa Hizbollahissa, et YK:ssa, et palestiinalaisarabeissa. Väitteitä ja olettamuksia sekä (ja varsinkin)Korhoselta että Niskaselta." Kritisoitavaa niistä minä juuri löydän (esim. hyökkäykset juutalais ja arabi väestöä kohtaan) mutta nyt saanen huomauttaa mitä sinä löydät kritisoitavaa Israelista? tähän mennessä et ole sanonut sanaakaan Israelia vastaa ihan kuin se olisi se absoluuttinen hyvä ja oikea tässä tapauksessa.
Ja vieläkin, Väitätkö tosissasi että Islamin uskoiset haluavat valloittaa koko maailman?!? Tuossa ei ole mitään järkeä. Nyt luulen että olet tulkinnut hiukan liian kirjaimellisesti Islamin oppeja tai että nuo ovat oikeita oppeja mutta luulen että vain pieni osa muslimeista kannattaa näitä oppeja. Raamatussakin lukee paljon asioita joita nykypäivänä ei tule kuuloonkaan tulkita kirjaimellisesti. Ja mielestäni on luonnollista että monet muslimit taistelevat ympäri maailman saadakseen sinne itsenäisen valtion ja sitä samaa Israelkin on tehnyt 60 vuotta sitten enemmän tai vähemmän, mutta tässä tapaukseessa Israel onnistui saamaan nykyiset alueensa hallintaan.
Kuitenkin melkeimpä ainoa asia minkä takia en voi kannattaa Israelin valtiota on se että Israel toi sodan Palestiinaan. Juutalaisten tulo palestiinaan aiheutti arabien hyökkäykset juutalaisia vastaan luonnollisesti.
Sasa Korhonen (Helsinki, 30.1.2007 15:26)

Juventus takaisin Serie A:han! / #3
iha hyvä vaan et tippuivat. nyt voidaan ainaki todistaa sekin fakta että mikä on kovin jengi euroopassa. nousee serieB:stä A:han ja ehkäpä europelit odottavat jo kaudella 2009/2010.
joni malka (turku, 30.1.2007 15:24)
Sanokaa ei tienkäyttömaksuille / #2
On siitä ollut puhettakin että suomalaiset maksaisivat ajamistaan kilometreistä, ei pelkästään venäläiset rekat.
Iiro Greijer (Nastola, 30.1.2007 14:00)
Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi. / #63
Aikamoista susikeskustelua.tämä asia jakaa ihmiset niin selvästi kahteen ryhmään joko olet tai et ole,puolesta tai vastaan. eräs sanomalehti julkaisi parisen viikkoa sitten hyvän tutkimustuloksen eläimistä: ihmiset pelkäävät vääriä asioita, sutta ja karhua. hirvi tappaa vuodessa keskimäärin 6 ihmistä, viime vuonna peräti 10. koira on viimeisen 8 vuoden aikana tappanut suomessa 10 ihmistä. lehmä 3, hevonen 1, sonni 1 ja pässikin 1. karhu o viimeksi tappanut suomessa vuonna 1998 ja siinä oli mukana paljon huonoa tuuria,huitaisu osui kaulavaltimoon. mutta susi on viimeksi tappanut yli sata vuotta sitten ihmisen,mutta niistä tiedoista ei ole takuuta. mutta pahin kaikista on homo sapiens henkirikosten ja rattijuoppojen uhreiksi joutui viime vuonna 203 ihmistä.
tänäänkin lehdissä on ollut kirjoituksia sonnin tappamasta miehestä, sonnia ei lopetettu kun siinä ei todettu mitään vikaa, susi saa tappotumion kun kävelee tiellä ja joku näkee sen..on se niin väärin.
mario sivula (kuru, 30.1.2007 13:28)
tänäänkin lehdissä on ollut kirjoituksia sonnin tappamasta miehestä, sonnia ei lopetettu kun siinä ei todettu mitään vikaa, susi saa tappotumion kun kävelee tiellä ja joku näkee sen..on se niin väärin.
Ei ainakaan kuudetta ydinvoimalaa Suomeen / #1
Olisi ollut demokratian mukaista järjestää kansanäänestys kyseisestä asiasta
Juha Adler (Järvenpää, 30.1.2007 12:43)
wwe takaisin suomen televisioon kanaville / #330
Ainiin joo mä olin enne martti P Se Randy Orton
Joeli S (Riihimäki, 30.1.2007 12:20)
wwe takaisin suomen televisioon kanaville / #329
Nonnii niin joko Kelpaa Martti P ku ei oma keksimä nimi kelpaa niin matkitaan sua ja laitetaa ihan kun niin kova martti P mut munhan nimi on joeli S sukunimee en kyllä kerro äläkä valita joka asiasta Martti P taitaa tarkotaa martti paska. hehehehehahaha
Joeli S (Riihimäki, 30.1.2007 12:18)
Katra ulos Euroviisuista / "Tietäjä" on plagiaatti! / #1
Käännäthän esittelytekstin vielä englanniksi? Olisi mukava kun nekin ymmärtäisivät tekstisi jotka eivät osaa suomea, esim. muualla Euroopassa.
Paula Ahonen (Pirkkala, 30.1.2007 10:17)
SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA / #63
Muualta poimittua (suora lainaus)
DOKUMENTOITUJA SUSIEN HYÖKKÄYKSIÄ VIIME VUOSILTA
- Intian Utter Pradeshin osavaltiossa sudet tappoivat 21 ja rampauttivat 15 lasta kolmen kuukauden aikana vuonna 1996
- Kaivosmies Fred Desjartais selvisi hengissä suden hyökkäyksestä Kanadan Saskatchewanissa vuonna 2004
- Sudet tappoivat opiskeja Kenton Joel Carneglen Kanadan Saskatchewanin Point North Landingissa vuonna 2005
- Kuusi ihmistä loukkaantui yksinäisen suden hyökkäyksissä Superior-järven rannalla Kanadassa vuonna 2006
Marko Lind (Imatra, 30.1.2007 10:00)

Israelin täytyy elää / #17
"Anteeksi, että sekoitin Jouni Suonsivun addressin kirjoittajaan. Väitätkö vakavasti, että muslimeilla on pyrkimys maailman valloitukseen? Miten ohjusten ja aseiden salakuljetus Palestiinan osalta eroaa Israelin "laillisista" asekaupoista? Yhtä tappavia ne ovat riippumatta myyjästä. Terrorismi on häilyvä käsite, ja näen myös Israelin armeijan harjoittavan sitä. Erityisen törkeää oli isku YK:n rauhanturvaajia vastaan, joissa kuoli mm. Suomalainen rauhanturvaaja.
ps. Kuten Sasa Korhonen sanoi,palestinalaisilla on sama oikeus maahansa kuin suomalaisilla Suomeen. Ei muilla ulkopuolisilla tahoilla ole oikeutta julistaa toisen maan alueita muille kuuluviksi."
Väitän kyllä ja kehotan sinua tutustumaan islamin perusteisiin ymmärtääksesi tämän. Muslimien osuus väestöstä lisääntyy nopeasti melkein kaikissa EU:n jäsenvaltioissa, joten jo siksikin jokaisen on hyvä tietää, mitä islam sisältää. Poliittiseen islamiin eli islamismiin erityisesti on syytä tutustua.
Ellet ole seurannut, kerron sinulle, että Thaimaan etelässä muslimit pyrkivät luomaan oman valtionsa, ja samoin Filippiineillä, jossa muslimit ovat vähemmistö, he haluavat itsenäisen islamilaisen valtion Mindanaon saarelle. Nuo Aasian valtiot eivät ole poikkeuksia. Sudanissa valtaa pitävät arabimuslimit ovat vähemmistö, mustat (kristittyjä ja animisteja, lukuisia kansoja ja kieliä)
ovat kansanmurhan kohteena, ja niin varsinkin Darfurissa. Turkki hävitti varsin tehokkaasti kansanmurhalla noin 90 vuotta sitten armenialaiset, kreikkalaiset ja assyrialaiset vähemmistönsä. Islam ei ole niinkään kinnostunut ihmisistä kuin maa-alueiden hallinnasta. Oli ristiretkiaika, mutta puolikuun retket alkoivat Muhammadin jälkeen ja jatkuvat yhä, ja islam leviää - joko hyvällä tai pahalla.
Ainoat joita kutsuttiin palestiinalaisiksi Britannian mandaatin aikana vielä, olivat juutalaiset. Arabit eivät suostuneet siihen nimitykseen. Arabiliitto perusti Kairossa 1964 PLO:n (jolloin muuten Jordania ja Egypti miehittivät Juudeaa ja Samariaa sekä Gazaa eikä ns. palestiinalaiskysymystä ollut, ei pyrkimystä oman valtion muodostamiseen, Jerusalem ei ollut arabeista kiinnostava kaupunki, mutta arabiterrorismi juutalaisia vastaan jatkui, kuten se oli jatkunut 1920-luvulta). Tuon maan hallitsijat ovat vaihtuneet tiheään vuosisatojen aikana, ja sitä ei mitenkään historialle oikeutta tehden voi kutsua palestiinalaisarabien maaksi, Sasa Korhosen oletus "arabien omasta maasta" koostuu asenteesta ja tietämättömyydestä. Aluetta hallitsi Turkki 1500-luvulta vuoteen 1917 ja sitten Britannia vuoteen 1947. Israelia ympäröivät Syyria, Jordania ja Egypti yrittivät kuuden päivän sodassa 1967 tuhota Israelin ja menettivät laittomasti miehittämiään (sillä kansainvälinen yhteisö ei tunnustanut niiden miehitystä) alueita, Jordania Juudean ja Samarian (eli ns. Länsirannan) ja Egypti Gazan. Siitä alkaen nuo alueet, siis Gaza, Juudea ja Samaria ovat kiistanalaiset päätöslauselma 242:n perusteella, kunnes niistä sovitaan kahdenvälisissä neuvotteluissa. Viimeinen laillinen Gazan, Juudean ja Samarian hallitsija oli Britannia, sitä ennen vuosisatoja Turkki. Ei ole eikä ole ollut arabihallintoa kuin keskiajalla, mutta sieltä löytyvät myös ristiretkihallitsijat, sitä ennen roomalaiset - ja kun ketjua jatketaan päädytäänkin takaisin juutalaisiin hallitsijoihin ja Israeliin.
Terrorismista: sitä on ehdoin tahdoin siviilien vahingoittaminen vaikkapa summittaisella ohjusten ampumisella ja itsemurhaterrorilla, piiloutuminen ja ammuskelu siviiliväestön suojista. Israel ei toimi niin, Fatahin al-Aqsan prikaatit, Hamas, islamilainen Jihad jne sen sijaan tekevät niin. Terroristijärjestö PLO:sta leivottiin Oslon sopimuksella itsehallintoviranomainen PA. PA allekirjoitti sopimuksen ja se tarkoittaa paitis oikeuksia ja valtaa myös velvoitteita, vastuuta ja sitoumuksia. PA:n sopimusvelvoite oli ja on kitkeä laittomat aseelliset ryhmittymät alueeltaan, hajottaa ne ja kerätä niiltä aseet. Vain PA:lla itsehallintoviranomaisena on oikeus niihin (ja vain järjestyksenpitosellaisiin, ei ohjuksiin). PA ei täyttänyt velvoitettaan ja Israelin toimet terroristien etsimisessä ovat sopimuksen mukaan niitä, joita PA:n oli hoidettava - ellet tiennyt, nyt tiedät. PA ei siis toiminut ja niinpä ollaankin päädytty laittomaan tilaan, jolloin yksi terroristijärjestöistä, Hamas on vallassa.
YK: Israel vetäytyi 2000 Libanonin etelästä, koska kahden päätöslauselman perusteella ja UNIFIL:in sekä Libanonin armeijan oli riisuttava Hizbollah aseista. No, niin ei tehty, sen sijaan UNIFIL ylläpiti ystävällisiä suhteita terroristijärjestö Hizbollahiin. Järjestö (sala)kuljetti ohjuksia, rahaa ja sotilaskouluttajia itselleen ja tosiasiassa hallitsi Libanonin etelää, ei suinkaan Libanonin armeija, sekä teki kymmeniä ohjushyökkäyksiä Israeliin 2000-2006. Armeija on siksi, että sen tehtävänä on mm. torjua oman alueen ja väestön terrrorisointi. Israel oli liiankin pitkämielinen kehottaessaan vuodesta toiseen UNIFIL:ia ja Libanonin armeijaa tekemään tehtävänsä. Ellet tiennyt, Hizbollahilla oli "toimipisteensä" YK-bunkkerin vieressä (erinomaista suojautumista YK:n turviin) ja se veti Israelin tulen vähän ohi. Täsmäaseetkin teknisinä laitteina ovat häiriöalttiita ja erehtyviä. Ja niin kävi noin valitettavasti.
Kiintoisaa on, että et näe mitään kritisoitavaa Hizbollahissa, et YK:ssa, et palestiinalaisarabeissa. Väitteitä ja olettamuksia sekä (ja varsinkin)Korhoselta että Niskaselta. Aikaa ei ole loputtomiin kertoa ja toistaa samoja perusfaktoja. Asenteille en voi mitään, tietämättömyyden voi korjata, mutta viime kädessä se on tehtävä itse, on oltava halu tutkittuun ja perusteltuun tietoon, tätä ei voi antaa ulkopuolelta. Tähän päättyy minun valistus- ja perusteluosuuteni. Jos haluatte tässä aiheessa jatkaa, ottakaa vaikkapa yhteys adressin laatijoihin. Kehotan teitä kumpaakin itsenäiseen ajatteluun ja asioista selvän ottamiseen, perustellusti siis. Tulos on varmasti hyvä.
Jouni Suonsivu (Tampere, 30.1.2007 09:48)

Luonnon- ja kulttuuriarvot säilytettävä Kerttulan Kuuanmetsässä / #3
Meiltä on jo viety paljon ulkoilumetsää pähkinämäkeen menevältä reitiltä ja tullaan yhä viemään omakotitonteiksi.
Lapset käyvät koulusta tutustumassa luontokoulussa ja ehkä jopa oppimassa jotain mitä ei koulunpenkillä opi.
Jätetään edes jotain alkuperäiseksi Raisiossa.
Mirja-Liisa Leppänen (raisio, 30.1.2007 09:18)
Lapset käyvät koulusta tutustumassa luontokoulussa ja ehkä jopa oppimassa jotain mitä ei koulunpenkillä opi.
Jätetään edes jotain alkuperäiseksi Raisiossa.
Raiskauksille kovempi tuomio! / #13
Minua kiinnostaisi tietää mihin tämä adressi lähetetään että näillä ko. listan nimillä olisi jotain vaikutusta?
Itse olen sitä mieltä että myös raiskatun asemaa pitäisi korostaa, monesti näille uhreille tulee tunne että he ovat syyllisiä kun esim. tekijä pitää kohtuuttomana 3vuoden vankeutta.
Virve Eskelinen (Kerava, 30.1.2007 08:18)
Itse olen sitä mieltä että myös raiskatun asemaa pitäisi korostaa, monesti näille uhreille tulee tunne että he ovat syyllisiä kun esim. tekijä pitää kohtuuttomana 3vuoden vankeutta.
Rasististen tuotemerkkien nimet vaihtoon! / #1
buahhahhaa. enpä olisi arvannut, että vanha kunnon jaffakin olisi noin törkeän loukkaava. ilmeisesti vaatinut mielikuvitusta tämänkin adressin keksiminen :)
Mia Kemppi (Jyväskylä, 30.1.2007 00:54)
Susi kuuluu Suomen luontoon / #7
eipä hra kehvelinkään tarvitsisi viestejäni lukea kuin piru raamattua. kiitos. kunhan möläyttelin ajatuksiani useammalta kantilta.
Ja eihän mainitsemillani vaaroilla ole mitään tekemistä susien kanssa, mutta kaikki kun on suhteellista.
Mia Kemppi (Jyväskylä, 29.1.2007 23:47)