Marinoimattoman lihan puolesta

Kaija Seppänen
Helsinki

/ #5 Oikeasta asiasta puhutaan nyt

26.01.2008 22:34

Kun broilerit menivät marinadiin, sai vielä marinoimatontakin ja ostin joskus valmiiksi marinoidun, koska se on vaivaton. Kyllästyimme hyvin nopeasti tähän paprikan makuiseen limaliemeen. Olen pessyt lihat jo ainakin pari vuotta, mutta maku ei poistu, vaikka lisää omia mielimausteitaan miten. Vaaditaan vahvoja peittäjiä paprikalle kuten sitruunaa tai valkosipulia.

Kauhein tapahtui nyt vajaa vuosi sitten, kun lihaan alettiin työntämään vettä ja kaikenmaailman e-koodeja, niin että lihaa tuotteessa on enää 70 %. Kun liha myydään raakana, haluan sen olevan sitä itseään ja hyvin riiputettuna.

Haluan myös luiset lihat takaisin. Onko unohtunut sanonta, että liha on parasta luun lähellä. Ei lihakeittoon tule oikeaa makua sillä, että keitetään paistia ja laitetaan liemeen putkiluun pala. Maku tulee myös lavan sisältämästä sidekalvoista ja muista(?), en tiedä, mutta on suuri makuero. Olen nuorena keittänyt luisen lihan kokonaisena palana ja kun se on kypsää, se paloitellaan ja siivotaan luut ja sidekalvot pois ennen kuin lihapalat laitetaan takaisin valmiiseen keittoon kuumenemaan. Liha kypsyy edellisenä iltana itsekseen hellalla, seuraavana päivänä keitto syntyy työn jälkeen juuresten paloittelun ja keittämisen ajassa eli samassa ajassa kuin keitinperunatkin muina päivinä.