Koirapuisto Kiiminkiin

*Koirapuisto Jääliin* (Kiiminkiin)

Koirapuistolle on Kiimingissä suuri tarve. Tällä hetkellä halukkaat koirapuiston käyttäjät joutuvat käyttämään Oulun kaupungin
palveluita.

Ajatuksena on ehdottaa koirapuiston perustamista Kiimingin kunnan alueelle. Kunnalle on toimitettu jo vuonna 2007 tarkka suunnitelma koirapuiston perustamisesta Jäälin alueelle (Painotie) toko/agility-kenttäalueineen. Esityksen on laatinut 2006 - 2007 opinnäytetyönään Heidi Isokääntä . Kiimingin Koiraharrastajat Ry (KiiKo) on valmis panostamaan alueeseen sekä taloudellisesti (perustamis- ja ylläpitokustannukset) että talkoovoimin.

Koirapuistohankkeelle ja mahdollisille koulutuskentille pitäisi nyt saada suuri kannatus . Laita siis nimesi alle ja kerro adressista myös tuttavillesi. Adressin voi allekirjoittaa myös muilta
paikkakunnilta. Tulevaisuudessa mahdollisiin koirapuistossa/koulutuskentillä järjestettäviin kokeisiin/kisoihin ovat tervetulleita kaikki koiraharrastajat ympäri Suomen!

Perustelumme koirapuistoon ovat seuraavat:
1. Koirapuistossa myös taajamassa asuvat voivat liikkua vapaasti ja samalla myös koirien jätösten määrä taajamassa vähenee.
Järjestyslain 14 § Koirakuri: "Pidettävä koira taajamassa kytkettynä. Pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella (esim. alueet, joilla nurmikot on leikattu ja
joilla on istutuksia tai joilla tiet ovat päällystettyjä) taajamassa."
2. Koirien oppiessa sosiaalisuutta myös niiden käytös muita koiria ja ihmisiä kohtaan paranee.

Perustelumme koulutuskenttiin
1. Kisojen/kokeiden järjestämisestä on taloudellista hyötyä lähialueen yrityksille (mm. kaupat)
2. Maksimaalinen käyttöaste eri koiraharrastus muodoille parenee

Kiimingin Koiraharrastajat Ry (info(miukumauku)kiiminginkoiraharrastajat.com)

Allekirjoita adressi ilman sisäänkirjautumista

*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
*Maa
Sähköpostiosoite
Näytetäänkö allekirjoituksesi kaikille?
Sähköpostiosoitettasi käytetään ainoastaan varmentamaan allekirjoituksesi.

Facebook-käyttäjät

Adressit.com:n rekisteröityneet käyttäjät

Email
Salasana
Adressi uudenvuoden ilotulitelakeja vastaan - Mielestäni yksinkertaisuudessaan tuo kaikki raketit k18 periaate on naurettava ja aivan liian suuri harppaus rakettien ampu...
Suomen on ratifioitava yk:n vammaisten ihmisoikeussopimus viipymättä. - Vammaisten ihmisoikeuskeskus VIKE edistää vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimu...
Pikalainat kiellettävä lailla - Pikalainaa tarjoavat yhtiöt ja yritykset on kiellettävä lailla. Korot ovat kohtuuttomia ja lainan saaminen liian helppoa. Liian monet nu...
IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ - Vapo on saastuttanut vesistöjämme turvesoiden jätevesipäästöillä jo vuosikymmeniä. Se ei ole noudattanut luvissa vaadittuja jätevesim...
Sponsoroi tukemasi adressi tähän yläpuolelle 5 eurolla viikoksi. Lisätietoja ja tilauslomake.