Pro Kitisenranta
Sodankylän kunta on aikeissa lakkauttaa ja sulkea perinteikäs ja maailmallakin tunnettu Kitisenrannan koulu. Kouluhan on tunnettu perinteisten Sodankylän Elokuvajuhlien (Midnight Sun Filmfestival, www.msfilmfestival.fi) keskuspaikkana. Kitisenrannan koulu on maineikkaan suomalaisen arkkitehdin Yrjö Lindegrenin (mm. Helsingin olympiastadion) suunnittelema ja 1952 valmistunut Lapin jälleenrakennuskauden merkittävimpiä ja onnistuneimpia rakennuksia. Nyt rakennuksessa on todettu eri syistä johtuvia merkittäviä terveydellisiä uhkia aiheuttavia kosteusvaurioita. Sodankylän kunta on tehnyt alustavan päätöksen koulun sulkemisesta, joka on johtamassa koko koulurakennuksen tulevaisuuden epämääräiseksi. Jopa koulurakennuksen kylmilleen laittamista on esitetty. Koulu on toiminut yhtenäisenä peruskouluna (0-9-luokat) ja siinä on ollut noin 350 oppilasta. Koulun rehtorina toimii elokuvajuhlien yhtenä kantavana voimana tunnettu ansioistaan palkittu Lauri Ylitepsa. Koulun remontoimista on esitetty noin viidentoista vuoden ajan. Perusteiltaan hyvä rakennus on kestänyt ajan hammasta yllättävän hyvin, mutta nyt laiminlyönnit rakennuksen ylläpidossa ovat alkaneet näkyä kohtalokkaalla tavalla. Kitisenrannan koululaiset on jo siirretty koulusta evakkoon ja koulua rakennuksineen uhkaa lopullinen sulkeminen. Siten myös elokuvajuhlien keskuspaikan kohtalo on vaakalaudalla. Tämän koulun pihalla ideoidun Ultra Bran kappaleen Kylmä Aurinko on todellakin nousemassa Kitisenrannan koulun ylle.
Vaadin adressissani kulttuurihistoriallisesti merkittävän ja kansainvälisesti tunnetun koulun remontin välitöntä aloittamista ja koulutyön jatkamista Kitisenrannan koulun tiloissa remontin jälkeen.
Adressi tullaan luovuttamaan Sodankylän kunnan edustajille kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä 29.3.2007.
Pekka Heikkinen (kunnanvaltuutettu) (pekka.heikkinen(miukumauku)sodankyla.fi)
|
Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjouksetTarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.
Muut mainokset
|