Adressi Kivenlahden kirjaston toimintojen jatkamiseksi
Kivenlahden kirjasto avattiin yli 30 vuotta sitten, 3. lokakuuta 1983. Kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon muistoja ja tapahtumia. Lapsista on kasvanut aikuisia ja aikuisista on tullut elämänviisaita vanhuksia, kirjastoaineisto on monipuolistunut ja tekemisen kirjo laajentunut.
Espoon kirjastolautakunta käsittelee Kivenlahden sekä kahden muun (Soukka ja Haukilahti) kirjaston lakkauttamista seuraavan kerran 20. toukokuuta 2014.
Me Kivenlahden kirjaston ystävät vaadimme, että Kivenlahdessa on tulevaisuudessakin kirjastopalveluja.
Ymmärrämme hyvin tosiasian että Espoon suuralueista Espoonlahti on ainoa, jolla ei ole keskitettyä aluekirjastoa. Myös Kivenlahden asukkaat tulevat tulevaisuudessa hyötymään suurkirjastosta ja sen monipuolisesta kulttuuritarjonnasta. Haluamme kuitenkin että Kivenlahden kirjasto voisi toimia jatkossa lapsi- ja nuorisokirjastona, jossa on myös lehtilukusali.
Ala-Kivenlahdessa sijaitseva Kivenlahden kirjasto on erittäin tärkeä etenkin lapsille, nuorille, työttömille ja ikäihmisille. Sen lähellä on kaksi isoa koulua, useita päiväkoteja ja ikäihmisten palveluja. Lisäksi Ala-Kivenlahdessa on kivenlahtelaisten ja lähialueen asukkaiden terveyspalvelut.
Kivenlahdessa asuu paljon ikäihmisiä, joille kulkeminen Espoonlahden keskukseen on erittäin hankalaa. Toisaalta sinne matkustaminen maksaa ja kustannukset vähentäisivät vähävaraisten asiointia kirjastossa.
Kirjastopalveluilla estetään syrjäytymistä. Kaikkien kirjastopalvelujen siirtäminen Ala-Kivenlahdesta Espoonlahden keskukseen lisäisi eri-ikäisten syrjäytymisriskiä.
Me Kivenlahden kirjaston ystävät haluamme muistuttaa, että vuoden 2007 toukokuussa Kivenlahden kirjaston puolesta on tehty adressi, jonka on allekirjoittanut 851 asukasta. Lisäksi vuonna 2010 on tehty vetoomus Kivenlahden kirjaston toimintojen jatkamiseksi.
Emme vaadi Kivenlahden kirjastopalvelujen säilyttämistä nykyisenlaisena Espoonlahden kirjaston valmistuttua, vaadimme että Ala-Kivenlahteen jää kirjastopiste, jossa on lasten ja nuorten kirjoja, lehtilukusali, lainauspalvelut ja myös joitakin aikuisten kirjoja.
Espoossa 14. huhtikuuta 2014
Kivenlahden kirjaston ystävien puolesta
Kivenlahti-Stensvik ry:n hallitus
www.kivenlahti-stensvik.fi
Kivenlahti-Stensvik ry Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3810 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
422 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1468 Luotu: 01.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
439 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1847 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
386 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
144 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1547 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20463 Luotu: 20.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
87 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1871 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
688 Luotu: 13.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
28 Luotu: 08.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
500 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025