Adressit.com

Koirapuisto Vihdin alueelle

Koirapuistolle olisi Vihdin alueella suuri tarve, koska sellaista ei täällä ole. Alueellamme on todella paljon koiria ja koirakanta kasvaa kokoajan. Koiria ei saa pitää irti lenkkipoluilla tai muutenkaan taajama-alueilla. Koirille tulisi saada oma aidattu alue, jossa ne voisivat turvallisesti juosta ja leikkiä toistensa kanssa. Koirapuistossa käyvät koiranomistajat pitäisivät itse huolta puiston siisteydestä ja keräisivät jätökset niille osoitettuihin paikkoihin eikä tällä tavalla sotkettaisi lisää alueita. Puistoon olisivat kaikki koiran omistajat koirineen tervetulleita rotuun katsomatta. Koirapuiston sijaintina voisi olla Nummela, Ojakkala tai muu vastaava paikka, joka kuitenkaan ei olisi aivan asutuksen läheisyydessä.


Ehdottaisinkin että me koiranomistajat keräisimme mahdollisimman paljon nimiä, jonka jälkeen voisimme viedä ehdotuksen ja listan nimistä Vihdin kunnan käsiteltäväksi.