Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
Adressi | Allekirjoitukset (413) | Keskustelu (17) | Tilastot

Reilu oikeudenkäynti Outi Koskelle ja hänen pojilleen

Outi Koski ja hänen kaksi poikaansa ovat nyt odottaneet yli kaksi vuotta sitä huoltajuusoikeudenkäyntiä, jota varten pojat palautettiin Suomesta Yhdysvaltoihin joulukuussa 2005. Pojat ovat tänä aikana olleet isänsä tiukassa valvonnassa, heitä on estetty puhumasta Suomea, heidän yhteydenottojaan äidin kanssa on rajoitettu ankarasti. Pojat ovat nähneet äitiään kahden vuoden aikana valvotusti yleisellä paikalla 7 kertaa yhteensä n. 11 tuntia. He eivät ole saaneet tavata äitiään tai isoäitiään edes jouluna. He eivät ole myöskään saaneet tutustua uuteen sisareensa joka syntyi kesällä 2006.

Poikien isä on jatkuvasti viivyttänyt oikeudenkäyntiä, joka siis ei ole vielä edes päässyt alkamaan. Tämä on mahdollista mm. siksi että hänellä on huomattavat taloudelliset resurssit, kun taas Outi Koskella on Suomessa niskoillaan KKO:n määräämät hirvittävät oikeudenkäyntikustannukset, joita hän ei pysty maksamaan. Yhdysvalloissa oikeudenkäyminen on erittäin kallista, ja Outi Kosken mahdollisuudet maksaa asianajokuluja ovat erittäin rajoitetut.

Oikeusapulain perusteella erityisen painavista syistä Suomen valtio olisi voinut korvata Outi Kosken oikeudenkäyntikuluja Yhdysvalloissa. Hän on varaton, ja kyseessä on Suomen kansalaisten kiistanalaisesta palauttamisesta seurannut huoltajuusoikeudenkäynti ulkomailla. Palauttamista perusteltiin juuri tarpeella ratkaista poikien huoltajuus Yhdysvalloissa. Edes Suomen Korkeimman hallinto-oikeuden Koskelle myönteisen palautusratkaisun jälkeen oikeusministeriö ei ole katsonut olevan erityisiä syitä oikeusavun myöntämiseen. Suomen Ulkoministeriö ei ole myöskään antanut Outi Koskelle mitään tukea, toisin kuin USA:n ulkoministeriö joka aktiivisesti tuki poikien isää, John Rogersia.

Outi Koski on tuomittu 20.2.2007 Greenvillessä 30 vuorokaudeksi vankeuteen. Outi Koskea uhkaa lisäksi vankeustuomio USA:ssa siitä, että hän ei aikoinaan palauttanut poikia Yhdysvaltoihin. Kumpaakin syytettä on ajanut poikien isä. Outi Koski saattaa saada jopa viiden vuoden vankeustuomion, vaikka hänellä on alle yksivuotias lapsi. Sen sijaan huoltajuusoikeudenkäynti ei etene. Nyt on ilmeistä, että Outi Koskella ei ole tasapuolisia mahdollisuuksia oikeudenkäyntiin USA:ssa. Pojat ovat kuitenkin edelleen sitä mieltä, että he haluavat asua äitinsä ja uuden sisarensa ja tämän isän luona.

Aikoinaan poikien kiireellistä lähettämistä USA:han perusteltiin sillä, että poikien asia piti saada mahdollisimman pikaisesti käsitellyksi USA:ssa. Kun näin ei ole käynyt, Suomen valtion on annettava riittävät taloudelliset resurssit ja tuki, jotta oikeudenkäynti saadaan päätökseen ja molemmilla osapuolilla on yhtäläinen mahdollisuus oikeudenmukaisen ratkaisun toteutumiseen.

Me allekirjoittaneet vaadimme että Suomen valtion on kannettava vastuunsa tässä asiassa. Outi Kosken oikeudenkäyntikulut on korvattava täysimääräisesti. Ulkoministeriön on painostettava USA:n valtiota, niin että oikeudenkäynti toteutuisi mahdollisimman pikaisesti!


Helsingissä, 12.2.2007


Allekirjoittajat:

J.P.Roos Professori Helsingin yliopisto
Paavo Isaksson, tutkija Tampereen yliopisto
Elina Haavio-Mannila, professori emerita, Helsingin yliopisto

J P Roos (j.p.roos(miukumauku)helsinki.fi)

Adressi | Allekirjoitukset (413) | Keskustelu (17) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Sukupuoli
Ammatti
Sähköpostiosoite
*Sähköpostiosoitteen näkyvyys
Saako nimesi julkistaa netissä?

Sähköpostiosoitteeseen lähetetään varmistusviesti sen toimivuuden tarkistamiseksi.

* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
  • Kroketti - Pelaa krokettia netissä.
Viime aikojen suosituimmat adressit
27.05.08 Kansalaisadressi Lääkelaitoksen
28.05.06 Adressi bensiinin korkeaa hinta
09.06.08 Lahden Ranta-Kartanon alue puis
12.06.06 Mopot 60km/h
01.06.06 Kannabis lailliseksi
25.06.08 Bensan hinta alemmaksi
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
02.06.08 Ari Koivunen sallitulle keikall
20.04.07 Kiinan turkistarhaus inhimillis
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
04.01.08 Salatut elämät eivät saa loppua
28.06.08 Vetoomus Neiden Campingin säily
24.06.08 Salatut elämät- sarja Dvd-Bokse
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
19.05.08 EI päivähoitomaksujen korotuksi
28.06.08 Kouluikäiset lapset mukaan perh
26.06.08 Kajaanista Reilun kaupan kaupun
19.01.08 Ei logistiikkakeskusta keskelle
30.06.08 Jonas brothers suomeen !
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
01.05.08 Pallas säästettävä lisärakentam
16.07.06 Bensaveron pudottaminen
12.06.08 DVD - julkaisut Salatut elämät
24.06.08 Adressi Vantaan koulujen säilym
25.06.08 Vetoomus lastemme puolesta
Uusimmat adressit | Suosituimmat
04.07. Uimaloiden hyppytornit takaisin k
03.07. Kiinalais skootterit pois markkin
03.07. Tero Järvenpää Bekingin kisakonee
02.07. Uudestakaupungista sähköautoja
02.07. Kauniaisten Työväen Akatemian puu
01.07. Suomen ajoneuvojen lisävalolainsä
01.07. Tenon sivujokien kalastus sallitu
30.06. Jonas brothers suomeen !
30.06. Adressi Oulun Kaupungille - lisää
30.06. 3G puhelimia saatava myös ilman k
29.06. Säästäkää Jyväskylän Bar 68
28.06. Itsenäisyydenjulistuksen muistome
28.06. Vetoomus Neiden Campingin säilytt
28.06. Kouluikäiset lapset mukaan perhee
27.06. Ari Koivunen keikalle Mikkeliin
27.06. Pajusen puhallukset loppu
26.06. Ei yhdelle ihmiselle Habbo Hotell
26.06. Kajaanista Reilun kaupan kaupunki
26.06. Helsinki-Turku pikavuorot Lohjall
25.06. 16 venttiiliset Intel Coorelit ka
25.06. Bensan hinta alemmaksi
25.06. Vetoomus lastemme puolesta
24.06. Salatut elämät- sarja Dvd-Bokseil
24.06. Suomen valtioneuvosto boikottiin!
24.06. Juhannusfestarit pysyköön Porissa
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
04.07. Adressi Suomen susikannan elvyttäm
04.07. Kannabis lailliseksi
04.07. Kiinalais skootterit pois markkino
04.07. Serranon perheen jaksojen esittämi
04.07. Serranon Perheen loppumista vastaa
04.07. Mopot 60km/h
04.07. Viacom boikottiin
04.07. Naruton suomennosta vastaan
04.07. Työttömän päivärahan mielivaltaine
04.07. Tatuoinnit ja lävistykset kiellett
04.07. Bensan hinta alemmaksi
04.07. Eläinrääkkäys
04.07. Adressi Suomen jalkaväkimiinojen s
04.07. Kaatolupia susille
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
26.06. Työttömän päivärahan mielivaltain
25.06. Mopo korttiin inssi !
23.06. Uudet eduskuntavaalit järjestettä
18.06. Pasi Rautiainen takaisin telkkari
11.06. YAD - Youth Against Drugs Ry. ALA
10.06. Miten löysitte tänne?
07.06. Salattujen elämien jatkuttava
07.06. Maria Kirbatsovin karkotuspäätöks
25.05. Sauli ja Niko juontamaan euroviis
25.05. Saunalahdelta vastinetta rahalle