Kotimaisten elintarvikkeiden myynti Suomessa kiellettävä lailla.

Suomessa ei ole ulkomaisia elintarvikkeiden vähittäismyyntiketjuja enää Lidliä lukuunottamatta. Miksi? Tähän on yksinkertainen selitys. Suomessa myydään liikaa Suomalaista ruokaa, eivätkä nykyiset liikkeet halua liiemmin tuoda ruokaa ulkopuolelta. Tai no, tuodaanhan sitä, mutta vain sen verran mitä on pakko! Melkein kaikki meille erikoisemmat ja harvinaisemmat elintarvikkeet mitä melkein jokaisesta Keski-Eurooppalaisesta (mm. Ranska, Saksa ja Belelu-maat) ruokakaupasta löytyy puuttuvat Suomalaisen ruokakaupan hyllystä. MM. kunnolliset ulkomailta tuodut juustot, kohtuuhintainen liha, kohtuullisen kokoiset kalavalikoimat, erilaiset Saksalaiset säilyke-elintarvikkeet ja Viini, Viini puuttuu kokonaan. Sitä ei löydy Suomalaisen ruokakaupan hyllystä. Ihmiset eivät juo viiniä koska sitä ei saa melkein mistä. Siksi meillä juodaan maitoa ruokajuomana, jopa aikuiset ihmiset juovat, joka nyt on näin kansainvälisesti ajatellen jo hävettävää. Myöskin etnoelintarvikkeet puuttuvat, vaikka niille selvästi olisi kysyntää.

Sen sijaan Suomalaisesta ruokakaupasta löytyy pieni määrä, mutta huonoja juustoja, huonoa ja kallista lihaa, todella huonoa ja todella kallista purkkiruokaa erilaisia sekavia lajitelmia mm. merkeillä X-Tra, Euroshopper, Rainbow ja Pirkka. Roskaa mitä ei kukaan halua työntää suuhunsa ja mistä melkein kaikki suomalaiset saavat mahanpuruja.

Tehdään Suomesta yhdessä keskieurooppalaisen ruuan mekka. Siispä kielletään kotimaisten eli Suomalaisten elintarvikkeiden myynti Suomessa lailla ja viedään (myydään, mielellään kalliilla) meidän hirvittävä moska muualle vaikka Ruotsiin ja ostetaan hyvää Keski-Eurooppalaista ruokaa tilalle halvalla. Joo, näin me tehdään!

Allekirjoittakaa siis adressi. Jos adressi kerää 10000 nimeä se lähetetään eduskuntaan lakialoitteena. Nyt on muutoksen aika. Estetään Suomalaisia syömästä Suomalaista ruokaa, tarjotaan Suomalaisille parempaa vaihtamalla Suomalainen moska Keski-Eurooppalaiseen huipputavaraan, joka on paitsi parempaa, myös halvempaa. Esimerkiksi Espanjassa ruuan hinta on kolme kertaa halvempaa, kuin Suomessa ja se on samalla paljon paljon parempaa.


Tapio Ilmari Lahdenperä    Ota yhteyttä adressin tekijään