Kotkan kaupunginjohtaja on erotettava virastaan
Kotkan taloustilanne on järkyttävän huono ja siitä johtuva asukaskohtainen velka on jyrkästi kasvanut aina vuodesta 2003 lähtien jolloin samana vuonna Kotkan kaupunginjohtajaksi valittiin Henry Lindelöf. Hän on kaaottimaisella johtamisellaan sannut kaupungin menot kasvamaan aina vain ylöspäin eikä mitään parannusta tilanteeseen tähän päivään asti olla nähty kun kyseinen johtaja on ollut vastuussa kaupungin johtamisesta jo kahdeksan vuotta. Kotkan kaupungin rahallisia tappioita on liian usein pistetty muiden syiksi ( Kymijoen ravintopalvelu, kaupungin henkilöstön menot, koululaiset, jäähallisotkut ym ym.) ja mistään ei itse oteta vastuuta.
Kaupunginjohtaja ei myöskään voi esitellä taivaita hipoavia visioita tai järjen vastaisia muita hankkeita ja maanitella valtuustoa niitä hyväksymään, jos kaupungin rahatilanne viistää pohjalukemia järjettömine velkoineen. Esim. kantasataman Härniemen laiturin korjaukseen on luvattu yli kymmenen miljoonaa euroa ja on ihmetelty sitä, että miksi juuri nyt. Kyseinen laituri ei tule maksamaan itseään takaisin moneen moneen vuoteen. Ja jos vielä Kotkan kaupunki joutuu maksamaan Vellamon rakennusurakasta syntyneet ylitykset pahimmillaan 12 miljooaa euroa, nielee jo pelkästään kantasatama reipaasti yli 20 miljoonaa euroa. Ja tälläisestä kaaottisesta tilanteesta vastuun on kyllä ensisijaisesti otettava kaupunginjohtaja. Mutta valitettavasti Kotkan kaupunginjohtajalla on ammattimainen vastuu kaupungin budjetista karannut jo aikoja sitten johonkin mustaan aukkoon, mistä paluuta ei enää ole hänen ammattitaidollaan ja osaamisellaan.
Samaten Kotkan kaupunginjohtaja on jatkuvasti erillaisten rikosyytteiden alla koskien milloin kaupungin entisen työntekijän ajojahtia milloin kyseenalaisia matkoja ulkomaille . Onko enää yhdenkään kotkalaisen eduksi, että Henry Lindelöf voisi jatkaa enää tehtävässään ? Miksi ihmeessä mualla Suomessa jo pienestäkin rikkeestä kunnan tai kaupunginjohtaja joutuu vastaamaan tekemisistään ja myöskin eroamaan, mutta meillä Kotkassa sählääminen saa jatkua vuodesta toiseen ja lähes päivittäin saamme lukea paikallis lehdestä kaupungin huonoja uutisia, joihin tavalla tai toisella kaupunginjohtaja on osallinen huonon johtamisensa takia. Lindelöf on erotettava ennen kuin Kotkan talous romahtaa hallitsemattomaan tilaan ja saatava kaupunkia johtamaan mielummin puolueeton pormestari.
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää perusteltua syytä henkilötietojen säilyttämiselle sekä sitä, että tietoja säilytetään mahdollisimman lyhyen aikaa. 9 |